The Charlatans, rauha ja rakkaus

Senhän te jo tiedättekin, että olen hullaantunut The Charlatansiin (myös) vuosimallia 2014. Tammikuussa ilmestyvältä uudeltaalbumilta en odota sen vähempää kuin rauhaa ja rakkautta. (Ja vähän tukea ja turvaa taas yhteen lähestyvään ikäkipuiluun eli syntymäpäivään.) No siis kuunnelkaa nyt! Ja katselkaa.

Eikö tuo video näytäkin juuri siltä, millaiseksi tällaisen kappaleen videon kuvitella saattaa? Kiitos auringon, rannan ja raukeuden, kokonaisuus tuntuu reilusti enemmän Los Angelesilta kuin yhtyeen virallinen L.A-levy Wonderland (2001). Tai ainakin Wonderlandin Los Angeles on erilainen. Kokaiinisempi, kuten tiedetään.

Ja mitä siihen ikäkipuiluun tulee, niin leave it, Miia. Nämä tyypit. 25 vuotta. Kaksi menetettyä bändijäsentä. Ja silti taas yksi paluu, joka tuntuu olevan silkkaa rauhaa ja rakkautta.

Avainsanat: , ,