Le Vintage: Perjantaibiisi: Oasis – Songbird

Le vintage eli vuosikertajuttu blogiarkistoista.

Tasan 12 vuotta sitten, 3.2.20003 Oasis julkaisi Songbird-singlensä. Kappale on inspiroinut minua sen verran paljon, että olen omistanut sille ihan oman blogitekstin – ja nimennyt blogini sen mukaan. Juhlitaan siis vähän synttärisankaria. Tämä teksti on julkaistu alun perin 30.8.2013 ja se sisältää She’s not anyone -blogin Rosvo-aikojen aloitussanat.

* * *

Yleensä olen jakanut perjantain tunnussävelminä mukavia menobiisejä, mutta tänään tuntuu siltä, ettei viikonlopun tunnariksi sovi kuin yksi laulu.

Sen lisäksi, että Oasiksen Songbird on kaikessa yksinkertaisuudessaankin todella herttainen ja ihastuttavan vilpitön kappale, on se erityinen tietystikin myös siitä syystä, että se on alusta loppuun Liamin kirjoittama – ja ensimmäinen Oasis-single, joka ei ole Noelin käsialaa.

Jos jotain olen Liamissa aina ihaillut, niin sellaista uskomatonta itseluottamusta ja horjumatonta uskoa omaan tekemiseen. Että vaikka lopputuloksena ei oliskaan mitään noelgallagheria, vaan juuri ja juuri kaksiminuuttiseksi pystyvä ja äkkiseltään vaatimattomalta vaikuttava rakkauskipale about me bird, ollaan ylpeitä siitä. D’you know what I mean, man?

She’s not anyone -blogi on nyt sitten vähän niin kuin meitsin Songbird: pikkuruinen, mutta vilpittömyydellä tehty ja ylpeydellä kannettu rakkaudentunnustus jollekin minua suuresti inspiroivalle. Britille, popille ja brittipopille.

Vanhaa She’s not anyone -blogia ja vielä vanhempaa i’mhappytobeheretonight -blogia seuranneet: tunnette kuvion. Muut: hop on and stay young! London swings again!

She’s not anyone

Kiitti, Liam.

2 kommenttia kirjoitukseen Le Vintage: Perjantaibiisi: Oasis – Songbird

  1. Pete P. kommentoi:

    Mun ei-Oasis-fani -kaveritkin on hehkuttaneet Songbirdin videota, koska siitä välittyy Liamin omaperäisyys ja itseluottamus: äijällä on naisten takki ja naisten hiukset ja se juoksee koiran kanssa puistossa – mutta homma on silti nimenomaan coolia eikä huvittavaa.

    Onneksi Oasis muuten laittoi Songbirdistä levylle nimenomaan tämän version, eikä sitä demoversiota, jossa soittaa koko bändi rumpuineen kaikkineen. Sekin on hauska, mutta tämä toimii täydellisesti.

    Jos muuten huvittaa, please jaa tietoa lauantain 28.2. Noel Gallagher -ennakkokuuntelusta täällä blogissa? Facebook-eventin linkki: https://www.facebook.com/events/253761094824439/
    Kiitos ja toivottavasti näkemisiin!

    1. Miia Miia kommentoi:

      Aaaah haha, no näinpä! Tuosta videosta ja biisistä saa kyllä poimittua hienoa symboliikkaa. Niin Liamia olla nöyristelemättä pariminuuuttisen ”pikkutsipaleen” kanssa. Tämä on vain niin asenneveto. Maaginen suorastaan ja kyllä,SE Songbird.

      Ja toki pistän eventin jakoon! Nähhään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.