Viisi kertaa balladi

Ah, miten helposti minut voikaan vietellä sellaisella kitaramusikaalisella lädiballadilla. Etenkin jos on jousia ja brittipop-nasaali, olen helpoin ikinä.

Kiitos kitaraballadien(kin) osalta tuotteliaan 90-luvun, on suosikkislovareiden lista pitkä. Se on myös yllättävän muuttuva – tässä viisi suosikkiani juuri nyt.

1. EmbraceFireworks (1998)

Tämä saattaa olla ikuisesti suosikkini kaikista kitararokkihitailuista. Oasiksesta ja sen sellaisista huolimatta. Olen kirjoittanut kappaleen erityisyydestä täällä useita kertoja, mutta hahmotellaan sitä nyt vielä:

melodia, nuoruudenvakaviin lyriikoihin tallennettu päättynyt rakkaus, Danny McNamaran kokematon, pikkuisen raakilemainen lauluääni, jossain vaiheessa mukaan hiipivä rokkikitara, joka sitten myös saattelee biisin loppuun.

2. The CourteenersWhen You Want Something You Can’t have (2013)

The Courteenersin Liam Fray on ihana romantikko, runopoikakin. Ei siis ihme, että yhtye on tehnyt myös muutaman aivan ihastuttavan slovarin. Tämä When You Want Something You Can’t Have, on ollut viime aikojen tunnari.

Kiitos elämä, että et tarjoa vain sydänsuruja, vaan myös niiden taustanauhoja.

3. KasabianGoodbye Kiss (2011)

Kasabianin Goodbye Kiss eli kun herttainen ja herkkä kohtaa lagerin, jalkapallokannattajan ja Tom Meighanin lauluäänen. Ei ehkä balladi sellaisella Celine Dion -tavalla, mutta Leicester-tavalla kyllä.

Maailman ihanimpia hitaita hempeilyjä, ikuisesti.

4. Miles KaneOut Of Control (2013)

Nuo jouset ja hurjan onnistunut nousu yhdistettynä Kanen poikamaiseen lauluääneen sekä simppeleihin ja pikkuisen ilmiselviin lyriikoihin, voi että. Moderni slovariklassikko.

5. Shed SevenHigh Hopes (1999)

Cool Britannia -kauden estetiikalla tehtyä eli isous ja jouset ja eleganssi kohtaa lädit ja tennarit ja popparilaulun.

Kokosin biisit Spotify-listalle. Päivitän sitä jatkossa tällaisten koontien ohessa.

6 kommenttia kirjoitukseen Viisi kertaa balladi

  1. Em Oo kommentoi:

    Kiva juttu, kiitokset kirjoittajalle! Tällaiset hlökohtaiset intoilulistat esittelevät aina muutaman unohtuneen helmen ja aiheuttavat oman musakirjaston penkomisen. Ja siellä sitten möyritään helposti koko ilta.

    Mitenkäs Glasvegasin ”It’s My Own Cheating Heart That Makes Me Cry” uppoaa? Se on oman listani ikuisuusjäsen. Isoa tunnetta!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kiitti sulle, kun luit! Tykkään pöyhiä biisejä ja tuoda esiin eri syitä ja näkökulmia tykätä. Jos sellainen vielä oikeasti saavat jonkun muistamaan unohtuneita helmiä, onnistun sitten todella hyvin :)

    2. Miia Miia kommentoi:

      Niin ja siis ”It’s My Own Cheating Heart That Makes Me Cry” – ehdottomasti suosikkeja!

  2. Nimetön kommentoi:

    Asiasta toiseen, sangen mukava huomata, että brittipoppia jo ennen brittipoppia tuottaneet Teenage Fanclub, Dodgy ja The Frank and Walters ovat kaikki vanhoilla päivillään edelleen varsin mukavassa vedossa ja julkaisseet muutaman kuukauden sisään maittavaa uutta musiikkia koko albumin mitassa.

    1. Miia Miia kommentoi:

      UUusi Teenage Fanclub on kyllä symppis. Dodgyn aktiivisuudesta en edes tiennyt :D Vanhat jutut toki hyvässä muistissa ja kovassa käytössä.

      1. Nimetön kommentoi:

        Kannattaa muuten testata uusi Dodgyn levy. Se on syystäkin noteerattu muutamilla kehuvilla arvosteluilla. Voit arvata, että ollaan perusasioiden äärellä, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Kaikki kappaleet ovat tarttuvia ja melodisia, ihan niin kuin bändiltä voi odottaa. Pakko myöntää, että itselleni ilman muuta yksi parhaista levyistä tänä vuonna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.