Viisi kertaa aliarvostettu Blur-kappale

Olen kuunnellut tänä viikonloppuna pitkästä aikaa Bluria, sillä tavalla kunnolla. Samalla olen miettiny sitä, miten ainakin minun kohdallani ne yhtyeen kliseisimmät ja kulutetuimmat hitit – Parklife, Country House, Charmless Man, There’s No Other Way – eivät ole enää aikoihin merkinneet hyviä biisejä, vaan lähinnä sellaista brittipopsymboliikkaa ja kivaa hurmosta. Blurin kohdalla ne biiseinä minua eniten sykähdyttävät ovat aivan muita. Niitä, jotka eivät ainakaan enää saa ansaitsemaansa huomiota.

Tässä viisi minun mielestä aliarvostettua Blur-kappaletta.

Bad Day (1991)

Huh, mikä unohdettu baggyhienous! Erityisen säväyttävää on tuo intro.

Blue Jeans (1993)

Junnaava suuri pieni laulu yhtyeen Modern Life Is Rubbish -levyltä. Lyriikoihin tallennettu brittipop ja ajankuva – Dr Martensit – saa aina herkistymään.

Air cushioned soles
I bought them on the Portbello Road on a Saturday

Kaiken kaikkiaan ihanat lyriikat.

Sweet Song (2003)

Tämä laulu tuntuu simppeliltä, mutta ai että, miten paljon kauneutta biisissä on! On monta eri melodiaosiota taikka -kulkua, joista jokainen on omalla tavalla kaunis. Tavallaan laulu ei ole erityisen Blur, vaan enemmänkin Damon Albarn, ja erityisesti ilmestymisaikana tämä – tai oikeastaan koko Think Tank levy – tuntui aika epäblurimaiselta.

Nyt vuonna 2017 tämäkään ei enää tunnu niin radikaalilla tavalla vähäbluriselta, vaan kappale ja sitä ympäröivä albumi ovat löytäneet hienosti paikkansa Blurin jälkivuosien tuotannon osasena.

Fool’s Day (2010)

Ai ai, tämä 1000 kappaleen Record Store Day -julkaisu on ihana. Vähän surumielinen, mutta sellaisella suloisella tavalla. Ja mikä ihaninta, Graham Coxon tekee kappaleella paluun. Biisi on 10 vuoteen ensimmäinen Blur-sinkku, jolla Coxon on mukana. Albumikontekstissa tämä olisi varmasti löytänyt tiensä arvostetuimpien ja rakastetuimpien Blur-kappaleiden joukkoon. Nyt sen olemassaolon helposti unohtaa.

Badhead (1994)

Parklife-hittilevyn unohdettu helmi. Pitää sisällään albumin olennaisimman popin, soundimaailman ja muun tunnelman, mutta ei ole niin raivostuttavan pirtsakka, hömelö ja leikkisä kuin puhkisoitettu Parklife.

4 kommenttia kirjoitukseen Viisi kertaa aliarvostettu Blur-kappale

  1. Jonny kommentoi:

    Oijjoi kuulostaapa tosiaan hyvältä pitkältä aikaa nää vähä ”harvinaisemmat biisit” pitkästä aikaa kaikessa hyvillä saundeilla rauhassa kotona kuunneltuna.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Joo, eikö! :) Joskus on kiva vähän tonkia ja sekoitella tutun ja turvallisen taakse.

  2. Dan Abnormal kommentoi:

    Hyvä lista – me rakastamme listoja!

    Itse lisäisin The Great Escape levyn biisin Dan Abnormal. Kappaleenahan tämä on jotenkin arkkityyppinen ”puolinopea” BLUR- biisi, näitä on useampi joka levyllä. Se mikä tekee Dan Abnormalista merkittävän biisin sekä BLURille että koko brittipop-genrelle on se että ensimmäisiä kertoja katse kääntyy yhtäältä kivuliaasti, toisaalta hauskasti sisäänpäin, tunteita ei enää ulkoisteta ja tarkkailla kaukaa vaan biisin (kirjoittanut) kompleksinen, vaikea tyyppi tunnustaa anagrammin kautta että kyllä, nämä ovat MINUN tunteitani.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Hei, veikeä valinta! Ja hieno analyysi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.