Vuoden kaunein kappale

Steve Mason on musiikillinen nero.

Ja miehen A Lot Of Love -kappale ehdottomasti tämän vuoden kaunein.

Is there love left for me? I just don’t know
Is there a lot of love for me, how did I let it go?

Julistin skotlantilaisesta kulttiklassikosta The Beta Bandistakin tutun Masonin isosti idolikseni Boys Outside -soolodebyytin jälkeen. Taisinpa puhua myös tyyli-idoliudesta, tennari- ja tuulitakkikokoelmaa kadehtien.

Ja nyt julistan Masonin vuoden alussa ilmestyneen Monkey Minds In The Devil’s Time –kakkoslevyn yhdeksi vuoden 2013 parhaista. Kiehtova ja monitasoinen musiikillinen matka ja ajatuksella tehty kokonaisuus. Albumi isolla A:lla, todellakin! Huh.

Steve Masonista jos jostain voi puhua artistina, taiteilijana. Tekeminen huokuu vilpittömyyttä, näkemystä ja sanomaa – usein poliittista. Lisäksi Masonin ääni on musiikkimaailman kaunein ja rytmitaju pettämättömin.

Vielä huikean debyytin jälkeen pidin Masonia ensisijaisesti soundi-, en biisiartistina. Mutta hittolainen, tämän kakkoslevyn jälkeen ei voi olla puhumatta taitavasta lauluntekijästä. Kunpa vain kaikki ihmiset tajuaisivat, miten paljon huikeita juttuja tapahtuu soittolistojen ja palkintopystien ulottumattomissa.

Erityishuomiota haluaisin tarjota myös kappaleille Come to Me, Oh My Lord, Seen It All Before ja Fight Them Back.

Sanoinko jo, että Steve Mason on nero?

6 kommenttia kirjoitukseen Vuoden kaunein kappale

  1. Ilpo kommentoi:

    Ei voi kyllä valittaa. Palata tuolta marketti helvetistä, jossa väki pakonomaisesti, hullun kiilto silmissä, haalii kasaan kaikkea niin kovin tarpeellista, tämän täydellisyyden pariin. Tämä on niin… Hän on niin… niin mykistävän hyvä.

    Ääni ja musiikki sopii täydellisesti yhteen. Tälläisiä kappaleita kuunnellessa, huomaa jossain vaiheessa kappaleen päätyttyä tuijottavansa haikeana tyhjyyteen, mieli täysin tyhjentyneenä. Juuri sitä, mitä ennen uuden työviikon alkua tarvitseekin. Ihmisten, jotka eivät näitä ns. tuntemattomia suuruuksia tunne, elämä täytyy olla monin tavoin köyhempää. Tosin eihän tietämätön tiedä tietämättömyyttään.

    Kiitos.

    1. Miia Miia kommentoi:

      :) Ole hyvä! Ja kiitos itsellesi upeasta kommentista!

      Jep, mies on uskomaton. Surullisen aliarvostettu nero. ”Ääni ja musiikki sopii täydellisesti yhteen.” todella hienosti sanottu – jotain tällaista olisin toivonut osaavani itsekin kirjoittaa…

      Ja kyllä, enemmän kuin vihainen ja harmistunut Masonin turhan vähäisestä arvostuksesta, olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tämän äärelle ole löytäneet. Koska uskon, että tässä olisi tarjolla jotain maailmoja – ja ihmisiä – mullistavaa.

  2. Ilpo kommentoi:

    ”Olen surullinen kaikkien puolesta, jotka…” Heti, kun luin tuon mieleeni palautui hetki joka tapahtui joskus, kun olin ehkä seitsemännellä luokalla. Retostelin äidinkielenopettajalle.. ”en ole koskaan lukenut yhtään kirjaa” (eikä se ollut edest totta, oli vaan pakko kapinoida”. Hän vastasi tavalla, joka teki suuren vaikutuksen pikku Ilpoon. ”-Voih. Olen niin kateellinen sinulle. Sinulla on vielä kaikki ne mahtavuudet löytämättä ja tulet elämään vielä hienoja hetkiä kirjojen parissa” Kuinka totta se olikaan. Kuinkahan monta kertaa tuo vastaus on palautunut mieleeni, kun olen saanut kirjan viimeisen sivun luettua ja katselen kirjan takakantta mieli haikeana.

    Ehkä meidän pitäisi olla kateellisia heille, jotka eivät ole vielä tätäkään mestariteosta löytänyt. Mikähän vaikutus silläkin olisi meikäläiseen jos kuulisin tänään ensimmäistä kertaa vaikka Oasis-Supersonic kappaleen. Ääh. en pysty edes kuvittelemaan. Päähän alkaa sattua.

    Eikö sinuakin motivoi, ainakin jollain tasolla se, aina kun aloitat uuden tuntemattomuuden kuuntelemisen, koska löydät sen seuraavan maata jalkojesi alla järisyttävän teoksen?

    Huoh. En pysty lopettamaan kirjoittamista. Ihan vähän vielä…

    Oletko koskaan ajatellut, jos näillä sinun kirjoituksilla on johonkin samanlainen vaikutus, kuin tuolla, minulle joskus kauan sitten lausutulla opettajan vastauksella. Mikä vaikutus niillä voikaan olla jonkun elämään…

  3. Miia Miia kommentoi:

    Uuden musiikin kuuntelussa on parasta just se, kun voi jännittää sitä seuraavaa järisyttävää ensikokemusta, joka aina toisinaan tulee. Ei ehkä Supersonic-tasolla, mutta isosti kuitenkin.

    Ja kyllä, pakko kadehtia niitä, joilla Oasis-huuma on vielä edessä. Onnekkaat!

    Ja vitsi, miten onnellista olisi jos joku joskus vaikuttuisi tämän blogin riveistä tuolla tavalla :D

  4. Heli kommentoi:

    Huh, mikä kappale! Rakastuin heti. Kiitos, että kirjoitit tästä!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Oi, ole hyvä! Ja kiitos itsellesi kivasta kommentista, mahtavaa, että kappaleen taika kolahti. Tähän ihastuneille suosittelen ehdottomasti rinnalle kyseisen levyn päätösraitaa Come To Me – siis huh huh sillekin! Ja toki koko levyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.