Parivaljakko: The Only One I Know

Olen miettinyt viime aikoina Mark Ronsonia, kuten varmasti moni muukin. Minua ei kuitenkaan ole kiinnostanut tuottaja-muusikon viime aikojen saavutukset, vaan vuonna 2007 ilmestynyt Version-albumi. Pidän levystä edelleen paljon. Ehkä juuri siksi, että kyseessä ei ole vain cover-levy, vaan nimensä mukaisesti versio-levy. Coverit ovat kääntyneet liki toisiksi kappaleiksi ja alkuperäisartistien itsensä esittämät ei-coverit (esim. Kasabian L.S.F) uusiksi versioiksi.

Sisäänheittosinglen tavoin hurmanneen Amy Winehousen Valerien (alunperin The Zutons-yhtyeen kappale) ja Lily Allenin Kaiser Chiefs -versioinnin lisäksi suosikkini on tietty tämä muunnos The Charlatans -klassikosta. Robbie Williams goes The Charlatans goes funk-motown.

Muuten. Pian levyn äänittämisen jälkeen Robbie Williams läksi vieroitukseen, eikä päässyt esittämään kappaletta Glastonbury-festareille Ronsonin yhtyeen mukana. Niinpä lopulta The Charlatansin laulaja Tim Burgess esitti kappaleen.

Tai siis coveroi coverin, joka coveroi hänen kappalettaan. Veikeä kuvio.

2 kommenttia kirjoitukseen Parivaljakko: The Only One I Know

  1. Pete P. kommentoi:

    The Only One I Know on sen verran kova kipale, ettei alkuperäistä kyllä ylitä mikään! :-)
    Varmasti yksi kaikkien aikojen ”päräyttävimmistä” debyyttisingleistä.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Joo siis tuohan on ihan uskomaton kappale! Niitä taideteoksia, joiden versiointi on jopa vähän kyseenalaista ja vaatii tekijältä rohkeutta ja pelkäämättömyyttä tulla teilatuksi. (Mulla on fiilis, että Indian Rope oli se ihan ihan debyyttisinkku (non album), toki The Only One I Know on Some Friendlyn debyyttisinkku. Lueskelin just Tim Burgessin biografian, suosittelen!).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.