Miles Kane x Fred Perry
Miles Kane oli vuosia minun tyyli-idoli. 2000-luvun alkuvuosina liverpoolilaismuusikko vaikutti The Rascals -yhtyeessä ja sporttasi ajalle tyypillisesti sellaista indielädi-tyyliä. Ei siis mitään turhan yritteliästä, vaan indiepoikatyyliin farkkua, tennaria ja neuletta. Oikein somaa.
Sitten tuli The Last Shadow Puppets -projekti Alex Turnerin kanssa, ja tennarit plus farkut vaihtuivat pikkuvanhaan ja nostalgiseen pukutyyliin. Ai että!
The Last Shadow Puppetsista alkoi Miles Kanen tie moderniksi mod-idoliksi. Kahden soololevyn retroon ja mod-vaikutteiseen konseptiin kuului asianmukainen fiksu ja viimeistelty tyyli. Just oikeanlainen tukka. Puvut, pikkutakit, skarpit päällystakit ja oikeanlaiset nahkarotsit, slimmit housut, skarpit kengät. Kaulukset. Kaikki vimpan päälle. Tuolloin julistin Miles Kanen valkoisten housujen kuninkaaksi ja aikamme tyylikkäimmäksi nuorukaiseksi.
Mutta sitten, voi sitten.
Tuli toinen kierros The Last Shadow Puppetsia ja Alex Turnerin rinnalla myös Miles Kane antoi tyylinsä ryöpsähtää. Ennen skarppi paitayyli vaihtui avoinaiseen kaulukseen ja hiukset taakse sliipattuun limatukkaan (pardon). Viimeistään pornoviikset päättivät minun ja Miles Kanen yhteisen tyylitaipaleen. Tällaiselle 60-luvun viatonta pop-estetiikkaa ihastelevalle vuosikymmen ja viattomuuden aste vain olivat totaalisen vääriä.
Joo, olisin toivonut, että Kane olisi pysynyt loppuelämänsä sinä pikkkuvanhana mod-wannabenä, joka halutaan yhteiskuviin Paul Wellerin kanssa. Mutta ainakin vielä tänään Kanella on minun kanssa kovasti erilainen visio tyylikkyydestä.
Miles Kane x Fred Perry -mallisto ilmestyi vähän aikaa sitten ja siinä Kane on päässyt toteuttamaan juuri sitä sellaista vuoden 2016 limaista TLSP-tyyliä. Ei tässä nyt ihan hukassa olla, kuuluuhan mallistoon ihan vain klassista kauluspaitaa (joiden napit fiksu tyyppi ymmärtää pitää kiinni), mutta kyllä tuon tukan nyt jo vois leikata.