Girl, don’t beat yourself up your best is good enough.

Tämä minun joulukuu meni nyt kaikenmoisten elämänmuutosten vuoksi vähän plörinäksi. Piti kirjoittaa vaikka hiton mistä. Paul McCartneysta, Embracen paluusta ja tietysti Jake Buggin uudesta levystä. Muun muassa.

Mutta mitenkäs kirjoitat uudesta, jos ainoa mikä tällä hetkellä puhuttelee, on vanha suosikki? Eikä siitäkään oikeastaan mitään sanottavaa ole, kun kaikki nyt olennaiselta tuntuva on jo sanottu. Siinä vanhassa suosikissa.

Niin. Jos olisin yhtään tatskatyttö, olisi nyt tässä elämän suuressa taitekohdassa just oikea hetki tatuoida jotain. Kiitos 2011 – 2013? Tai ehkä kuitenkin muistilappunen itselle:

And don’t be cruel, ’cause things do happen
And you know it’s not your fault
Don’t cover your wounds with the salt

Avainsanat: ,

12 kommenttia kirjoitukseen Girl, don’t beat yourself up your best is good enough.

  1. Ilpo kommentoi:

    Sitä tulee tosiaan ajoittain palattua turvallisten suosikkien pariin. Kun ajattelee elämää taaksepäin, muistuu mieleen kappaleita joita tuli kuunneltua paljon eri elämänvaiheissa.

    Millä kappaleilla juhlisti sitä kun pääsi armeijasta, tai mitä kuunteli opiskeluaikojen juhlissa. Millä nautiskeli vielä enemmän siitä sanoinkuvaamattomasta tunteesta, kun oli korviaan myöten rakastunut, tai millä lievitti sitä sietämätöntä tuskaa, kun rakkaus päättyi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Aina jonkun tietyn kappaleen kuullessa, palautuu mieleen joku tärkeä hetki omasta elämästä.

    Elämä muuttuu. Ihmiset muuttuu. Osa ihmisistä joiden kanssa elämää eletään vaihtuu. Heitä tulee lisää ja jotkut jäävät matkan varrelle. Se mikä seuraa mukana elämän eri vaiheissa, niin nousuissa kuin laskuissa, on musiikki, sen luomat tunteet ja sen kanssa eletyt tunteet.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Nimenomaan! Konteksti tuo kappaleeseen sen viimeisen silauksen.

      Niin, musiikki toimii hienosti päiväkirjana. Ja tästä kappaleesta tuli mulle nyt sitten erobiisi. Mutta Luojan kiitos, tällaisissa tilanteissa meillä sentään on se musiikki!

        1. Miia Miia kommentoi:

          Ai että, kiitos sulle tästä! Life is hit and miss, Nothing is gonna last forever ja näin.

  2. Jools kommentoi:

    Oma probleema on ollut putkiaivoinen ajattelu, ettei enää tehdä hyvää musiikkia vaan ne levyt on tehty jo. Ja sitten kun ne vanhat parrut julkaisevat jotain uutta tällä vuosituhannella ja vuosikymmenellä, ei niihin useinkaan enää parin kuuntelukerran jälkeen palaa.

    Muutamia myönnytyksiä olen toki tehnyt, mutta ne ysärit soivat edelleen tiuhasti tilaa antamatta päivästä ja vuodesta toiseen. Ehkä siinä on sitä tunnesidettä, ehkä se estetiikka ja musiikin muoto vastaa omaa makua useimmin kuin nykymusa.

    Yksi asia on varmaa: En tule onneksi vanhenemaan kuin nuorempana pelkäsin: Oasis, Manics ja Suede ovat edelleen elämäni soundtrackin luojia.

    1. Miia Miia kommentoi:

      No onhan ne kyllä suurimmaksi osaksi jo tehty :) Mutta jotain helmiä onneksi löytyy välillä.

      Mutta on kyllä pakko minunkin myöntää, että siihen omissa silmissä ja korvissa hienoimpaan verrattuna uudet jutu kuulostavat useimmiten vaisuilta. Ehkä siihen samaan ei vain enää ole mahdollisuuksia edes päästä, se kun on just se kokonaisuus, mikä niissä vanhoissa soi. Kaikki. Estetiikka, fiilis, ajan henki. Ja juuri sellaisessa muodossa, joka itseä miellyttää vuodesta toiseen. Just näistä syistä en itse pysty löytämään 90-luvun musiikkista mitään nostalgista – mulle se on ihan tätä päivää. Joka päivä. Eikä se mihinkään lähde, vaikka ikää tulis ja ajat muuttuis.

      Stay young

  3. Hal-Jo kommentoi:

    Tähän mennessä on tehty niin paljon mielenkiintoista musiikkia, ettei elinaikani riitä kaikkeen siihen perehtymiseen. Haen lohtua tästä ajatuksesta, jos uudet levyt kuulostavat jo ensitahtien kohdalla tutuilta, valjuilta jäljitelmiltä vanhoista merkkiteoksista. Nykyään on onneksi niin helppo saada kuultavaksi itselleen uusia levytuttavuuksia – olivat ne miltä vuosikymmeneltä hyvänsä. Ei tarvitse enää vain kärkkyä Radiomafian iltaohjelmia…

    Ja sitten on vielä vanhat suosikit, joihin tukeutua kun siltä tuntuu, ja syventää suhdetta niihin. Mikäpä tässä.

    p.s. osanottoni erosta. Toivottavasti Oasis-filosofia siivittää uuteen nousuun :-)

    1. Miia Miia kommentoi:

      Kiitos kivasta kommentista!

      Ja niinpä, aikamoisessa hyvän musiikin maailmassa joudumme elämään. Itse olen vähän sellainen turvallisuudenhakuinen tyyppi ja huomaan siksi innostuvani vanhoista tutuista. Mutta on kyllä ilo huomata, että monet uudet jutut ammentavat juuri niistä omista vanhoista suosikeista. Näin uusistakin voi löytää suosikkeja. Ja koska ne vanhat åitävät kutinsa, ei ole niin paha, jos uudet noissa apinointiyrityksissään epäonnistuvat ;)

      Ja tosiaan, mikäpä tässä uuden musiikin maailmassa, kun tietää, että aina on se kaikki hyväksi todettu tuttu siellä olemassa.

      Radiomafia manittu <3

      Ja hitto. P.S. Kiitos! Osanottosi on mulle isoksi iloksi ;)

  4. Hal-Jo kommentoi:

    Ilo ilahduttaa! Radiomafian aika on kai vielä niin lähimenneisyyttä, että sorruin latteasti päivittelemään 2010-luvun suomia musiikinkuuntelumahdollisuuksia :-) ATK ja intternet.

    1. Miia Miia kommentoi:

      :D Radiomafia ja kaikki ne Suomen virallisesta listasta nauhoitetut kokoelmakasetit <3

      1. Hal-Jo kommentoi:

        Hah, vastaavia huippukokemuksia ollut täälläkin. Se listaohjelma oli mulle populaarimusiikin esikoulu, tai jotain.

        1. Miia Miia kommentoi:

          :D Ysärilapset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.