Le vintage eli vuosikertajuttu blogiarkistoista.

Tämä juttu on julkaistu Rosvot-portaalia edeltävässä blogissani 8.4.2013 eli tasan kaksi vuotta sitten. Aikana, jolloin Instagram-kuvat olivat tärähtäneitä ja mielessä mikäs muukaan kuin Blur. Pidän tästä vähän höpsöstä tekstistä nyt kaksi vuotta myöhemminkin. Vaikka kuvan vaihtaisinkin skarpimpaan ja elegantimpaan, niin yhtään sanaa en tekstistä välitä muuttaa. Tunnistan siitä itseni, tunteeni ja tykkäilyni. Ja tuo kappale on aina vain yksi olennaisimmista. Niin kuin myös nuo farkut ja Martensit, air cushioned soles.

* * *

Air cushioned soles,
I bought them on the Portbello Road on a Saturday
I stop and stare awhile,
A common pastime when conversation goes astray

But don’t think I’m walking out of this
She doesn’t mind, whatever I say, whatever I say
I don’t really want to change a thing,
I want to stay this way forever

You know it’s to be with you

Blue, blue jeans I wear them every day,
there’s no particular reason to change
My thoughts are getting banal, I can’t help it,
but I won’t pull out hair another day

Niin, Dr. Martensit ja siniset farkut, romantisoitu Lontoo ja romantisoitu elämäntuska – sitä on Blurin Blue Jeans -kappale (1993), sitä on brittipop.

Romantisoitu 90-luku ja romantisoitu brittipop – sitä puolestaan on minun elämäni. Ja koska modern life is rubbish, on Damon Albarnia imitoiva ysäriväritys farkuissa kuningas.

Olisin niin paljon vähemmän ilman tätä laulua.

Kengät: Dr. Martens, Made in England
Housut: Levi’s 501, Made in USA, 2nd hand

Linkki Blur-kuvaan lisätty 8.4.2015