Jotain uutta: Catfish and the Bottlemen

Miten yleensä löydät uusia bändejä tai uutta musiikkia ylipäänsä?

Minä löydän myöhässä.

Pahoittelut siis jos joku ärsyyntyy siitä, että kutsun viime syyskuussa debyyttilevynsä julkaissutta Catfish and the Bottlemeniä joksikin uudeksi, mutta pliis, muistakaa tämän blogin perspektiivi: noin 90 %:a suosikkilevyistäni ilmestyi vuonna 1995. Ja kun puhun esimerkiksi uudesta brittipopista, viittaan johonkin vuoden 1998 jälkeen ilmestyneeseen.

Mutta Catfish and the Bottlemen.

Yhtye tulee Pohjois-Walesistä, julkaisi The Balcony -debyyttinsä viime syyskuussa ja vääntää prototyyppistä 2000-luvun brittiläistä indierockia. Mutta kaiken tämänhän te varmasti jo tiesitte.

Jos yhtye kuitenkin on sinullekin jotain uutta, kannustan albumin ääreen, erityisesti jos olet tällainen 2000-luvun alkuvuosien garage-revivalin ja indierock-hurmoksen läpi elänyt ja kitaramusiikkia arvostava tyyppi. Tykkäät varppina jos The Kooks, Jamie TThe Maccabees tai vaikkapa alkuaikojen Mando Diao kiehtovat. Sen verran tuttua ja perushyvää kitararokkaamista The Balcony on, että sitä kuunnellessa tulee mieleen ihan koko ajan yhtyeitä ja vaikutteita, joita ei kuitenkaan tarkasti osaa osoittaa. Mutta vaikka mitä The Strokesista lähtien. Tällaisia ”NME-yhtyeitä” on Briteissä varmasti miljoona – eikä siinä mitään.

Levynä The Balcony on tasokas ja tasaisen vakuuttava kokonaisuus, jota on kiva ja helppo jumittua kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen. Kappleet vievät menneessään, mikä on erityisen hienoa. Hyvät biisit, niillä minut vakuutetaan. Uskallankin väittää, että vaikka soundi on aika perus, ovat biisit keskivertoa oivaltavampia ja tarttuvampia – haluaisin esitellä tässä viisi kuusi moista (vielä ainakin isosti popin Cocoonin ja Falloutin), mutta karsin kolmeen.

Vielä loppuun tekisi mieli todeta, että olen ehkä vähän ihastunut yhtyeen laulajaan, Van McCanniin. Mutta en kehtaa. Näiden uusien yhtyeiden laulajat kun saattavat olla niin kovin nuoria.

Pacifier eli The Kooks meets Mando Diao.

Kathleenin kertsi on hieno!

6 kommenttia kirjoitukseen Jotain uutta: Catfish and the Bottlemen

  1. Nimetön kommentoi:

    Uudemmista NME-yhteensopivista bändeistä kannattaa mainita myös Fat White Family, jonka debyytille Champagne Holocaust taisi tosin irrota kyseiseltä aviisilta vain 7/10. Hype on tämän orkesterin kohdalla mennytkin siinä mielessä epätavanomaisessa järjestyksessä, että se on varsinaisesti alkanut vasta ekan täyspitkän julkaisemisen jälkeen.

    En jaksa ottaa kantaa, kuinka ”aito” tai ”kohahduttava” orkesterin imago on, mutta harvinaisen hyvän debyn ovat kuitenkin jo menneet tekemään. Levyllä kuuluu ehkä eniten vaikutteena Velvet Underground, mutta yleisesti ottaen voinee kuitenkin kehua, että nämä kaverit tekevät kiitettävässä määrin ihan omaa juttuaan. Levy ei ainakaan minulle iskenyt vielä ekalla eikä tokallakaan kuuntelukerralla, mutta kun sitten rupesin saamaan kiinni ideoista ja melodioista, niin pakkohan tämä on ollut laittaa uusintakierrokselle jo moneen kertaan.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Hellous ja kiitti vinkistä! Seuraan tällaista musiikkia nykyään melko epäaktiivisesti, niin on vähän sattuman kauppaa, mihin yhtyeisiin lopulta törmään. Fat White Family olikin vieras – mutta meni heti kuunneltavaksi! Tykkään soundeista kyllä, aika psykedelissekaista! Ehdottomasti siis minun korvaan enemmän soundi- kuin biisibändi. Ja tunnelma jotenkin aikuismaisempaa ja vähemmän pop kuin vaikkapa tuon Catfish and the Bottlemenin. Parilla kuuntelulla ei kappaleet varsinaisesti jäänyt vielä mieleen, mutta tällaiselle kelpo kitaramusiikille nyt on yleensä aina tilausta. Mutta ehkä tämä mullakin vaatii vielä vähän työstöä.

      Plus sait minut tietty puheillas kiinnostumaan yhtyeestä muutenkin :) Olen heikkona yhtyeiden ulkomusiikillisiin seikkoihin, vaikka toisinaan niillä ei olekaan mitään väliä.

      Eräs lukija vinkkasi mulle myös liverpoolilaisesta Cicka Wavesista, ehkä tiedätkin yhtyeen? Young Chasers -debyytti ilmestyi muutama viikko sitten. Aikalailla perus 2000-lukulaisen brittiläisen indierockin ytimessä taas.

  2. Nimetön kommentoi:

    Toki Circa Waves on tuttu ja ihan pirteäksi havaittu tulokas. Samaa mieltä myös siitä, että ei voi välttyä ajatukselta, että tässä on nyt taas tämän vuoden The Vaccines tai Two Door Cinema Club tai melkein mikä tahansa muu keskivertoa enemmän julkisuutta viime vuosina saanut uusi yhtye saarilta. Mutta on pääsääntöisesti laiskuutta haukkua uutta orkesteria pelkästään geneeriseksi vanhan toistajaksi. Parempi mielestäni vaan aina yrittää nauttia uudesta musasta sellaisena kuin se on.

    Fat White Familyn parissa olen jaksanut huomattavasti tavallista kauemmin. Voi olla, että huomaat muutaman toistokerran jälkeen, että oikeastaan kaikissa debyytin biiseissä on melko paljon tarttumapintaa muutenkin kuin retrokorvaa miellyttävien lo-fi-soundien puolesta. Mitä tulee manitsemiini kohahduttaviin ulkomusiikillisiin aspekteihin, niin tämän yhtyeen meriittilistalta löytyy muun muassa itsensä töhrimistä omilla jätöksillä sekä genitaalien avointa kourimista keikan aikana. Minun piti nähdä bändi viime kesänä Somerset Housessa Franz Ferdinandin lämppärinä, mutta orkesteri bännättiin esiintymästä siellä.

    1. Miia Miia kommentoi:

      No jopas! Että tuollaista ulkomusiikillisuutta :D Varmaan tyypeillä on joku todella hyvä taiteellinen näkemys ja perustelu performanssilleen…

      Minusta tuo perus britti-indie alkaa olla genrenä jo vähän sellainen ”suljettu” taikka epäproduktiivinen. Eli jotenkin sellainen, että mitään järisyttävällä tavalla uutta ei ilmesty, eikä tarvikaan. Vaan on ihan ok ja jopa odotuksenmukaista toistaa ja kierrättää – no ehkä pienin vivahtein. Vähän niin ku rock, jonka ei minusta tarvitse olla välttämättä kauhean nokkelaa ja kekseliästä ollakseen hyvää.

      Toki jotain sykliä on sen suuren linjan sisällä ehkä nähtävissä. Muutama vuosi tehdään tietyllä tapaa, sitten se indiekäsitys päivittyy l. muokkautuu pienesti ja sitten taas tehdään muutama vuosi samaa. Tai jotenkin. :) Mutta se suurilinja on aika vakiintunut, minusta. Ja se on tosi fine!

  3. Jools kommentoi:

    Hyvä levy, ja Van McCann antaa uudeksi tulokkaaksi hauskoja haastatteluita kuulostamatta liikaa virkaa tekevältä popparilta. Cocoon on levyltä oma suosikkini.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Cocoon on täysi hitti kyllä, mutta risoo, kun mietin koko ajan, että tähän liittyy se kun Van McCann tapasi tyttöystävänsä. Miksei kaikki laulut vois vain kertoa minusta?! :D

      (Samaa mieltä McCannin haastattelupresenssistä)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.