Hylkäsikö maailma rockmusiikin?

Vuonna 1994 Liam Gallagher lauloi ”Tonight, I’m a rock ’n’ roll star”, eikä kukaan epäillyt, etteikö se voisi olla totta. Rock ja tähteys sopivat yhteen, niin myös rocktähteys ja Liam Gallagher.

Kuten tiedetään, tuosta tähteydestä tuli lopulta aika paljon yhtä iltaa pidempi.

Viime laulantaina 25.10 Liam Gallagher ilmoitti Twitter-tilillään, ettei hänen Beady Eye -yhtyeensä ”ole enää”. Ensin 18 vuotta Oasista, sitten 5 vuotta Beady Eyeta, sitten – niin mitä?

Oma veikkaukseni on, ettei ainakaan rocktähteyttä. Onko maailmassa tällä hetkellä yhtään rocktähteä?

Kaiken maailman musiikkimiljonäärejä kyllä, mutta että rocktähteä?

Vuonna 2014 kukaan ei voi laulaa olevansa rocktähti kuulostamatta vitsiltä. Tai jos laulaakin, ei sitä juuri kukaan kuuntele. Sillä jossain joku räppää tai poppaa kovemmin.

Beady Eyen singleistä yksi nousi singelistalla top 40 (The Roller, sija 31). Ja joo, vaikka yhtyeen kaksi albumia nousivatkin Brittilistalla sijoille 3 ja 2 niin silti.

Yksi top 40 -sinkku.

Mutta ei se ole vain jonkun epämääräisen maailman vika, ettei rockmusiikki oikein juuri nyt kelpaa. Se on myös Oasis-fanien vika. Anteeksi ranskani.

Oasiksen tuhkista noussut yhtye teki sen, mitä Oasiksen tuhkista noussut yhtye voi tehdä: julkaisi kaksi hienoa albumia, joiden kappaleista 50 prosenttia olisi voinut ilmestyä Oasiksen millä tahansa 2000-luvun albumilla – ja nostaa niiden tasoa.

Se, kuinka paljon vastustusta yhtye tuntui Oasis-faneissa herättävän, on minulle mysteeri.

Beady Eyen ongelma ei ollut se, ettei sen rivistössä ollut Noel Gallagheria. Vaan se, että se oli olemassa väärään aikaan. Väärään aikaan suhteessa musiikkimaailmaan, mutta myös väärään aikaan suhteessa Oasikseen. Yhtyeen tragedia oli se, ettei se ollut Oasis, mutta oli kuitenkin.

Yhtye kärsi siitä, ettei yleisö oikein osannut nähdä metsää puilta. Sillä todellisuudessa yhtyeessä oli kyse vähintään yhtä paljon huippumuusikoiden ihan oikeasta, itsenäisestä rockyhtyeestä kuin Oasiksen jämistä.

Liam Gallagher (Oasis), Gem Archer (Heavy Stereo, Oasis), Andy Bell (Ride, Hurricane #1, Oasis), Chris Sharrock (The Lightning Seeds, Oasis), Jeff Wooton (Gorillaz, Damon Albarn), Jay Mehler (Kasabian).

Toisessa ajassa kukaan ei olisi puhunut markan Oasiksesta, vaan todellisesta rockin supergroupista.

4 kommenttia kirjoitukseen Hylkäsikö maailma rockmusiikin?

  1. Antti kommentoi:

    Samaa mieltä. Aliarvostetuksi jäi Beady Eyen taival. Näin BE:n debyyttialbumirundilla kosketusetäisyydeltä ja kyllähän Liamin esiintymisessä oli juuri sitä ysärijotain. Beady Eyen vaisu suosio jaksaa ihmetyttää päivittäin.

    Ja Comfort Deluxesa ei voisi olla enemmän naulan kannassa.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Oh! Onnekas! Nyt tietysti harmittaa, ettei yhtyettä tullut nähtyä. Itse olisin nähnyt mieluusti myös Gemin kosketusetäisyydeltä – hiljaisella tavalla charmantti ja kiehtova mies. Kerran olen nähnyt, mutten todellakaan kosketusetäisyydeltä! Olen myös iso Jeff Wootton -fani, eli joo, kateeksi käy.

      Ja Comfort Deluxe -tykkäilylle tykkäys!

  2. Louis kommentoi:

    Eihän rockilla hyvin mene, mutta kyllä Beady Eye kaatui mielestäni ennen kaikkea hyvien biisien puutteeseen. Olen vanha Oasis-fani, mutta ei Beady Eyen kuuntelemisesta vain saa juuri mitään irti. Kummallakin levyllä on pari hyvää biisiä, mutta muuten bändi on vain tylsä ja läpeensä keskinkertainen. En näe mitään estettä sille, etteikö rockmusiikillakin voisi nykyään menestyä taiteellisesti ja kaupallisesti, mutta se vaatisi taustalle paljon enemmän kovan luokan biisejä kuin mitä Beady Eyella oli. Olin itse vielä lapsi 1990-luvulla, mutta en usko että ihmiset olisivat jaksaneet silloinkaan kuunnella Beady Eyea.

    Rockbändillä olisi vuonna 2014 myös hyvä olla luovuutta ja uskallusta kokeiluihin, mutta sitähän Liamilta on turha odottaa. Eikös Noelkin joskus sanonut turhautuneensa siihen, että joutui tekemään jatkuvasti musiikillisia kompromisseja Oasiksessa kun Liamin musiikilliset kiinnostukset ovat täysin osastoa Beatles & Stones.

    Liam on kyllä cool hahmona, mutta Oasiksessa hänen tukenaan oli silti törkeä määrä (Noelin kirjoittamia) huippubiisejä. Ilman niitä ei vaan oikein jaksa kiinnostua. Oikeastaan luulen että Liamin olisi hyvä vetäytyä kokonaan pois musiikista ja alkaa vaikka jonkin sortin bisnesmieheksi.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kiitti hienosta kommentista! Hyviä pointteja. Koska tuo on se, mitä suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, on minusta tällaiset erimielipiteiset blogitekstit tärkeitä. Ne muistuttavat, ettei kyseessä ole kaikkien totuus saati kokemus. Ei puolin eikä toisin.

      No, ekaksi tulee mieleen, että huomaan ajattelevani eri tavalla rock-musiíkista, mikä varmasti selittää aika paljon näkemyserojamme. Minusta rockin ei lähtökohtaisesti tarvitse olla luovaa ja kokeilevaa, tai siis luovaa synonyymina kokeilevalle. Nuo eivät ole minusta niitä juttuja, joita vaaditaan hyvältä rock-musiikilta.

      Minulle rockin olemus on jotain muuta kuin eri tavalla tekemistä. Jopa jotain vähän sellaista ikiaikaista. Beatles and Stones… Vähän niin kuin kirja esineenä. Lähtökohtaisesti riittää, että se on kirja, ei se tarvitse vilkkuvaloja ollakseen jotenkin tehtävässään parempi. Hyvä esimerkki yhtyeestä, joka ei ollut luova ja kekseliäs, mutta menestyi, on Oasis. Yhtye teki niin paljon asioita samalla tavalla kuin muut aiemmin, että joutui luovuttamaan jopa osan laulukirjoittamiskrediiteistään muille. Minulle yhtyeen erityisyys ei näyttäydy varsinaisesti uskalluksena kokeiluihin. Jotain muuta se on. Ja yhtye oli kaukana keskinkertaisesta.

      Sitten toinen ajatus: Se on totta, että Oasiksella oli törkeä määrä Noelin kirjoittamia huippubiisejä, mutta en näe, että se on jotain, mitä Beady Eye olisi tarvinut ollakseen hyvä tai lunastaakseen jonkun arvostuksen. Maailmassa on lukuisia hyviä rock-yhtyeitä, joilla ei ole Noelin biisejä. Liäski minusta Noelin eka soololevy esimerkiksi ei ollut minusta huippu (hyvä toki), ei biisien osalta, eikä muutenkaan. Ja Noelin toisen levyn juuri julkaistu eka singlekappale (ks. blogiteksti), äh. Oikeastaan tavanomainen kappale, joka on pilattu sillä, että on yritetty olla kekseliäitä ja luovia (taustalaulut, komppi). Perinteisellä rock-sovituksella harmonisine taustalauluineen kappale olisi genrensä kelpo edustaja.

      Itse en vain mitenkään näe mitään radikaalia kuilua tai tasonlaskua loppuajan Oasiksen (joka upposi huomattavasti paremmin kuin Beady Eye, vaikka toki sekin jo joitain väsytti) ja Beady Eyen välillä. BE käytännössä jatkoi sitä, mihin Dig Out Your Soul jäi: kiinnostavalla tavalla psykedelisen rockin tekemistä. Ekan levyn The Roller on vuodelta 2001 ja oli lähellä tulla Heathen Chemistrylle. Koko 2000-luvun Oasiksen kappaleita on tehnyt myös muut kuin Noel. Huonot biisit -mielipide on toki totta ja mahdollinen, ei kai siihen muuta voi vastata kuin että minusta yhtyeellä oli useita todella hyviä kappaleita :)

      Itse asiassa, rocklevynä esimerkiksi BE on aika ”kekseliäs”. Sovituksiin ja tuotantoon on käytetty aikaa ja tunnelma on monipuolinen. On jänskiä torvia, kumeaa psykedeliarumpua ja vaihtelevia sävyjä soitossa. Ja niin edelleen. Jossain määrin levyn voi nähdä kekseliäämpänä sovituksiltaan ja muutenkin musikaalisuudeltaan luovempana kuin esimerkiksi Oasiksen kaksi ekaa levyä (tai Beady Eyen debyytin). Jos haluaa. Mutta ei minusta tarvi välttämättä. Eli edelleen: nuo ei ole seikkoja, joiden perusteella itse pisteytän rockmusiikkia.

      Ja kolmas ajatus :D: ”Liam on kyllä cool hahmona, mutta Oasiksessa hänen tukenaan oli silti törkeä määrä (Noelin kirjoittamia) huippubiisejä. Ilman niitä ei vaan oikein jaksa kiinnostua.” Tähän en oikein osaa sanoa mitään, se on niin erilainen näkemys oman näkemykseni kanssa! Minulle Oasiskaan ei ollut yhtä kuin ”Noelin kappaleet”, niin en näe sitä Noelin kappaleettomuutta noin radikaalisti esteenä myöskään Beady Eyesta innostumiselle. Oasiksen Songbird ja I’m Outta Time esimerkiksi ovat omia Oasis-suosikkejani, varmasti top 15 kappaleen joukossa molemmat. Tämä kertonee vain meidän musiikkimaullisista mieltymyseroista! Tai sitten siitä erosta, mikä on se Oasis, mitä puhumme. Itse viittaan yhtyeestä puhuessa sen koko uraan, toiset puhuvat ”Oasiksesta”, mutta tarkoittavat itse asiassa vain yhtyeen kahta ekaa levyä.

      Loppuun on vielä todettava, että mikäli tämä kommentti vaikuttaa jotenkin Oasiksen ja Beady Eyen vastakkainasettelulta, niin sitä ei ollut tarkoitus tehdä. Sellaista ei voi tehdä! Hienoja yhtyeitä molemmat, joista Oasis toki omaa luokkaansa kaikessa, niin kuin myös tärkeydessä. Maailma olisi pärjännyt ilman Beady Eyeta muttei ilman Oasista. Joskus mietin, että se, ettei yleisö ”jaksanut innostua” Beady Eyen musiikista, on vain sitä, ettei yleisö jaksanut innostua. Ei niinkään yhtyeen huonoutta tai hyvyyttä. Se, että ihmiset nykyään saisi värisemään, tuntuu olevan yhä enemmään ennakoinnin ja tavallisuuden ulottumattomissa. Niin vain joskus käy. Mutta luulen silti, että Beady Eye olis 90-luvulla saanut levytyssopparin ilman ensimmäistäkään keikkaa, ihan vain, koska oli niin hyvännäköinen :D Ja olis sitä kuunneltukin! Kuului ajan henkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.