Vuosi 2015 – What will be, will be

No nyt on vaikeaa. Pitäisi osata nähdä tulevaisuuteen ja kerätä yhteen alkaneen vuoden albumimittaiset merkkipaalut. Tulevaisuus ei varsinaisesti ole minun juttu, joten tämä näyttää nyt sitten vähän tältä. Eli ei todellakaan miltään massiiviselta Sound of 2015 -kokoelmalta.

Enemmän kuin suurella odottamisella, yritän suhautua tulevaan sellaisella tulee mitä tulee – asenteella.  Koskaan ei muuten ole tuntunut siltä, että olisin jäämässä jostain paitsi, vaikka en niin ajan hermoilla olisikaan. Aina on kuunneltavaa riittänyt. Mutta tässä nyt sitten levyjä, jotka tiedän ilmestyväksi ja jotka kiinnostavat. Saa täydentää, erityisesti debytoivien sekä kotimaisten yhtyeiden osalta.

Kiinnostaa kovasti:

The Charlatans Modern Nature, ilmestyi maanataina, mutta itse odotan fyysistä kappaletta vielä tulevaksi. Mutta selvää on, että klassikkoyhtye teki vahvan paluun. Hurmosainesta.

Noel Gallagher’s High Flying Birds Chasing Yesterday, ilmestyy 2.3. Odotan jopa pienellä kauhulla, sen verran sieluttomia ovat sinkkubiisit makuuni olleet.

The Libertines. Mahdollisesti. Joku sinkku nyt ainakin. No mitä tähän nyt voi sanoa muuta kuin että jee? Ei ei ei, en osaa olla yhtyeen toisen tulemisen suhteen lainkaan skeptinen, vaikka siitä mitään 2000-luvun alun kaltaista hurmosta tuskin seuraakaan. Mutta kyllä onnea on se, että tällaisia asioita tapahtuu. Ja hyvään musiikkiin uskon.

Vuoden 2004 The Libertines -albumilla jäätiin tähän.

Miles Kane, ilmestyy keväällä. Tämä tarkoittanee sitä, ettei Kanen ja Alex Turnerin The Last Shadow Puppets palaa vieläkään. Uskallan kuitenkin veikata, että herra Turnerin kädenjälki näkyy jotenkin tällä Kanen kolmannella sooloalbumille. Minulle yksi vuoden isoimmista tapauksista.

Menneisyyteen katsominen on Miles Kanen juttu, mutta jännittävää nähdä, mihin kohtaan brittiläisen rockin historiajanaa hän itsensä tällä kertaa asemoi. Jonnekin 60- ja 70-lukujen eri tasoille, varmastikin. Viimeksi touhu oli esimerkiksi tällaista. Very Miles Kane.

Suede. Reilu vuosi sitten ilmestynyt paluulevy Bloodsports yllätti hyvyydellään. Odotuksia siis on.

”I’m very proud of Bloodsports, and the best thing about it is that it showed us that we can write new music, and relevant new music.” – Brett Anderson

Paul Weller Saturn’s Pattern, ilmestyy keväällä. Klassikko on kalssikko ja Wellerin uusi aina tapaus.

The View. Ilmestyy 30.3. Skotlantilaisten viides studioalbumi, joka toivottavasti on sitä samaa hyväntuulista indierockin sekaista punkpoppia kuin kaikki aiemmat. Levyn nimestä ei ole vielä tietoa, mutta se tiedetään, että taustajoukoissa vaikuttaa Albert Hammond, Jr. Edellinen levy, vuoden 2012 Cheeky for a Reason kuulosti mm. tältä.

Guy Garvey. Elbow-miehen soolo. Veikkaan, että luvassa on tunteita ja kiehtovia musiikillisia näkemyksiä.

Palma Violets. Jännä nähdä, mitä debyytin aikaiselle hypelle ja hurmokselle tapahtuu. Kelpo kitararenkutukselle on minun elämässä kyllä tilaa.

Sulk. Jatkoa seuraa vuonna 2013 ilmestyneelle Graceless-debyytille, joka on ihana, ihana levyllinen koukuttavia popkappaleita ja raikasta baggy/psykedeliapoppi/shoegaze-maailmaa.

The Valkyrians. Kotimaisen ska-yhtyeen uusi studioalbumi Rock My Soul ilmestyy keväällä. Nämä 25 sekuntia lupaavat hyvää.

Kiinnostaa vähän:

New Order. Peter Hookin lähdön jälkeen ei ollut ihan varmaa, tekeekö loppuyhtye enää uutta musiikkia nimellä New Order. Viime vuonna yhtye kuitenkin liitti keikkasettiinsä ensimmäiset uudet kappaleet sitten vuoden n. 2007. Ja uusi levy olisi nyt sitten tulossa tänä vuonna.

Peace Happy People, ilmestyy 9.2. Debyytti oli herttainen ja sellainen ihan jänskä indiematka. Jatko toivottavasti samalla tavalla virkistävä.

Tame Impala. Noh, kiinnostaa vähän.

The Maccabees. Pidin yhtyeen kahdesta ensimmäisestä levystä aikoinaan kovastikin, kolmas albumi (vuoden 2012 Given To The WIld) jäikin sitten jo vähemmälle huomiolle. En muista, milloin olisin yhtyettä viimeksi kuunnellut, mutta jokin tässä nyt vielä kutkuttelee kuitenkin.

The Vaccines English Graffiti, ilmestyy keväällä. Indiekiintiö. Enemmän kuin yhtye, josta pidän, on The Vaccines yhtye, josta yritin aikoinani pitää. Koska kaikki muutkin. Ihasteluni oli kuitenkin sellaista parin yksittäisen kappaleen kokoista nyökyttelyä, enkä usko, että uusi levy muuttaa paljoakaan asetelmaa. Onko tämä todellakin jo kolmas levy? On. Kiinnostaa vähän varmaankin siis lähimpänä totuutta.

6 kommenttia kirjoitukseen Vuosi 2015 – What will be, will be

  1. Pete P. kommentoi:

    Sama vähän pelokas fiilis Noelin uuden levyn suhteen. Singlet eivät ole vakuuttaneet. Isoimpana ongelmana ehkä soundi- / tuotantopuoli: biisit on jotenkin miksattu tasaiseksi sähiseväksi äänimatoksi – sieltä ei oikein saa mitään yksittäisiä elementtejä irti.

    Yllä mainituista kovimmat odotukset mulla on ehkä Guy Garveyn levyn suhteen. Elbow’n viimevuotinen levy oli helkkarin kova, ja omalla nimellään Garvey voisi ehkä nostaa vielä enemmän esiin Elbow’n musiikin ”oudompia” puolia. Ilman Elbow-brändiä kukaan ei odota Garveyltä festivaali-anthemeita, joten ne voi huoletta jättää kokonaan pois.

    Libertinesin paluu kiinnostaa totta kai myös. Vielä viime kesänä suhtauduin comebackiin skeptisesti, mutta nyt kun Doherty on (toivottavasti oikeasti) kuivilla, bändin uudella tulemisella saattaa olla taloudellisen lisäksi myös aidosti musiikillisia tavoitteita. Viime viikolla tullut Flags of The Old Regime -soolosinkku oli hieno. Carl on mun omasta mielestä Libertinesissä se vähemmän tärkeä ”puolisko”, mutta ilmeisesti se on Dohertylle tärkeä muusa / sparrauspartnerni, joten hyvä jos yhteistyö toimii taas.

    Miles Kanen edellinen oli tosiaan erittäin mainio ja paljon kuuntelukertoja kestävä levy. Jos saisi samanlaisen, mutta vielä 1-2 ihan killeribiisiä lisää…

    Uusimmassa NME:ssä vihjailtiin myös, että Richard Ashcroft olisi palaamassa tänä vuonna. Toivottavasti!

    Ja onhan Radioheadiltakin tulossa tänä vuonna jotain uutta?

    Ja sitten vielä The xx toivottavasti!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Richard Ashcroft – se olisi jotain se! Odotettu on. Myös Ian Brown saisi minun puolestani tehdä taas jotain.

      Voi olla, että minun on ehkä pakko palata vielä tuohon Noeliin jossain blogitekstissä. Olen itse nimittäin vähän hämilläni fiiliksistäni, siitä, miksi tuo homma tuntuu minusta nyt jotenkin aika epäinspiroivalta. Samansuuntaisia ajatuksia kuin sulla: sinänsä hyvät ja Noelmaiset bisiit on saatu kuulostamaan jotenkin geneerisiltä. Sielu ja joku palo puuttuu.

      The Libertines taas joo, tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä. Hurmosvuosista on jo sen verran aikaa, etten jotenkin osaa ehkä siihen verratakaan tätä tämän päivän yhtyettä. Ja tuo on varmaan hyvä. Tyypit ovat selvästi aikuistuneet ja Petekin tosiaan selättänyt ongelmiaan. Olen aina pitänyt Dohertya super lahjakkaana. Kaikki ne tyypin teiniaikojen kirjoitukset, soololevyjne maailmat, jotain uniikkia sen päässä selvästi liikkuu. Enkä usko, että huumeettomuus vie sitä pois – päinvastoin. Ihana, ihana nähdä, mitä sieltä tulee.

      Ja kiitti kommentista ja täydennyksistä!

  2. roan kommentoi:

    Hyvä lista ! itse lisäisin vielä ainakin Circa Wavesin debyyttialbumin listaan ! :) Kyle Falconer The View’stä sanoi haastattelussa uuden levyn olevan lähimpänä debyyttialbumia kuin mikään muu levy . Toivottavasti , sillä debyyttilevy oli ja on yhä mielestäni yksi kovimmista ikinä .

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kiitti! Ja kiitos kommentista! Täysin uusien yhtyeiden kohdalla mulla on super iso aukko, kiitti tuosta siis!

      The View, jes jes! Luotan yhtyeeseen kyllä kuin kallioon, takuu hyvä juttua levy levyn perään. Toki alkuaikojen tekemisissä ehkä asteen verran enemmän vielä sellaista sympaattista kaoottisuutta ja punkasennetta. Bread and Circuses oli jo vähän viimeistellymmän, harkitumman ja hmmm popimman (?) kuuloinen – ihana toki sekin. Yksi oma suosikkini. Mutta siis mainiota jos uudella levyllä katse on nyt siellä varhaisissa ajoissa!

  3. Eeetu kommentoi:

    Missä Black Rivers!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Missä on Jimi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.