The Charlatans – Plastic Manchinery

Klassikkoyhtye The Charlatansin kevään myötä ilmestyvä uusi levy on minulle tietysti merkkitapaus. Tammikuussa 2015 ilmestynyt Modern Nature -levy teki yhtyeen uudesta aktivoitumisesta yhden viime vuosien parhaista jutuista, joten joo, sitä lisää kiitos!

No, valitettavasti tämä tulevan Different Days -levyn ensimmäinen single ei käynnistä mitään suurta The Charlatans -vaihetta. Kun miettii, millaisilla uskomattoman hienoilla singleillä yhtye teki paluun pari vuotta sitten, ei tällainen ihan kiva nyt oikein riitä. Onneksi mistään otteen menettämisestä ei kuitenkaan tarvitse puhua, sen verran kauneutta, tarttuvuutta ja The Charlatansia biisistä löytyy. Ehkä tämä vain on pikkuisen liian suoraviivainen, liian perus. Ollakseen erityisen hyvä The Charlatans -kappale, saisi tässä olla vielä vähän enemmän yhtyeelle ominaista musikaalisuutta ja svengiä.

Tykkään kuitenkin tuosta videosta, se antaa biisille kivan maiseman ja istuu hienosti viime levyn ihanan Let the Good Times Be Never Ending -videon rinnalle.

6 kommenttia kirjoitukseen The Charlatans – Plastic Manchinery

  1. Hal-Jo kommentoi:

    Joo, mun korvat on myös sitä mieltä että tästä puuttuu sellainen Erityisyys, joka leimasi viime levyä melkeinpä kauttaaltaan. Ei nyt huono tämäkään, mutta jäin kaipaamaan Modern Naturen raukeaa soljuvuutta. Tämän perusteella voisi ounastella tulevan levyn olevan hieman enemmän ”rock”.

    Pääsi kuitenkin yllättämään, että näinkin ”pian” saamme uutta Charlatansia. Tuo edellinen on sitkeästi pitänyt paikkansa säännöllisessä kuuntelussa.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Joo, hienosti kiteytetty, just samaa mieltä! Edellinen oli kivan kevyt ja raikas, paikoin kevyellä tavalla tanssittava, paikoin kevyellä tavalla svengaava. Tämä on vähän turhan perus kitararokkia nyt kyllä joo :( Mutta mulla on yhteeseen syntynyt vuosien saatossa iso luotto, eli en ole vielä ihan täysin harmissani. Mullekin edellisestä on tullut vakkarikaveri :)

      1. Hal-Jo kommentoi:

        Mulle Modern Nature oli käytännössä ensikosketus Charlatansiin enkä ole muuhun tuotantoon vieläkään syventynyt. Aikamoinen aarreaitta mua odottanee, ainakin mikäli sulta kysytään ;-)

        1. Miia Miia kommentoi:

          Joo :D Olen jo vähän joutunut rajoittaa omaa The Charlatans -tekstien tehtailua…

  2. Jonny kommentoi:

    Saanko udella sulta, mitä kautta pysyt ajan tasalla näistä brittipop/rock kuvioista, mä nimittäin pysyn käytännössä sun ja parin muun blogin avulla. +ihan satunnaisella googlettelulla.

    Vähän väliä harmittaa miten pahasti on pudonnut kelkasta.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Hei, saa toki! Mutta täytyy sanoa, että en ole kauhean aktiivinen törmäämään ainakaan mihinkään uusiin. Tykkään tutustua uusiin bändeihin esim sitä kautta, että tsekkaan suosikkiyhtyeiden keikkojen lämppäribändit. The Guardianin musiikki-osasto nostaa usein esiin kiinnostavia uusia yhtyeitä tai kirjoittaa kiinnostavista vanhoista tärkeistä, sitä luen paljon. NME:tä luen netissä, se kans pitää ajan tasalla aika hyvin. Katson uudet Later with Jools Holland -jaksot… Joskus Facebookissa tai Instagramissa saattaa tulla vastaan joku kiinnostava uusi nimi, ylipäänsä ne pitävät ehkä parhaiten kärryillä. Kun seuraan esim. Q magazinea ja NMEtä Facebookissa, tupsahtaa sieltä usein jotain kiinnostavaa omaan feediin.

      Niin ja myös Kulbritannia-sivu on aika kiva, reagoi nopeasti uutisiin.

      Hmmm. En nyt oikein osaa sen tarkemmin muita selkeitä juttuja, aikalailla sellaista seilaamista netissähän se on :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.