Perjantaibiisi: Walk In Fire

Jos jotain haluaisin näin bloggarina saada aikaan, niin ehkä yhden sellaisen ihailevan, palolla kirjoitetun ja arvokkaan tekstin manchesteriläisestä Dovesista. Mutta koska näistä isoimmista rakkaustapauksista kirjoittaminen on niin hiton vaikeaa, ei tämä teksti nyt vielä ole sellainen.

Mutta koska on vuoden ensimmäinen perjantai, on minusta hyvä aika kirjoittaa hurmoksesta. Ja juuri siihen tämä Dovesin Walk In Fire liittyy. Kyseessä on nimittäin mielestäni hurmosbiiseistä hienoin.

En tiedä, kuuletteko te muut tässä sitä taikaa, joka tekee minun elämänilolleni ihmeitä. Saa minut innostumaan ja ajattelemaan jatkumista päättymisen sijaan. Tekemään juttuja, jotka yleensä tuntuvat liian noloilta, vaikeilta tai pelottavita. Lähettelemään hölmöjä, mutta vilpittömiä tekstiviestejä ja avaamaan vielä sen toisenkin pullon (vaikka viettäisin uutta vuotta yksin veljen sohvalla).

Kappale on oikeastaan aika salakavala. Alku on sellaista odotuksia herättelevää hissuttelua ja seesteistä rytmikkyyttä, sitten tulee pikkuhiljaa kasvamista ja neljän minuutin jälkeen löydätkin itsesi keskeltä elämäsi hurmosta.

Ja tämä on aina pakko tanssia. Ja ilmarummuttaa.

12 kommenttia kirjoitukseen Perjantaibiisi: Walk In Fire

  1. Nimetön kommentoi:

    Sanon ihan vakavalla naamalla, että tykkään Sub Subista enemmän. Samaan hengenvetoon toki myönnettäköön, että en ole kuullut Dovesilta paljon muuta kuin aikanaan kyllä paljonkin soineen Last Broadcastin. Lisäksi tietty pitää mainita, että omiin korviini pärisevimmät dancet, joiden diggailua en todellakaan häpeile, tehtiin muutenkin voittopuolisesti 90-luvulla.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Nyt on kyllä pakko myöntää, että olen antanut Sub Subin elää omaa elämäänsä – tiedän vain sen ”hittibiisin” (Ain’t No Love…). Pitäis varmaan muuttaa tilanne… Tykkään todella siitä, että Dovesissa kuuluu yhtyeen Haçienda-nuoruus ja tanssimusiikkirakkaus.

      Doves on kyllä itselleni yksi tärkeimmistä yhtyeistä. Sellainen oman musiikkimaun ja musiikillisen fiiliksen iso määrittäjä.

      Ja ei kai 90-luvun tanssimusiikin digggalua tarvikaan häpeillä ;)

  2. Ilpo kommentoi:

    Melkoisen sisäistä lämpöä tuottava ja mielialaa monella tapaa kiihoittava kappale, johon sopii minun mielestä hyvin huudahdus jota koomikko Zach Galifianakis kehoitti käyttämään konserttiyleisössä, hyvän biisin kuullessa. ”the way you play your music makes me feel good inside”

    Kappaleen teksti tosin jää minulta aina kuulematta, koska pehmeän rytmikkäästi kasvava musiikki vie minut aina mennessään. Hyvin sopii myös näin alkavan lauantai-illan hurmokseen. Tanssimaan en sentään rupea. Minun tanssiminen saattaa tuntua hyvältä, mutta näyttää hirveeltä.

    1. Miia Miia kommentoi:

      :D makes me feel good inside – nimenomaan!

      Enkä miekään tiiä, mitä lyriikoilla ihan oikeasti tarkoitetaan :) Mutta mulla on fiilis, että jotenkin niissä liikkuu eskapistinen ihminen, jonka mielestä elämä on elämää vasta, kun se on vähän vaarallista.

      Ja hei, aina voi sanoa, ettei tässä mistään tanssimisesta ole kyse – kunhan liikun vain musiikin tahtiin.

  3. vjh kommentoi:

    Dovesin kolme ekaa levyä ovat erittäin hyviä. Itsellä yksittäisistä biiseistä tärkeimmiksi sementoituneet vuosien varrella Break Me Gently, Kingdom of Rust, Pounding ja Snowden. Peukut Dovesin esiinnostamiselle!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kyllä! Tekis mieli sanoa, että 2000-luvun merkittävimpiä.. Mutta ei mulla taida olla valtuuksia semmoseen :)

      Hienoja suosikkibiisejä sulla! Pystyn ymmärtämään ja allekirjoittamaan – ja Puounding, se on kyllä jotain aika uskomatonta! Hittiosastolta tykkään kyllä todella paljon myös There Goes The Fearista. Ei voi mitään. Yksi biisitason suosikki itselleni on myös Satellites, jonka hieno miksattu versio (Lost Sides -kokoelmalla) sykähdyttää myös erityisen paljon. Joskus jopa alkuperäistä enemmän! https://www.youtube.com/watch?v=sOgZUBz0EWA

      Kiitos kommentista ja peukuista! Dovesia ei voi huomioida liikaa.

      1. vjh kommentoi:

        Oijoi, Satellites on hieno! Tuon levyn nimibiisi oli jossain vaiheessa myös iso suosikki ja nyt taas (kiitti vinkistä!) pitkän tauon jälkeen kuulostaa kyllä tooooosi hyvältä koko Last Broadcast. There Goes the Fear, hyvä hittivalinta! Mulle jotenkin Kingdom of Rust on ehkä se hittisuosikki. Sanat, fiilis, draaman kaari, kaikki. Huikeaa musiikkia on bändi tehnyt, kyllä.

        1. Miia Miia kommentoi:

          Last Broadcast on kyllä tapaus, joka kaikkien pitäisi kuulla. Yksi aikamme hienoimmista. Ja biiseistä – kyllä tuo Kingdom of Rust on allekirjoitettava. Tässä on kyllä yhtye, jonka hittibiisitkin ovat harvinaisen sielukkaita.

          Ja tosiaan, Jimiltähän tulee alkukeväästä soolo. Hmmm.

  4. vjh kommentoi:

    Totta tuo. Eipä tule mieleen yhtään heikkoa Doves-hittiä, sielukasta kautta linjan. Kuulin ekaa kertaa Goodwinin sinkun just – ei hullumpaa. Hauskasti sovitettu biisi, lähtee kunnolla rullaamaan vasta kolmen minsan jälkeen ja menee aika folkpsykedeliaksi. Ei paha. Levyä odotellessa.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Totta, sovitus on jänskä :) Tykkään juuri siitä lopussa tulevasta dovesmaisesta rytmikkyydestä tosi paljon.

  5. vjh kommentoi:

    Sain Odlulekin eilen kuunteluun. Jotenkin, hmm… polveilevampaa ja villimpää kuin Doves. Ensikuuntelun jälkeen, siis. Jännä nähdä, mikä on mielipide parin-kolmen kuuntelun jälkeen.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Oh! Omaa kuuntelukokemusta vielä odotellessa… Polveileva ja villi lupailee kyllä monimuotoisia kuuntelukertoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.