Tässä on parhaat rumpusoundit ehkä vuosikymmeniin! Huikeaa paukutusta!
Sävellyksenä ei mikään napakymppi, mutta ehkä paranee kuunneltaessa.
Olen muuten tullut vahvasti siihen tulokseen, että suosikkilevyni Welleriltä on Heavy Soul. Ehkä juuri ”dadrock”-kauden kulminaatiopiste ja monien tylsänä pitämä, mutta levyllä on pelkästään tarttuvia sävellyksiä ja bändin soitto on jotenkin mukavan ilmavaa. Pidän myös siitä, miten ko. levyllä Weller monesti laulaa ”ohi” mikrofonista, se on aika jännä tyylikeino.
Mä en ole tästä ihan varma vielä. Ekat sekunnit olin että ”Kyllä!”, sitten homma lopahti ennen viimeistä minuuttia, joka vei biisiä uusiin tunnelmiin. Olisin toivonut enemmän jompaa kumpaa, psykedeliaa tai ujeltavaa kitarointia.
Mulle kävi just toisin päin! Ensireaktio oli että onpas räminää ja mössöä, mutta parin kuuntelun jälkeen vei mennessään. Ihanan röyhkeä! Mutta ymmärrän tuon sinun näkemyksen ja mietin jossain vaiheessa itsekin, että miksi esimerkiksi urkuja on vain vähän ujosti sujautettu sekaan. Ihan kuin ei ois ostattu päättä mitä tehdään. Ois voitu jättää pois ja keskittyä rokkiin tai sitten ottaa vähän rokkia pois ja urkuilla kunnolla? En tiiä.