Blurin uusi The Magic Whip -albumi ilmestyy maanantaina. Apua! Ensimmäisiä julki tuotuja ajatuksia levystä voi lukea vaikkapa täältä. Oivaltava ja pidettävä teksti, eikä onneksi aivan liian paljon (uutta albumia) avaava ja analysoiva tai super informatiivinen. Tykkään nimittäin tehdä ensitulkinnat aina niin sanotusti ihan itte.

Tässä taloudessa onkin ollut viime aikoina meneillään Blur-viikot. Erityisesti työn alla on ollut Parklife-albumi, sillä nimenomaan tuon levyn äänimaailmaan kaikki kuulemani The Magic Whip -albumin kappaale ovat minut heittäneet. Go Out esimerkiksi: silkkaa London Lovesia. Ooho ooot ja rämähtävä kitara. Ja jonkinlaista kilkattelua. Ja sitten on se sellainen kova taikka terävä, Parklifea läpi leikkaava ja nyt sitten ilmiselvästi The Magic Whipilläkin vaikuttava rumpusoundi. Ehkä tiedät, mistä puhun tai sitten et lainkaan! Mutta siinäpä joka tapauksessa yksi musiikillinen piirre, joka minun mielestäni tekee Blurista Blurin.

Yleensä en niin välitä kilpailuttaa keskenään Bluria ja Oasista, molemmissa on erityisyytensä. Mutta jos nyt joskus ihan vain vähän, niin sanotaan vaikka että Oasis voittaa b-puolien laadukkuudessa. Vaikka Blurillakin on ne omat b-puolihelmensä niin kyllä yleislinja noiden suhteen on Blurilla heikompi kuin Oasiksella. Yleensä se heikkous tarkoittaa hassuttelua tai kikkailua, joskus ihan vain noh, b-puolta.

Tässä noista b-puolista nyt kuitenkin kaksi, molemmat Parklifelta. People in Europe on Girls and Boysin b-puoli – ja ilmiselvä tarinan jatke tai täydennys – ja toinen on ihana To The End ihanasti ranskaksi.

Ja nyt kysymys kuuluukin: Damon italiaksi, saksaksi, ruotsiksi ja espanjaksi vai Damon ranskaksi?

https://www.youtube.com/watch?v=k_cAbtVgZtY