Levykassissa: Elastica

Kuten eräs blogin lukija kerran jossain kommentissaan osuvasti totesi, pitäisi kaikkien kuunnella enemmän Elasticaa. Koska olen äärimmäisen paljon samaa mieltä, löytyy yhtyeen vuonna 1995 ilmestynyt debyytti Kirjasto 10 -kassistani.

Vaikka liitin oheen Connection-hitin videon, ei tarkoitukseni ole kirjoittaa taas yhtä kyseistä kappaletta ihailevaa tekstiä. Vaan hetkestä ennen sitä. Niistä parista hiljaisesta sekunnista, jotka tapahtuvat Annien ja Connectionin välissä.

Muistan, kuinka keskusteluntutkimuksen alan graduni ohjaaja aina muistutteli siitä, kuinka tärkeää ihmisten välisiä keskusteluja analysoidessa on ottaa huomioon vuorojen väleissä esiintyvät tauot. Kuinka kauan ne kestävät, kuka niiden jälkeen jatkaa keskustelua ja millä tavalla? Keskustelu etenee aina suhteessa edeltävään.

Ihastuin tuolloin ajatukseen, että keskusteluissa ilmenevissä hiljaisuuksissa ja tauoissa ei olekaan kyse tyhjästä, vaan niillä on väliä. Ne luovat kontekstia tulevalle. Vaikuttavat seuraavan vuoron muotoon, ehkä jopa herättävät odotuksen tietynlaisesta jatkosta.

Merkityksellisestä tauosta on kyse myös näissä Elastican albumin parissa sekunnissa. Se, kuinka juuri ja juuri minuutin kestävä Annie loppuu yhtäkkiä, kuin seinään. Sitten pari hiljaista sekuntia, ei tyhjää, vaan täynnä odotusta säkenöivästä jatkosta. Hiljaisuus, joka luo kontekstin näille Connection-kappaleen alun kitaroille – ja saa ne kuulostamaan taianomaisilta.

6 kommenttia kirjoitukseen Levykassissa: Elastica

  1. Pekka kommentoi:

    Jes! Ihan paras levy, kuuntelin viimeksi tänään. Ja tosiaan hieno tuo tauko. :)

    1. Miia Miia kommentoi:

      Niinpä! Levy joka vanhenee, muttei käy vanhaksi? Monia upeita hetkiä, joista vois kirjoittaa vaikka kuinka. Mutta silti aina jotenkin päädyn linkittämään tuon Connectionin… Onnea on muuten myös se, että jaksat aina myötäelää täällä tätä Elastica-ihailua. Kiitti!

  2. Jools kommentoi:

    Mielenkiintoista luettavaa. Entäs dialogi poplyriikassa? Tarkemmin siis brittipoplyriikassa. Viitaten edelliseen kirjoitukseesi ”Common People”:sta, jonka teksti on kertojan muistelua mutta myös dialogia. Ja sisältää jopa tauon: ”She just smiled and held my hand”! Sorry Justine, levysi soi taustalla.

    1. Miia Miia kommentoi:

      :D

      Pakko sanoa, etten ole kyllä kummoinenkaan lyyrikko. Tai lyriikan tarkastelija :) Mutta joo, kyllä minustakin Common Peoplessa on jännää ja merkityksellistä just se vuoropuhelumaisuus. Käytetään suoria lainauksia epäsuorien lainausten sijaan/ohella. Mutta. Koska pelaillaan johtolauseilla ja suorilla lainauksilla (She said blaa blaa, I said blaa blaa), on dialogi ikään kuin suodatettu kerronnan läpi, referoitu… Lainauksilla tuodaan kerrontaan mukaan toinen maailma, mutta toisaalta, kertoja on koko ajan läsnä. Eikä dialogi tapahdu noh, reaaliaikaiseti. Hmmm. Melko vaisua tulkintaa :)

  3. Jools kommentoi:

    Pulp:n sanoitukset ovat lähestulkoon ainoat, joita olen lueskellut tarkemmin. Niiden luonne on sopivasti vakava/sarkastinen/itseironinen/maalaileva eli aika hyvä mixtuura.

    Muiden kohdalla: Kunhan osaan hoilata kertsit edes vähän sinnepäin, kalja kädessä, niin siinä on kerrakseen tulkintaa lyriikasta. :)

    1. Miia Miia kommentoi:

      Totta, Pulpilla sanoitukset ovat eri tavalla osallisia kuin monilla muilla – vaikka Oasiksella. Ja juuh, meikähän tekee aina omat tulkinnat ja merkitykset sanoista kuin sanoista :) Ja monesti vielä just jotenkin väärin kuultujen pohjalta! Hyvä biisi vain on hyvä biisi ja tuottaa hyvän tunnelman, usein ilman sen kummempaa käsitystä merkityksistä ja lyyrisistä asetelmista. Eli eipä se ole kyllä mullakaan ollut koskaan biisin sanoista kiinni :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.