Mistä tietää, että olen tullut vanhaksi?

No, siitä, että rumpaleita enemmän on alkanut kiinnostaa ne rummut.

Mistä tietää, että on kevät?

No, siitä kun Dovesin There Goes The Fear aiheuttaa sen verran elävän olon, ettei paluuta pimeään ja kylmään sen jälkeen enää yksinkertaisesti ole.

Mistä tietää, että olen tullut vanhaksi ja että on kevät? No, kun lauantain kohokohta on There Goes The Fearin rummuttelun tahtiin suoritettu hurmoksellinen juoksulenkki (niiden rumpalipoikien katselun sijaan).

Tiedän, olen ennenkin kirjoittanut Dovesista samoin sanakääntein: hurmosta ja rummutteluihailua. Kaikuja Haçienda-nuoruudesta. Pakko tanssia, ilmarummuttaa tai juosta. Tai muuten vain lähteä lentoon. Mutta minkäs teet. Rytmirakkaus mikä rytmirakkaus. Ja herkullisimminhan se rytmittely huipentuu livenä, vaikka tässä Later… with Jools Holland -taltioinnissa:

Tästä manchesteriläisyhtyeen kevätsinfonian ilmestymisestä on noin viikkoa vaille kaksitoista vuotta. Ja kahdentoista vuoden ajan se on ollut minulle se kevätlaulu. Ensimmäiseen kappaleen aiheuttamaan hurmokseen liittyy muisto Briteissä vietetystä vuodesta. Pyöräily Amershamin aurinkoisilla nummilla, jalassa uudet tennarit. Takki auki.

Niin että kuulkaas, ei se kevät mistään terasseista starttaa, vaan auringon alla kävelystä, tämän biisin tahtiin. Uudet tennarit jalassa, takki auki.