Parhaat ystäväni: Geneva – Further

parhaatystavani

Tässä juttusarjassa iloitaan parhaista ystävistä – tärkeistä levyistä. Ei missään järjestyksessä.

Ystävä: Skotlantilaisen Genevan Further-debyytti

Ilmestymisvuosi: 1997

Erityisen ihanaa: Stadionmaisen isouden, tuntuvien kitaroiden, väristyksiä aiheuttavien melodioiden ja laulaja Andrew Montgomeryn lauluäänen yhdistelmä.

Ystävä silloin kun: Haluan kuulla, miltä aliarvostettu yhtye kuulostaa. Tai kun haluan muistuttaa itseäni siitä, miten Adidaksen Superstareja oikeaoppisesti käytetään.

Näin:

Aberdeenissa perustetun Genevan Further-debyytti kuuluu minusta ehdottomasti 90-luvun erityisiin. Musiikillisesti se istuu ajan kitarapopin ja isojen kappaleiden ihanteeseen, mutta on kuitenkin samalla melko uniikki – kiitos laulajan omaleimaisen lauluäänen.

90-luvun alussa perustettu Geneva imaistiin mukaan brittipop-skeneen, kun erityisesti Sueden levy-yhtiönä tunnettu Nude Records tarjosi sille levytyssopimusta vuonna 1996. Yleisölle yhtye esiintyi ensimmäisen kerran lämpätessään Suedea yhdellä sen salakeikoista.

Furtherin ilmestyttyä Genevasta povattiin isoa, Manicsien aloittaman stadionkokoisen brittiläisen popin seuraavaa suurta, mutta loppujen lopuksi sen ura jäi aika lyhyeksi: yhtye julkaisi kaksi levyä ja katosi sitten kartalta uuden vuosituhannen kynnyksellä, samaa matkaa koko brittipop-skenen kanssa.

Jos ajatellaan brittipop-kauden kitaramusiikin maisemaa, rinnastuu Geneva tuossa erilaisten sävyjen joukossa hyvin Puresscenceen ja ehkä Marioniinkin. Raskaahko tunnelma ja dramaattinen laulutyyli lainautuivat minusta myöhemmin erityisen onnistuneesti irlantilaisen JJ72-yhtyeen tekemiseen (ks. esim JJ72, 2000). Niin, ehkä Genevassa soikin jo aavistus 90-luvun lopusta, jopa vuosituhannen alusta, sen brittipoppia vähän alternativemmasta musiikki-ihanteesta.

Let us be happy while we’re still young
Let us be happy while we’re still young

Minulle Further on ehdottomasti yksinäisyyden levy, ehkä siksi, että en tunne ketään toista, kenelle levy olisi samalla tavalla tärkeä. Mitä vainminumpi, sitä rakkaampi. Kuuntelen levyä usein silloin, kun tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, mistä minut on tehty tai kun muuten vain tunnen itseni ulkopuoliseksi. Se on myös kaipauksen ja melankolian levy, sillä vaikka levyn hitein aines onkin melko poppia, on albumi osittain myös aika vaikerteleva, kauniilla tavalla.

Minun brittipop-kuplassani Geneva on paikkansa löytänyt ja ansainnut, mutta tuntuma on, että tämän yksiön ulkopuoella yhtye on pahasti aliarvostettu.

Furtherilla on oikeastaan kaikkea, mihin olen heikkona. 90-luvulle luontevasti asettuvat kitarat, jousia, melodiat, jotka menevät hienoudessaan yli ymmärryksen. Pientä musiikillista dramaattisuuttakaan en säikähdä. Lisäksi yhtye näyttää aika lailla siltä, miltä yhtyeet minun maailmassani usein näyttävät. Just oikealta siis. Lädi-lookin ja herkän popin yhdistelmä on vastustamaton.

6 kommenttia kirjoitukseen Parhaat ystäväni: Geneva – Further

  1. A kommentoi:

    Sori, joudun ilmoittamaan että Genevan Further on myös mulle hyvin tärkeä levy, et saa sitä kokonaan itsellesi ;)

    Molemmat Genevan levyt ovat brittiläisen popin kadonneita ja unohdettuja suuruuksia joiden soisi löytäneen laajemman yleisön. Hyvä esimerkki siitä että musiikkimaailma ei ole oikeudenmukainen – jokaista aikakauden bändiä jonka olisi suonut breikanneen isosti (esim. juuri Geneva, Rialto, Puressence) kohtaan löytyy liuta niitä jotka breikkasivat todella paljon heikommilla ansioilla (esim. Toploader, Gay Dad ja tietyssä määrin luen saman kategoriaan myös Stereophonicsin). Suuri osa brittipopin ja post-brittipopin ykkös- ja kakkosdivarilaisista yksittäisiä biisejä lukuunottamatta ovat ehkä ihan syystäkin unohtuneet historian hämäriin.

    Mutta Genevaan palatakseni, Andrew Montgomeryltä on näemmä tullut toissa vuonna soololevy, (https://andrewmontgomery.bandcamp.com/releases) jolla soittaa Richard Oakes! Tuo koko julkaisu on mennyt itseltä ihan ohi, mutta menee heti kuunteluun kunhan tämän postauksen innoittamana olen saanut Furtherin ja Weather Undergroundin pariin kertaan pyöräytettyä levysoittimessa.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Hahahha, saat sori :D Oikeastaan luotin siihen, että tämän blogin kautta voisin löytää jonkun, jolle levy merkkais. Olin oikeassa!

      Jep, aliarvostus ihmetyttää. Tässä yhtyeessä todella on moniin verrattuna aivan eri tason tekemistä, eleganssia ja huikeutta. Jotain enemmän kuin vain perus skeneily. Kylmiä väreitä laulu laulun perään.

      Ja huuuuh, en tiennyt tuosta soolosta! Kiitti siis!

  2. Pekka kommentoi:

    Apuva! Täällä toinen tai siis kolmas samanlainen!
    http://poplaari.blogspot.fi/search/label/geneva

    A:lle suuri kiitos vinkistä, soololevy lähtee soimaan nyt. Gay Dadin osalta joudun jättämään eriävän mielipiteen, mutta muuten puhut täyttä asiaa. :)

    Ei hitto, miten mahtavaa kuulla Andrew Montgomeryn ääntä uusissa biiseissä yli viidentoista vuoden jälkeen! ♥

    1. Miia Miia kommentoi:

      Hahha jes!

      Kiva jakaa tämä rakkaus muiden kanssa!

  3. Pekka kommentoi:

    Kiitos vielä tästä jutusta, Miia! Siitä tuli välittömästi hyvä mieli ja lisäbonuksena tuo vinkki Andrew’n soololevystä, jonka olen nyt kuunnellut moneen kertaan ja todennut erinomaiseksi. En ole nyt pariin päivään muuta kuunnellutkaan kuin sitä ja Genevaa.

    Geneva oli aivan poikkeuksellinen bändi, molemmat albumit huippuja ja b-puoletkin minusta ihan samaa tasoa kuin Suedella parhaimmillaan. Niinpä tulikin aikoinaan keräiltyä kaikki mahdolliset sinkut kaikkina mahdollisina versioina, muistaakseni vain viimeinen seiska puuttuu. Kuunnelkaa nyt vaikka tämäkin huikea piilohitti:

    1. Miia Miia kommentoi:

      Ole hyvä! Kiitos itsellesi omista teksteistäsi. Se Into the Bluen kuvailu yhtä aikaa kohottavaksi ja koskettavaksi oli aika osuvaa :) Olen kade noista sinkuista!

      Minusta Geneva on sellainen yhtye, josta jotenkin heti kuulee, että se on hyvä. Ne sujuvasti soljuvat kitarat, uskomattomat ja helposti kulkevat melodiat, Montgomeryn ääni. Poikkeuksellista todella. Mulle myös nuo videot ovat ehtymätön inspiraation lähde. Ne ovat jotenkin niin sitä aikaa, brittipop-videoita parhaimmillaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.