Ai hitsi, minun on pitänyt todella pitkään kirjoittaa tännekin taas muutama tärkeä oivallus brittiyhtye Embracen The Good Will Out -debyytistä. Tuo vuonna 1998 ilmestynyt albumi on todellinen kitararockhelmi ja ehdottomasti yksi brittipopin jälkeisen kauden upeimmista musiikillisista kokonaisuuksista. Ja itselleni äärimmäisen tärkeä.

Taidan aloittaa levyn merkityksellisyyden purkamisen jakamalla siltä I Want the World -kappaleen, biisin, jota olen kuunnellut tänään toistolla aina tilaisuuden tullen. Taas kerran. Niin, kappale on uskomattoman hieno. Ja vaikka lopputulos onkin paljon enemmän kuin osiensa summa, haluan erottaa tähän bisiistä muutaman vaikutuksen tekevän osan.

Muhkeasti mylvivät kitarat. Huh huh, tuo kitaroiden pauhu saa biisin kuulostamaan värisyttävän intensiiviseltä, pelottavan itsevarmalta ja jopa vähän hengästyttävältä.

Richard McNamaran laulu. Kappale on levyn biiseistä toinen, jonka lauluvastuu on annettu McNamaran veljeksistä sille kitaraa soittavalle. Lädimäisen karhea ääni ja sanomaa itsevarmasti painottava laulutyyli sopivat sinne kitarapauhujen sekaan täydellisesti.

Lyriikat. Ei ehkä mitään kirjallisuustiedettä, mutta kyllä If you’re alive then why aren’t you living and I want the world -pätkä saa minut elämään vähän isommin.

3:26 – 4:10. En suoraan sanottuna täysin tajua, mitä tässä tapahtuu. Mutta jotain huikeaa se on. Kylmiä väreitä, elämästä innostumista, korjaantunutta ryhtiä sekä itsevarmempaa askellusta aiheuttavaa. Musiikillisesti kyse lienee huikean melodian ja isoksi yltyneen tekemisen täydellisestä yhdistymisestä. Joka tapauksessa, tämä on hetki, jonka kuulemista odotan ihan aina.

P.s. Embrace julkaisee keväällä uuden albumin – ensimmäisen kahdeksaan vuoteen. Tästä (ja kompleksisesta Embrace-suhteestani) lisää myöhemmin.