Albert Swarm – The Cage EP

Rovaniemeläisen Pietu Arvolan alias Albert Swarm on Suomen rajojen ulkopuolella kovemmassa maineessa kuin kotimaassaan. Synkästi askeltavaa, paikoin riitaisaa soundia luova elektronisen musiikin tuottaja on Pohjolan osaavimpia.

Siinä missä Held EP:llä Swarm löysi tiensä postaukseen ambient-henkisen Familialities-kappaleen myötä, joka tuntui kujeilevan kuuntelijan kanssa ja toi mieleen Four Tetin, oli Wakeen mennessä äänimaailmassa tapahtunut muutos. Vaikka tälläkin albumilla kuului yhtäläisyys brittiläiseen elektroniikka-velhoon, tuuppasivat Abletonissa väkerretyt bassolinjat etäämmälle, joskin hämmentävästi kauniiden melodioiden saattelemana.

Kahden julkaisua takana ja mm. Sun Glittersille tehdyt remixit vyöllään Albert Swarm valmistautuu uuden eepeen julkaisuun. Tämä on viihtynyt pitkään brooklyniläisellä Ceremony Recordingsillä ja The Cage EP päättää tovin jatkuneen hiljaiselon vapaasti soivalla, miltei makaaberilla tyylittelyllä, jonka tuotannosta paistaa laatu. Vaikka oma suosikkini on eepeen avausraita TruthsAki kehuu etenkin kakkoskappaleena soivan Restraintsin soundimaailmaa, joka soi samalla lo-fisti, mutta kirkkaasti. Melodisuuden nälkää tällä ei tyrehdytetä, mutta mitä instrumentaali-elektronicaan tulee, harva taitaa lajin yhtä majesteetillisen upeasti kuin Albert Swarm.

Tässä blogissa on pitkään seurattu Swarmin tuotantoa, joten arvannette että uutukaiseen tutustuminen oli erittäin miellyttävä kokemus. Suuntaa siis sinäkin Rikospaikalle ryöväämäämme eksklusiivikuunteluun. Suomessa tarjolla siis vain Rosvoissa, tänään ilmestyvä The Cage EP.