Ai minkälaisia levyjä oon kuunnellu?

ryanadamsRyan Adams – s/t

Miltei viikko sitten julkaistu s/t-levy on Adamsin neljästoista studioalbumi. Vaikka Ashes & Fire julkaistiin 2011, käytännössä tältä tulee uutta julkaisua tiheämpään tahtiin, kuten 1984 (EP, 2013) osoittaa. Uutukaisen Adams nimesi itsensä mukaan, koska ei kaikki muut kuulostivat typeriltä, tai lähinnä King Crimsonin levyiltä, kuten tämä itse totesi Stereogumin haastiksessa. Ryan Adams on kuitenkin lopulta erinomainen levy, jopa Adamsin omassa tuotannossa.

Gimme Something Good oli ensimmäinen single, mutta teilasin sen – kuten tulevan levynkin. Mieleni on muuttunut, eikä mitenkään yllättäen. Ashes & Fire oli kovasti mieleeni, mutta tämä uutukainen on parempi. Se kuulostaa niin paljon Ryan Adamsiltä, että sillä tuskin kovasti uusia faneja hankitaan, mutta kaltaiseeni kestofaniin se uppoaa helposti. Ja onhan Adams uudella levyllään jotenkin erittäin elinvoimaisen kuuloinen.

Avi Buffalo – At Best Cuckold

Nuoren Avigdor Zahner-Isenbergin esikoislevystä oli kulunut vielä pidempi aika, sillä se ilmestyi suitsutuksen saattelemana jo 2010. Avi Buffalon toinen albumi At Best Cuckold ilmestyi kuluvalla viikolla ja on jo nyt ajanut mielestäni esikoisen ohi. Debyytin omaleimaisuus on osittain vaihtunut paikkaan amerikkalaisen indiepoprockin perinteessä, mutten osaa olla yhtään pahoillani, että Decemberists, Spoon ja Modest Mouse kävivät mielessä levyä kuunnellessa. Lempeästi ja helposti soiva laatulevy.

kaputt.11298Woman’s Hour – Conversations

Niin kuin Wild Beastsin Hayden Thorpe myös minä olen nauttinut Conversations -lätystä mielettömästi. Lontoolaisen Woman’s Hourin levy on kevyttä, jopa unelmaista kuunneltavaa, joskaan ei aivan klassista dreampopia. Se kiertää ilmiselvät kommervenkit, mutta jotenkin mieleeni juolahti ensimmäisenä niin Rhyen kuin The xx:nkin soundit – ja onhan tässä sitä Pitchforkin mainitsemaa yhtäläisyyttä Gilan aikaiseen Beach Houseen.

Toisinaan Conversations kääntyy turhan taustamusaksi, jolloin sen yksitoikkoinen ambienssi saattaa hieman vaivata, mutta noin ylipäätään tälle levylle on päätynyt hienoa soundia ja mahtavia biisejä.

Interpol – El Pintor

Vaikka minulla on El Pintorin kanssa vielä varaukseni, taidan ihan oikeasti pitää Interpolista. Parin viime levyn aikana vähintään on tottunut puolustelemaan, jos/kun on pitänyt näistä levyistä. NPR:n ennakkokuunteluussa luovutin jo vähän, mutta niin vaan Interpol hiipi jälleen takaraivoon ja tajuntaan. Tällä uutukaisella on rautaisia raitoja ja riffejä, jotka tuovat mieleen sen klassisimman soundin – ehkä liikaakin. Sitä saattaa jopa erehtyä luulemaan vanhaksi tuotannoksi. Oma laatututka pähkäilee kahden vaiheilla, toisaalta soundissa on särmää enemmän kuin viime kuulemalla, toisaalta yhtye ei ole keksinyt itseään uudestaan. Ehkei se ole huono asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.