Parhaat ystäväni: Egotrippi – Alter Ego

Parhaat ystäväni

Tässä juttusarjassa iloitaan parhaista ystävistä – tärkeistä levyistä. Ei missään järjestyksessä.

Ystävä: Egotripin kolmas albumi Alter Ego

Ilmestymisvuosi: 1998

Ystävä silloin, kun: haluan viettää aikaa teinivuosien ystävän kanssa, jonka tunnen läpikotaisin, mutta jota tapaan nykyään turhan harvoin.

Erityisen ihanaa: Vieterit, tuo suomalaisten oma Song 2!

Jos Egotripistä puhuttiinkin yhtyeen Superego-albumin ja sen Unihiekkaa-hitin aikaan Suomen Manic Street Preachersinä, näin niin kuin kertosäkeiden isouteen viitaten, on Vieterit kyllä ihan silkkaa Blur-klassikkoa. Ja hei, kesto 2:20.

90-luku oli hienoa aikaa. Silloin myös suomenkielinen kitarapoppi sai rauhassa olla kitarapoppia, ilman iskelmöitymisen uhkaa. Kotimaisista pophelmistä erityisesti Egotripin kolme ensimmäistä albumia ovat olleet isossa roolissa minun poppariksi kuoriutumisen prosessissani. Ystävin tuli Alter Egosta.

Muistan, kun hankin levyn vuonna 1998 syyslomareissulta Oulusta. Pellolaisen silmin katsottuna Oulussa oli kaikki, mitä ihminen onneensa tarvitsi: Anttilan levyosasto ja R-Collectionin myymälä. Ja niin oli Alter Egossakin: historiallisen hienoja melodioita, esimerkillisiä kertsejä, harmonista stemmalaulua, sopivasti meininkiä, sopivammin melankolisuutta. Vieterit– ja Flipperikuningas-ilottelujen vastapainoksi levyllä hehkuukin sellainen uljas, suorastaan Kent-hengessä tallennettu melankolisuus.

Mutta ei Alter Ego – niin kuin eivät muutkaan 90-luvun hienot jutut – tarvitse mitään nostalgiapuuskaa tuekseen. Hyvä poplevy on ajaton ja toimii vuodesta toiseen. Vähän niin kuin ne R-Collectionin anorakit.

Levyn ansioiksi on mainittava vielä yksi hienoimmista kotimaisista coverversioista ikinä (Eppu Normaalin Lautturi) sekä yksi mainio power pop -veto, Suklaasydän.

Niin ja tietysti ihan paras Pois Minusta Paha Henki, tuo suomenkielisen brittipopin aarre.

Juttusarjan kuva on ihanan ja taitavan Jyrin käsialaa.

2 kommenttia kirjoitukseen Parhaat ystäväni: Egotrippi – Alter Ego

  1. Visa Visa kommentoi:

    Mainiota! Nostalgiapuuska iski. Egotrippi on tässä osoitteessa tärkeimpiä omakohtaisia musiikkivaikuttajia ikinä. Olen kirjoittanut bändistä isosti sinne ja tänne, juuri nuo ensimmäiset levyt olivat isoja juttuja, mulla ehkä merkittävin lopulta Helsinki-Hollola, jonka kiertueella nähdyt keikat olivat aika huikeita. Sittemmin kokonaisuutena parhaaksi on osoittautunut Vielä koittaa uusi aika -levy, mutta nuo bändin ekat levyt ovat juuri siinä nostalgiapuuskassa omaa luokkaansa. Samaan liigaan menevät mm. Lemonatorin ja Don Huonojen tuon aikakauden levyt.
    Alter Egosta riittäisi hehkuteltavaa vaikka ja kuinka. Oma isoin hetki on ehdottomasti Suklaasydän, joka on edelleen törkeän hyvä ja sanatkin höpsöydessään jotenkin sympaattiset ja toimivat. Ja Lautturi. Se on vähän irrallinen lopetus levylle Kiireen jälkeen, mutta silti hiton hieno versio. Harmi, etteivät sitä enää keikoilla soittele. Ainoa töksähtelevämpi tapaus on Nimetön.

    Hyvä!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kiitos kivasta kommentista, Visa!

      Aaah, Helsinki-Hollola (Asunto 35!), se on vielä mullekin tärkeä. Mutta sen jälkeen tapahtui jotain, varmaan sekä tytölle että yhtyeelle, ja loppu tuotannosta on vierasta. Alter Ego on hieno pala suomalaista musiikkihistoriaa, ja itse tykkään jopa Nimettömästä! Ai vitsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.