Slaves – minä koska muutkin

Brittiläinen hmmm, punk-duo Slaves julkaisi Are You Satisfied? -nimeä kantavan debyyttilevynsä keväällä. Jotenkin ajattelin, että äh, ei tuo varmaan ole minun juttu ja jätin nuorukaiset rauhaan. Kesän ja syksyn aikana yhtye tuli kuitenkin vastaan ärsyttävyyteen asti ihan joka paikassa, ja päätin sitten lopulta testata bandwagonin kyytiä. Minäkin, koska muutkin.

Vähän siinä sitten kävi niin, että jonkinlaista vientiä on seurannut – siitäkin huolimatta, että minua varoitettiin rähinästä. Mutta hei, koska olen pelännyt jotain, mikä on yhdistetty brittiaksenttiin?

Ennen tätä virallista debyyttiään yhtye on julkaissut vuonna 2012 yhden ep:n, mutta itse tosiaan havahduin yhtyeeseen vasta nyt, räjähtäneen suosion myötä.  Are You Satisfied? on soinut syksyn aikana useamman kerran ja onnistunut inspiroimaan sellaiseen sopivan maltilliseen, mutta riittävän ryhdikkääseen uhoon joka kerta.

Vaikka olenkin ottanut yhtyeen melkoisen hyvin vastaan, täytyy tunnustaa, että jotain hupaisaakin parivaljakon olemuksessa on. Sellaista karikatyyrimäisyyttä, jota ei ehkä aina voi ottaa tosissaan.

13 rykäisyä sisältävälle  levylle mahtuu biisejä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta myös useampi hyvä kappale. Nämä kolme nyt ainakin sisältyvät omien suosikkien joukkoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.