Joskus vuosia sitten, kun mietin tekeillä olevalle blogille nimeä, oli For Tomorrow yksi vahva ehdokas. Blur, brittpopin alkujuuret ja sellaista, tiedättehän. No, nimestä tehty blogiosoite oli jo viety, joten päädyin lainaamaan blogilleni nimen toiselta yhtyeeltä.

Minulle tuo ”For Tomorrow” merkitsee paljon ja siksi haluan aina, aina tietää, mitä sen taakse milloinkin piiloutuu. Vantaalla sen takaa löytyy ainakin herttaista ja muutenkin miellyttävää kitarapoppia.

For Tomorrow on ollut kassassa jo vuodesta 2012 – ehkä muistat, kuinka yhtye päätyi bändikilpailun voittajana lämppäämään Von Hertzen Brothersia täyden Tavastian lavalle. For Tomorrow on kuitenkin ajankohtainen juuri nyt, sillä se julkaisee uuden 4 -EP:nsä ihan näinä päivinä.

Levyjulkkarikeikka on tänään 14.5 Semifinalissa.

Pidän ep:stä, se on kiva kuunneltava. Tykkään siitä, että vaikka Tokyo-kappaleen kitarat kertoilevat nuoresta ja modernista, 2010-luvun indie-sukupolvesta, on yhtye useimmiten, erityisesti muissa kappaleissaan vahvasti kitarapopin ikiaikaisuuden ja vuosientakaisen perinteen äärellä. Esimerkiksi Daydream- ja Play With Me -kappaleissa on paljon sellaista häikäilemätöntä popklassisuutta, mitä suomalaisesta kitarapopista on minusta viime vuosina puuttunut. Ja mitä saisi olla enemmän. Minusta yhtye onkin parhaimmillaan ja kiehtovimmillaan silloin, kun se lipuu pois kikkailevan nykykitaraindien alueelta perinteisemmän popin suuntaan.

For Tomorrow kuulostaa kivalta, koska siinä on paljon sitä, mitä hyvässä pop-yhtyeessä minusta pitääkin olla: se on kappaleissaan riittävän suoraviivainen ja hyvällä tavalla simppeli, mutta kuitenkin sen verran nokkela, ettei se päädy kuulostamaan liian helpolta, epäuskottavalta.

Ep:n biisit ovat varsin hyviä ja jokainen ep-kokonaisuudessa tunnistettavasti omanlaisensa. Kappaleiden melodiat, kertosäkeet ja nousut lähtevät niin kuin hyvässä popissa kuuluukin: helposti ja tutun tuntuisesti, genren konventioita hyödyntäen, mutta kuitenkin raikkaasti. Yhtye kuulostaa musikaaliselta ja touhu vaivattomalta.

Keskivertoa kiinnostavamman ja persoonallisemman kuuloisen yhtyeestä tekee erityisesti laulajan lauluääni (eka ajatus: Brian Molko). Se saa kappaleet kuulostamaan vielä pikkuisen jänskemmältä ja yhtyeen hyvällä tavalla kypsältä. Tuo efekti toimii hyvin juuri Tokyo-kappaleessa, joka luultavasti olisi persoonattomammalla laululla asteen särmättömämpi ja enemmän sellainen tusinaindie.

Oma suosikkikappaleeni on Daydream, sen yltyvä poppinousuhan huutaa minun nimeä, mutta kuuntele toki koko setti. Kuuntele myös kesäkappale vuoden takaa, sekin on herttainen!

EP Spotifyssa.