Ten days of Liam, 6/10

Ensi perjantaina on Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikka Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

Päivä 6/10: oranssi parka

Mikä olisi hyvä symboli brittipoppivuodelle 2017?

No, Liam Gallagherin oranssi takki One Love Manchester -konsertissa.

Sillä sekunnilla, kun Liam astui takissaan lavalle, sinunkin päässäsi ehkä naksahti. Tajusit, että tarvitset oranssin takin.

Ja juuri tuossa on Liamin taika.

Tyyppi, joka ei ole julkaissut vielä edes sitä levyään,  tulee lavalle, laulaa olevansa rock’n’roll star ja tsädäm –  niin on satojen puntien arvoinen parka myyty loppuun.

Ja juuri tätä me olemme odottaneet. Emme vain sitä levyä, vaan tätä koko pakettia. Särmää ja tähteyttä.

Tuohon oranssiin parkaan kiteytyy minusta jollain tapaa myös Noelin ja Liamin ero. Noel on julkaissut kaksi tasaisen hyvää, mutta ehkä vähän tylsää soololevyä. Liam on julkaissut yhden sinkun ja saanut ihmiset tuntemaan itsensä rokkitähdiksi – oranssissa takissa. Noel on hieno, hieno muusikko, Liam on rocktähti. Vai muistatko, mitä Noelilla yleensä on päällä?

Liamin merkitys brittipopkulttuurin kuvastolle on ollut aivan valtava, miehessä on kasoittain symboliikkaa, merkkejä ja merkityksiä.  Asennetta, joka noita synnyttää. Eikä se merkitys ole mihinkään hävinnyt – he still got it.

Tarvittiin vain yksi televisioesiintyminen ja niin 2010-luvun merkittävin brittipop-symboli, uuden brittipopsukupolven tyylikartta oli syntynyt.

4 kommenttia

Ten days of Liam, 5/10

Ensi perjantaina on Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikka Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

Päivä 5/10: hassutteleva Liam

Blurin ja Oasiksen nihkeä välit – yksi brittipoppiklassikko sekin. Draama kulminoituu tietenkin yhtyeiden listataisteluun, mutta sen lisäksi on näitä tällaisia pieniä hassutteluja ja sanailuja – muistat ehkä Brit Awards -klassikon, jossa Gallagherit noutavat palkintoa Parklifea lallatellen?

Tämä video on helmi, ja niin toivon, ettei se koskaan häviä internetistä. Tässä vain on kaikki: ajankuva, brittipopin valtavirtaisuus, hölmöjä rokkareita, Patsy Kensit  ja aivan täydellinen Liam.

Katsohan siis kohdasta 0:46 ja hymyile.

 

1 kommentti

Ten days of Liam, 4/10

Ensi perjantaina on Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikka Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

Päivä 4/10: kolme aliarvostettua laulusuoritusta

1. The Girl In The Dirty Shirt (1997)

Koko Be Here Now -albumi tuntuu jakavan mielipiteitä – minusta levy on aivan upea! Ja aivan erityisesti levy on täynnänsä käsittämättömiä lauluosuuksia Liamilta. Noista The Girl In The Dirty Shirt on minusta ehdottomasti yksi aliarvostetuimmista Liam-tulkinnoista. Kuuletko tuon jänskän hitaan svengin, jonka Liam kappaleeseen taikoo? Notkeaa laulantaa, eirtyisesti kertosäe sekoittaa minun pään. Huh rakastan vain äärettömästi!

Erityisesti sulan siinä kertsin kohdassa, jossa Liamille tulee vähän kiire ja hengitys pätkäisee laulannan somasti (esim. 1:57).

2. Roll It Over (2000)

Paperilla tämän kappaleen pitäisi ehkä olla Noelin laulama, onhan tämä aika kliseinen Noel-rock. Mutta kun kuulet biisin ekan kerran Liamin tulkintana, tajuat, että juuri Liamin laulu nostaa tämän biisin jonnekin aivan toiseen sfääriin.  Miten tylsä biisi olisikaan jos se olisi päätynyt Noelin tulkitsemaksi! Minun mielessäni kappale on lisäksi aivan ihana Champagne Supernovan sisarkappale. Mainioin parivaljakko ikinä.

3. Start Anew (2013)

Ärsyynnyin jossain vaiheessa totaalisesti siihen, kuinka Beady Eyen tekemisissä ihmisiä tuntui kiinnostavan ainoastaan Liamin muuttunut lauluääni. Äh, en tiedä, rakastin yhtyettä!

Aivan äärimmäisen onnistunut Liam-tulkinta on tämä Beady Eyen toiselta levyltä löytyvä herkistely. Liamin ääni on tässä jotenkin niin lempeä, hunajainen jopa. Juuri minulle puheleva. No, joo ehkä tosiaan aika erilainen kuin useailla Beady Eyen -biiseillä, joilla äänessä kieltämättä on jotain kireyttä.

Voi sentään, miten hieno hetki.

1 kommentti

Ten days of Liam, 3/10

Kahdeksan päivää Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikkaan Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

Päivä 3/10: ensimmäinen NME-kansi

Jos minun pitäis valita yksi kuva, josta painattaa itselleni paita, lakanat ja olkkarin tapetit, olisi se Oasiksen ensimmäinen NME-kansi. Kansi ilmestyi kesäkuussa 1994, pari kuukautta ennen debyttilevyn julkaisua.

Kuvassa on jotenkin tosi ainutlaatuinen fiilis, sillä siinä ei näy oikeastaan lainkaan Liamiin yleensä yhdistettävää kukkoilua ja rockia, vaan vähän hämmentyneen oloinen nuorukainen, joka vain on.

Mutta onnistuu silti sekoittamaan katsojan pään.

Rakastan sitä, miten kuva pakottaa tuijottamaan. Siinä on jotain päällisin puolin tosi simppeliä ja epäcoolia, jota ei kuitenkaan voi olla tulkitsematta äärimmäiseksi cooliudeksi. Ihastelen kuvassa näkyvää raakilemaisuutta ja hiomattomuutta. Tuota kummallista takkia, sitä, kuinka Liamin tukka ja tyyli ovat molemmat vielä vähän sinne päin.

Ja kuitenkin, vaikka kaikesta näkee, että nyt ollaan vielä ihan alussa, on kuvaa katsoessa silti päivän selvää, että tuo tyyppi tuossa on aivan erityinen.

1 kommentti

Ten days of Liam, 2/10

Yhdekesän päivää Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikkaan Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

Päivä 2/10: Looks like a shit house anyway

Cool Britannia -vuosista ja brittipopista ei voi puhua mainitsematta työväenpuolueen entistä pääministeriä Tony Blairia.

Vuonna 1997, työväenpuolueen vaalivoiton jälkeen Tony Blair kutsui Noel Gallagherin ja Creation-pomon Alan McGeen Downing Streetille kampanjajuhliinsa. Myös Noelin silloinen vaimo Meg Matthews oli mukana. Olennainen osa työväenpuolueen vaalikampanjaa oli ollut taiteilijoiden ja artistien kosiskelu. Rokkimyönteinen ja -taustainen Blair sai puolelleen nuoret ja luovat, uuden työväenpuolueen johdolla olisi aika rakentaa raikas ja reilu uusi Britannia. Lehdistössä puhuttiin jopa New Labourin ja Cool Britannian välisestä ”rakkaussuhteesta” ja rock’n’roll -hallituksesta.

Politiikan ja rockin rakkaus herätti tietysti myös ristiriitaisia tunteita. Esimerkiksi Sleeper-yhtyeen laulaja Louise Wener on kritsoinut suuresti sitä, kuinka Noel otti kutsun vastaan ja veljeili pääministerin kanssa. Sielun ja rock-fiiliksen myymistäkö? Rockin vastavirtaisuuden ja autotomian menettämistä?

Tavallaan tuo ajatus liittyy vahvasti siihen, missä brittipopin aikajanalla mentiin tuolloin, vuonna 1997. Kaikki oli mennyt jo yli ja överiksi, yhdenlainen lakipiste oli saavutettu. Brittipop oli kaikkialla. Yleisesti Noelin vierailua Downing Streetillä pidetäänkin yhtenä naulana brittipopin arkussa. Yhden aikakauden loppuna. Kun vierailuun yhdistää Oasiksen Be Here Now -albumin överiyden, oli selvää, että tämän enempää indienä alkunsa saanut movement ei enää kestä.

Ajatus siitä, että Noelin retki pääministerin lukaaliin olisi tappanut rock’n’rollin ja luonut kuvan sieluttomuudesta ja poliittisen pelailun ja laskelmoinnin ujuttautumisesta rockiin, on kuitenkin vain yksi tapa nähdä tuo episodi.

Esimerksiksi kirjailija Irvine Welsh ei pidä tapahtumaa varsinaisesti käännekohtana, vaan lähinnä vain ajankuvana. Hän on todennut, että Tony Blairin rockilla ratsastelu ja Noelin vierailu eivät tappaneet brittipoppia, vaan ennemminkin toimivat sen yhtenä määrittäjänä. Welshin mielestään brittipopissa nimittäin ei koskaan ollutkaan kyse indiestä tai undergroundista, vaan nimenomaan markkinavetoisesta populaari-ilmiöstä. Mainstreamista.

Ja tottahan se on, että Damon Albarnin vuonna 1993 kehittämästä brittipop-ajatuksesta oli vuoteen 1997 mennessä tullut hallituksenkin hyväksymä vientituote, tietynlainen teollisuudenala. Brittipoppi. Indiestä valtavirtaa, Blurin nokkelasta ja abstraktista ajatuksesta Oasiksen määrittämä koko kansa musiikkityyli tiettyine maneereineen, vaatetyyleineen ja musiikillisine ratkaisuineen. Brittipopista oli tullut yhtä kuin oasiksenkaltainen kitaramusiikki.

Ehkä juuri tästä syystä Downing Streetillä nähtiin Gallagher, ei Albarn.

***

Vuonna 1997 brittipop kuului kaikkialla ja se kuului kaikille. Sen sijaan Downin Streetin bileet eivät kuuluneet kaikille – Liam ei saanut sinne kutsua.

”Were you invited to number 10 Downing Street?”

”No. And I wouldn’t have gone anyway. — Looks like a shit house anyway so why go there”.

Klassista Liamia, klassista rock’n’rollia, johon ei todellakaan ole sekoittunut politiikkaa.

Pätkä dokkarista Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop (2003)

1 kommentti

Ten days of Liam, 1/10

Kymmenen päivää Liam Gallagherin Tall Ship Races Music Festivalin keikkaan Turussa. Siihen asti: Liam päivässä.

***

 Päivä 1/10: pilven lepsuttama spanielinkatse

Oletko nähnyt Supersonic-dokkarin? No, viimeistään silloin hurmaannuit Liamin (pilven lepsuttamasta) spanielinkatseesta, joka sai jopa Man Cityn toppatakin näyttämään ihanalta.

Liamin lepsuttavat silmät ja koiranpentukatse ovat 90-luvun brittipoppiklassikko. Yhdistä siihen vielä tarpeellinen tukkatyyli sekä iso college tai toppatakki, niin naamiaisasusi on valmis.

”I’m not a hooligan”. Ostaisin tuolta tyypiltä mitä vain.

2 kommenttia