Toki Circa Waves on tuttu ja ihan pirteäksi havaittu tulokas. Samaa mieltä myös siitä, että ei voi välttyä ajatukselta, että tässä on nyt taas tämän vuoden The Vaccines tai Two Door Cinema Club tai melkein mikä tahansa muu keskivertoa enemmän julkisuutta viime vuosina saanut uusi yhtye saarilta. Mutta on pääsääntöisesti laiskuutta haukkua uutta orkesteria pelkästään geneeriseksi vanhan toistajaksi. Parempi mielestäni vaan aina yrittää nauttia uudesta musasta sellaisena kuin se on.
Fat White Familyn parissa olen jaksanut huomattavasti tavallista kauemmin. Voi olla, että huomaat muutaman toistokerran jälkeen, että oikeastaan kaikissa debyytin biiseissä on melko paljon tarttumapintaa muutenkin kuin retrokorvaa miellyttävien lo-fi-soundien puolesta. Mitä tulee manitsemiini kohahduttaviin ulkomusiikillisiin aspekteihin, niin tämän yhtyeen meriittilistalta löytyy muun muassa itsensä töhrimistä omilla jätöksillä sekä genitaalien avointa kourimista keikan aikana. Minun piti nähdä bändi viime kesänä Somerset Housessa Franz Ferdinandin lämppärinä, mutta orkesteri bännättiin esiintymästä siellä.
Uudemmista NME-yhteensopivista bändeistä kannattaa mainita myös Fat White Family, jonka debyytille Champagne Holocaust taisi tosin irrota kyseiseltä aviisilta vain 7/10. Hype on tämän orkesterin kohdalla mennytkin siinä mielessä epätavanomaisessa järjestyksessä, että se on varsinaisesti alkanut vasta ekan täyspitkän julkaisemisen jälkeen.
En jaksa ottaa kantaa, kuinka ”aito” tai ”kohahduttava” orkesterin imago on, mutta harvinaisen hyvän debyn ovat kuitenkin jo menneet tekemään. Levyllä kuuluu ehkä eniten vaikutteena Velvet Underground, mutta yleisesti ottaen voinee kuitenkin kehua, että nämä kaverit tekevät kiitettävässä määrin ihan omaa juttuaan. Levy ei ainakaan minulle iskenyt vielä ekalla eikä tokallakaan kuuntelukerralla, mutta kun sitten rupesin saamaan kiinni ideoista ja melodioista, niin pakkohan tämä on ollut laittaa uusintakierrokselle jo moneen kertaan.
Hellous ja kiitti vinkistä! Seuraan tällaista musiikkia nykyään melko epäaktiivisesti, niin on vähän sattuman kauppaa, mihin yhtyeisiin lopulta törmään. Fat White Family olikin vieras – mutta meni heti kuunneltavaksi! Tykkään soundeista kyllä, aika psykedelissekaista! Ehdottomasti siis minun korvaan enemmän soundi- kuin biisibändi. Ja tunnelma jotenkin aikuismaisempaa ja vähemmän pop kuin vaikkapa tuon Catfish and the Bottlemenin. Parilla kuuntelulla ei kappaleet varsinaisesti jäänyt vielä mieleen, mutta tällaiselle kelpo kitaramusiikille nyt on yleensä aina tilausta. Mutta ehkä tämä mullakin vaatii vielä vähän työstöä.
Plus sait minut tietty puheillas kiinnostumaan yhtyeestä muutenkin :) Olen heikkona yhtyeiden ulkomusiikillisiin seikkoihin, vaikka toisinaan niillä ei olekaan mitään väliä.
Eräs lukija vinkkasi mulle myös liverpoolilaisesta Cicka Wavesista, ehkä tiedätkin yhtyeen? Young Chasers -debyytti ilmestyi muutama viikko sitten. Aikalailla perus 2000-lukulaisen brittiläisen indierockin ytimessä taas.