Jotenkin minusta tuntuu aina Strypesin kohdalla ettei laulajan ääni saavuta ihan kaikkea sitä mitä yrittää. Nuo rosoiset laulukohdat kuulostaa joissakin kohdissa jotenkin hieman liian väkisin tuotetulta. Tosin ne kuuluvat erottamattomasti heidän musiikkiinsa, eivätkä kappaleet toimisi läheskään yhtä hyvin pelkällä puhtaalla laululla. Joten lopetan siis valittamisen tähän..
Ensimmäisen kerran kappaleen läpikuunneltuani jalkani kuitenkin vipattaa. Musiikissa on ideaa ja se vyöryy päällä ikään kuin voimakkaina aaltomaisina jaksoina. Tälläisen kappaleen aalloilla kulkee mielellään kohti tulevaa viikonloppua. Joten, jospa siis kuuntelisin kappaleen vielä toiseen kertaan ja katson nouseeko aallokko yhtään korkeammalle.
Hyvä tää uus suunta jos menevät näin levylläki. Mä en pitäny debyytistä vaikka Blue Collar Jane onkin yksinään parasta pubirockia sitten Feelgoodin aikojen.
Jep, tämä vähän riisutumpi meininki tuntuu nyt kyllä raikkaalta! Itse pidin paljon levystä – ainakin aluksi ja siitä jonkin aikaa. Mutta pakko myöntää, että innostus vähän laantui lopulta. Ei ihan moderniksi klassikoksi sitten kuitenkaan yltänyt ;) Uutta odotellessa.