Vuoden 2016 Kula Shaker on niin Kula Shaker! Ensimmäinen ajatus onkin, että tässä yhtye nyt parodioi itseään. Minuutin ajan tosin mietin, että missä on rock, mutta tuleehan sekin sieltä, minuutin ja puolentoista kohdalla.

Himmailevan alun jälkeen tykkään siitä, miten kappale käynnistyy ja rockiutuu loppua kohden.

Brittipop-kauden klassikkoyhtyeen ura on ollut sen verran repaleinen, että helmikuun 16. ilmestyvä K 2.0 on järjestyksessään vasta sen viides levy. Edellisestä albumista on jo vuosia.

Yhtye lopetti uransa 90-luvun lopulla, kahden albumin jälkeen (K, 1996 ja Peasants, Pigs & Astronauts, 1999) ja teki paluun vuonna 2007 Strangefolk-albumilla. Viimeisin levy Pilgrims Progress ilmestyi sitten vuonna 2010 – ja on muuten yksi lemppareistani. Levy on jännästi melko riisuttu yhtyeen tavaramerkeistä, sitarista ja muusta intialaisvaikutteesta. Tunnelmaltaan se onkin jotenkin brittiläisempi, klassinen. Pop, mod.

Tänä vuonna ilmestyvä K 2.0 voisikin sitten ainakin tämän Infinite Sun -kappaleen perusteella olla paluu Kula Shakerin ytimeen, 20 vuoden taakse K-albumiin. Niin, kaipa tuo albumin nimikin viittaa jonkinlaiseen toiseen versioon tutusta, omasta itsestä. Paluusta alkuun.