Manics-etkot

Manic Street Preachers keikkailee tänään keskiviikkona Helsingissä, ja minulla on täällä meneillään maailman simppeleimmät etkot – kuuntelen yhtä biisiä toistolla.

Olen nähnyt yhtyeen livenä useita kertoja, mutta tästä kerrasta erityisen taitaa tehdä se, että odotan erityisen paljon nimenomaan viimeisimmän levyn kappaleita. Kölnissä keväällä 2012 nähty National Treasures – The Complete Singles -kokoelman käsittämätön hittikeikka taisi tyynnyttää vanhojen klassikoiden nälän hetkeksi.

Tai sitten kyse on vain siitä, että Rewind The Film on hieno levy.

Lokakuussa, kun kuulin albumin ensimmäisen kerran, kirjoitin blogiin 30-Year War -kappaleesta että ”Tämän haluaisin kuulla seuraavalla keikalla”. Eikä ole tyttö tuosta mihinkään muuttunut, kappale on soinut lenkkilistalla koko kevään ja ihan omana yhden kappaleen listanaan nyt sitten parit viimepäivät.

Kappaleen juju on sen hienossa käynnistymisessä, kertosäkeen lennokuudessa ja Manicseille uudenlaisessa rytmikkyydessä. Siinä kuuluu hienosti myös se, mikä on minusta James Dean Bradfieldin laulamisen – ja ehkä koko yhteen – ydintä: herkkä, mutta välillä karhean karjahtava ja asioita painottava tapa laulaa.

Aivan kuin kuulija yritettäisiin saada tajuamaan jotain tärkeää.

It’s the longest running joke in history
To kill the working classes in the name of liberty

The lies of Hillsborough
The blood of Orgreave
All the evasion at the BBC

So you hide all Lowry’s paintings for 30 years or more
’Cos he turned down a knighthood
And you must now settle the score

I ask you again ”What is to be done”

Vanhempia Manics-juttuja:  1, 2, 3, 4.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.