Kolme juttua, joista nyt pitää tykätä

Pitää ja pitää, mutta ainakin nämä tulevat mieleen, jos minulta kysytään tämän vuoden läpilyöntejä tai muuten sellaisia vuoden 2016 olennaisia juttuja. Ainakin näistä on nyt hyvä aika tykätä.

Rat Boy

Nyt parikymppinen Jordan Cardy, artistinimeltään Rat Boy, teki vuonna 2014 demon, lähetti sitä eri levy-yhtiöihin ja vuoden 2015 alussa syntyi sitten levytyssopimus. Vuoden 2015 lopulla alkoi radiokanavien ja musiikkilehdistön – ja toki yleisönkin – hypetys. Alkuvuoden aikana juttu on sitten vain kasvanut, kun nuorukainen on lunastellut taidokkaasti lupauksia ja odotuksia. Ehkä se vuoden 2016 virallinen tulokas Britanniassa.

Rat Boy muistetaan jatkossa varmaankin erityisesti Glastonburyn yllärikeikastaan, jonka veikkaan jäävän jonkinlaiseksi sukupolvikokemukseksi paikalla olleelle nuorisolle. Kai jokainen sukupolvi tarvitsee tällaisen urbaanin, hip hopilla tai sen sellaisella leikittelevän indiemusiikin äänen? Shaun Ryder, Mike Skinner, Jamie T – Rat Boy sopinee jotenkin tuohon jonon jatkoksi. (Itse taidan olla iätön, siirryn sen verran sujuvasti sukupolven äänestä toiseen…)

Blossoms

Minulla on ollut vähän vaikeuksia lämmetä Blossomsille, siksi yhtyeestä on kuultu täälläkin vain ohimennen, viime elokuussa. Pidin ensimmäisistä kuulemistani kappaleista kyllä, mutta kaikesta hypestä huolimatta en ole löytänyt sellaista hurmosta kuin olisin toivonut. Olisi ihana hypätä pitkästä aikaa johonkin vähän lujempaa kulkevaan bandwagoniin, käydä keikoilla, rakastua rumpaliin ja metsästää nimmarit sinkun kanteen. Suunnittelin kyllä hankkivani yhtyeen t-paidan, ihan vain koska kaikki Instagramissa seuraamaani super coolit muotibloggari/rokkarin tyttöystävät poseeravat sellaisessa.

En ole osannut täysin tulkita sitä, mikä yhtyeessä vielä tökkii (pidän esimerkiksi laulajan äänestä paljon), ehkä se on liian jumppaava rytmi tai joku tuossa soundissa. Voi myös olla, etten ole myöskään ihan saanut kiinni yhtyeen jutusta, se tuntuu vähän seilailevan.

Ehkä innostun Blossomsista sitten joskus,  kun se wagon on jo ajanut ohi. Yksi vuoden 2016 odotetuimmista debyyttilevyistä ilmestyy elokuussa.

Bill Ryder-Jones

The Coralin perustajajäseniin kuuluva, sittemmin yhtyeen jättänyt Ryder-Jones ei todellakaan ole mikään uusi tekijä. Sellaista pienen luokan mainetta ja kunniaa jo vuosia soolotekemisillään ja elokuvasävellyksillään kerännyt artisti onnistui kuitenkin aivan erityisen hyvin vasta vuoden 2015 lopussa julkaistulla West Kirby County Primary -albumillaan.

Selvästi hieno muusikko, joka on nyt kuluneen vuoden aikana viimein saanut vähän suurempaa huomiota ja laajempaa ihastelua.

2 kommenttia kirjoitukseen Kolme juttua, joista nyt pitää tykätä

  1. Dan Abnormal kommentoi:

    Rat Boyn meiningistä tulee kyllä ihan yrittämättä mieleen EMF, Joka oli aikoinaan tietenkin aivan mainio bändi, ja samalla tavalla aikansa teini-uskottava tapaus ;)

    1. Miia Miia kommentoi:

      Ooh, kiitos tästä assosiaatiosta! En oivaltanut tuota itse, mutta todellakin, näinhän se on! Nuo EMFn YuoTubesta löytyvät livet, esim. Top Of The Popsista, ovat kyllä mainioita. Olen niitä tässä nyt katsellut :) Olen jopa vähän kade minua rutkasti nuoremmille, jotka saavat nyt fiilistellä Rat Boyta teini-iän ja nuoruuden huolettomuudessa. Ehkä siinä on jotain vielä jänskempää niin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.