Pari kirjaa, jotka inspiroivat tällä hetkellä: Paul Mathurin Take Me There: Oasis – The Story vuodelta 1996 ja Saku Tuomisen uudehko Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä.

Ja pari syytä siihen, miksi luen niitä muistikirjan kanssa (ja miksi olen viimeaikaisesta itseluottamuksen kasvusta velkaa Liam Gallagherille ja Saku Tuomiselle):

”Every single Oasis song is a classic”, says Liam [Gallagher]. – – ”Even when we were going to gigs supporting a load of twats I knew we were better than them. It’s the fucking songs and the singer, mate. We just pissed on them. Always will.”

So has it always been about self-confidence?

”No, it’s always been about being fucking better than anyone else.” (Take Me There: Oasis – The Story, s. 58)

Tai kuten Tuominen unelmoinnin tarpeellisuudesta ja mahdollisuuksien maailmasta muistuttavassa pamfletissaan toteaa:

Unelmoinnin puolesta puhuminen on kuitenkin haasteellista. Aina kun yksi yrittää, toinen korottaa äänensä ja sanoo, että on edesvastuutonta antaa ihmisen luoda vääriä odotuksia ja kasvattaa katteetonta itseluottamusta.

Millä oikeudella tämä toinen tekee sen?

Kuka loppujen lopuksi tietää, mitkä ovat vääriä odotuksia, ja mitä ihmettä on katteeton itseluottamus? (Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä, s. 13)

Oikeastaan tuossa on myös pari syytä siihen, miksi idolikirjat usein ovat yhtä kuin elämäntaitokirjat. Molemmathan selkeästi tarjoavat malleja ja uskallusta olla itsevarmempi, rohkeampi, luottavaisempi tai jotain muuta elämänlaatua ehkä parantavaa.

Myös Tuominen ja Mathur ovat teoksissaan loppujen samalla asialla: he vetävät lukijaa pois epäilemisen kulttuurista.

Sillä mitä muuta kuin katteettomalta itseluottamukselta kuulostavaa on se, kun Noel Gallagher vuonna 1993 heti Oasiksen levytyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen toteaa, että ”We’ve always been rock ’n roll stars. This is fucking brilliant, but you haven’t seen anything yet. We’re going to start proving it.”

Mutta niin, kuten Saku Tuominen muistuttaa, ”aina joskus joku kykenee”.

———————————————————————

Otsikko: Paul Mathur Take Me There: Oasis – The Story