Kaiser Chiefs – Parachute

Jalkapallon EM-kisat ohi. Vähän tyhjä olo. Olen juuri se tyyppi, joka löytää arvokisoista ja muista muutaman viikon projekteista ihanan syyn paeta oman elämän nihkeyttä. On kiva hetki vain rillutella menemään keskittyen sokeasti johonkin yhteen juttuun ja lykätä asioita ja ajattelua.

Toisaalta taas huomaan, että nyt jo pidän siitä, kuinka kisojen päättyminen vapauttaa aikaa ja energiaa taas kaikkeen muuhun. Esimerkiksi musiikille.

Jos olet kuullut Kaiser Chiefsin uuden Parachute-kappaleen, arvaat varmaan, etten kauheasti pidä siitä. Kyse ei ehkä niinkään ole siitä, että se olisi jotenkin super huono, vaan ennemminkin siitä, ettei tällainen musiikki vain ihan ole minun juttu.

Oman suosikkibändin muuttumiset ovat hankalia paikkoja. Periaatteessa yhtye ei tee tälläkään kappaleella mitään väärin, vaan oikeastaan aika rohkeasti ja ehkä jopa ihan kelpo tavalla vastaa tämän päivän musiikilliseen kysyntään. Tällaistahan ”bändimusiikki” tänä päivänä on, eikö? Epäorgaanisen ja orgaanisen ihmeellistä sekoittumista ja jonkun kliinisen ja freesin sekä ilmavan ja ison tunnelman tavoittelua. Ja sitten tietysti tuo tanssittavuus ja kepeys. Melodiassa helppo yritys koskettaa ja saada ihmiset tuntemaan elämän ihanuus ja joku näennäinen vapaus. Lennellä laskuvarjolla ja nauttia elämästä. Ja siis kaikki tuo on ihan ok, se on vuotta 2016.

Uskonkin, että joidenkin mielestä kappale on hyvä, ja toki itsekin siinä jotain kuulen, helppoa kesäbiisiä ehkä. Mutta en Kaiser Chiefsia. Jonkun muun yhtyeen kappaaleena varmasti sivuuttaisin tämän harmittomana ja kivana, mutta nyt en jotenkin osaa. En vain haluaisi tämän olevan juuri Kaiser Chiefsin kappale! (Jos tämä olisi esimerkiksi Coldplay, ajattelisin vain, että tämä on Coldplay). Sitä paitsi, minusta Ricky Wilsonin ääni ei oikein sovi tällaiseen.

Veikkaan, että ne, jotka pitävät tästä, eivät ole niitä samoja tyyppejä, jotka ihastuivat yhtyeeseen 2000-luvun alkuvuosien brittipoppina. Tai sitten heillä on laaja ja seilaileva musiikkimaku. SIllä kyllä minulle ainakin tulee tätä kuunnellessa ikävä yhtyeen alkuvuosien mod-rumpalia taikka parin ekan albumin siloittelematonta musiikillista ronskiutta. Särmikkyyttä. Tässä ollaan vain jo aika kaukana kaikesta.

On varmasti hankalaa olla yli vuosikymmenen ajan musiikkia tehnyt yhtye tai artisti. Toisaalta sinulta vaaditaan uutta ja muuttuvaa, mutta sitten, kun muutut, joku tietysti valittaa. Puolustuksekseni voin sanoa, etten ole koskaan, koskaan halunnut Kaiser Chiefsin muuttuvan tai modernisoituvan uuden vuosikymmenen mukana. Olen tyyliin aina pitänyt yhtyettä ja sen tekemistä vilpittömästi relevanttina, vuoden 2014 Education, Education, Education & War -levy mukaanlukien (no, on siellä välissä ollut epäilyksen hetkiä). Mitä musiikkiin (ja erityisesti suosikkiyhtyeisiin) tulee, en juurikaan kyllästy tai kaipaa uutta ja erilaista, en ainakaan lähtökohtaisesti.

12 kommenttia kirjoitukseen Kaiser Chiefs – Parachute

  1. Nimetön kommentoi:

    En taida uskaltaa kuunnella uutta Kaiser Chiefsiä. Muutes esimerkkinä yhtyeestä, joka ei juuri ole muuttunut vuosien varrella ja kuitenkin säilyttänyt tasonsa, voisin tarjotella juuri nyt The Frank and Waltersia. Bändi on varmasti palstamillimetreillä mitattuna vielä vähemmän ajankohtainen vuonna 2016 kuin Kaiser Chiefs, mutta on itse asiassa juuri julkaissut uuden albumin nimeltään Songs for the Walking Wounded. Suosittelen samalla tutustumaan bändin ihan koko tuotantoon, jos ei esimerkiksi Indian Oceania tai muuta alkupään tuotantoa enempää ole kuulohavaintoja. Itselläni on seuraavaksi syyskuussa asiaa Lontooseen ja ehdin jo pettyä hieman, kun huomasin Teenage Fanclubin keikkalippujen myyneen loppuun jo aikoja sitten. Hommasin lohdutukseksi hetken hairahduksesta piletin Franksien keikalle, ilman että olin kuunnellut mitään niiden tuotantoa 2000-luvulla. Ilokseni huomasin, että yhtyehän on ollut varsin hyvässä vireessä koko ajan. Nyt odotan keikkaa suorastaan innostuneena.

    1. Miia Miia kommentoi:

      The Frank and Walters laitettu talteen, kiitos vihjeestä!

      Tämä tällainen meidän pitämä musiikki ei kyllä tänä päivänä paljoa palstatilaa saa, joten monet hyvät jutut tapahtuu vähän huomaamatta. Tajusin itsekin aiempaa landfill indie -juttua kirjoittaessa, että aika monet 2000-luvun alun kitaraindieyhtyeet tekevät edelleen musiikkia, niihin vain ei törmää missään ja sitten niiden olemassaolon unohtaa. Voishan sieltäkin vaikka mitä kelpo juttua vielä löytyä. Vähän niin kuin just Kaiser Chiefsin viimeisin levy – oikeasti todella hyvä, ei vain yhtään ajankohtainen ja siksi niin sivuutettu. :)

      Ja Lontoolle tykkäys, kaipaan sinne itsekin just nyt super paljon. Viime käynnistä on jo liian kauan.

      1. Nimetön kommentoi:

        Pistä ihmeessä Frankseja kuunteluun, kun ehdit. Kokosin nopeasti koko uran melko hyvin kattavan listan, josta sopii aloittaa, jos vaikka haluaa vakuuttua siitä, että tämä tosiaan on aika hyvällä prosentilla sitä ”meidän pitämää musiikkia”:

        Indian Ocean
        Fast Anthony
        How Can I Exist
        After All
        Colours
        Walter’s Trip
        Pathways
        Plenty Times
        Time We Said Goodbye
        Underground
        Fight
        Michael
        Miles And Miles
        C’mon
        Indie Love Song
        Trust In The Future
        The Parson
        We Are The Young Men
        Stages
        Somewhere In The City

        1. Miia Miia kommentoi:

          Kiitos tästä :)

  2. Antti kommentoi:

    Jaan näkemyksesi ja tuskasi tämän uuden Kaiser Chiefs -rykäisyn suhteen. Coldplaynä tämä vielä menisi, mutta Kaiser Chiefsinä tämä vaan tuntuu jotenkin niin kovin väärältä. Ricky Wilson ilmeisesti altistui X Factor -tuomarointinsa aikana tälle nykymusiikin geneeriselle tyylille ja alkoi itsekin tehdä täysin samanlaista.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Joo, ei tämä minustakaan tosiaan hyvä suunta ole. Toivotaan, että kyseessä on vain tuota X Factor -tuomarointia seurannut ohimenevä vaihe.. Toisaalta, jos yhtyettä kiinnostaa nyt tehdä tällaista niin minkäs teet, eihän heidän tällaista vanhaa ja kurttusta brittipopparia varten tarvitse mitään tehdä :D

      Mutta joo, samaa mieltä, tämä geneerisyys ja sieluttomuus nyt ei kyllä mitenkään ole se suunta, johon just tämän omissa silmissä uskottavan ja särmikkään yhtyeen olisin toivonut lipuvan :(

  3. Hal-Jo kommentoi:

    Ei mulla sinänsä mitään ”uudistumista” vastaan, mutta tämä kevyt flirttailu EDM:lle ei oikein toimi. Ehkäpä bändi tahtoo hamuta käpälillään zeitgeistia ja se heille suotakoon. Kaiser Chiefsin esittämänä tästä tulee silti opportunistinen vaikutelma ja lopputulos kuulostaa lähinnä mainosmusiikilta.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Taisin kuulostaa vanhalta jäärältä ja kunnon mielensäpahoittajalta :D Siis toki uudistuminen minustakin on hyvä juttu, jos se on hyvä juttu! Mutta lähtökohtaisesti minusta minkään yhtyeen ei tarvitse uudistua ja päivittyä tai muuten ajanmukaistua ollakseen kiinnostava ja hyvä! Ja jotenkin tässä tuli sellainen surullinen olo, että tässä nyt on joku suuri yritys kuulostaa vuodelta 2016 (, vaikka tavallaan kaikki oli ihan hyvin.) Ja lopputulos on jotenkin tosi mitäänsanomaton (vaikka sanoin siitä blogitekstillisen). Ja siis todellakin Kaiser Chiefs -kontekstissa tällainen musiikillinen ratkaisu ei vain ole onnistunut.

      Mutta samaa mieltä, että suotakoon heille tämä ja kaikki muukin kikkailu. Kyllähän muusikko tekee ratkaisujaan myös itseään, ei vain kuulijaa varten. Jos heitä nyt tällainen tekeminen inspiroi niin hyvä niin!

      1. Hal-Jo kommentoi:

        Niin, olisin voinut täsmentää kommentissani että uudistuminen on minusta hyvä juttu, jos se tapahtuu minulle mieleiseen suuntaan ;-) Omat musiikillis-esteettiset ihanteeni sijaitsevat myös aika kaukana vuoden 2016 hittisoundista.

        Tuo kappale jotenkin muistutti siitä, kun 22-pistepirkko teki radioystävällisesti tuotetun Rally of Love -levyn. Biisien puolesta levyssä ei tainnut olla motkottamista, mutta esitystavan vuoksi moni suhtautui siihen ristiriitaisesti. Seuraavalla levyllä pirkot pöristelivät taas nuhjuisemmin. Ehkä tämä on Kaiser Chiefsiltäkin kertaluontoinen kokeilu ennen paluuta ”omempaan” tyyliin, tai siirtymää jonnekin ihan toisaalle, tiedäpä näistä. Tää on yksi hieno puoli popyhtyeiden seuraamisessa ja olemassaolossa ylipäätään, kun ei koskaan tiedä mitä kukakin tekee seuraavaksi!

        Vaikea kyllä sanoa, olisiko tuo Parachute sen kiinnostavampi sävelmä yhtyeelle perinteisempään tapaan tuotettuna. Olis ehkä ollut helppo kuitata ihan kivana. Tällaisena se ainakin herätti ajatuksia, kuten sanoit.

        1. Miia Miia kommentoi:

          Hah, eiku siis mie olisin voinut täsmentää, että muutos on ok jos se on sellaista, että se on minusta ok, enkä vain antaa kuvaa, että minun maailmassani mikään ei saa muuttua :D

          Olen aika varma, että ihan tällaiseen yhtye ei jää, on tämä niin väliaikaisen ja jossain vaiheessa vanhenevan kuuloista, mutta voihan valitettava tosiasia olla se, että yhtye on matkalla jonnekin vielä kauemmas :(

  4. Antti kommentoi:

    Toinen Kaiser Chiefs -sinkku Hole in my soul ilmestyi tänään, ja silkkaa geneeristä nyky-EDM:äähän tämä on, en tykkää yhtään.

    Pitänee hyväksyä että bändi nykyään ei ole enää meikäläiselle suunnattu ja keskityn sis kuuntelemaan niitä vanhempia hyviä levyjä :)

  5. June June kommentoi:

    Miten mulla on mennyt tää juttu ihan ohi! Kamalaa. Onneksi huomasin nyt.

    Siis joo. Hmm. Mähä kuulun just niihin laajan ja selailevan musiikkimaun tyyppeihin. Tästäkin biisistä löydän ihan omaa vaihtelevaa mielipidettäni tukemaan monta päinvastaista argumenttia. Ensinnäkin, mä just tykkään tosta Wilsonin äänen ja aksentin kontrastista suhteessa biisin kepoisuuteen ja EDM-leimaan. Sellasella pohjalla tää toimisi tietenkin erinomaisena ironisena vetona.

    Mutta pahoin pelkään, että ironia loistaa poissaolollaan. Kuten sanoit, Coldplayna tää menisi. Uudistumisessa ei ole mitään pahaa, ja kyllähän se vaatii jonkin verran käännyttämistä – niin Coldplaykin vaati suurimmalta osalta ihmisistä. Tai ainakin vanhoista faneista. Anyway. Musta tän biisin ongelma on lähinnä se, että se on vaan yksinkertaisesti huono. Tylsä. Tosta alusta ihan tykkään, siinä vaiheessa kipaleesta olis voinut kasvaa vaikka mitä, kertsissä olisi voitu vaihtaa kitaroihin. Mutta toi bridge kohdassa 00:40 romutti uskoni kaikkeen, puhumattakaan sitten siitä kertsistä. Oikeesti, ÄÄH. Boring!

    That said, onhan tää silti sellanen et jos on käynyt jotenkin kummasti niin, että oon baarissa (!) ja tää soi, niin kyllä mut löytää tanssilattialta laulamasta kurkku suorana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.