DMA’s – Lay Down

Hei taas! Marraskuusta piti tulla hurja blogikuukausi – oli niin paljon ideoita ja visioita ja pää täynnä luonnoksia ja oivalluksia. Oli inspiraatiota. Oli.

Mutta melkein koskaan kaikki ei mene niin kuin pitäis. Minun piti myös esimerkiksi rakastua vuonna 2015 – hahahhahah. Paljoa kauempana rakkaudesta tuskin voisin olla.

Niin, vuosi lähenee loppuaan. Muistan vuoden 2015 ensisijaisesti vanhojen rakkauksien vuotena. Vuotena, jona kaksi rakasta heräsi henkiin: Blur ja The Libertines. Muistan lisäksi sen, kuinka myös joukko muita rakastetuimpia levyjä tuli vanhoilta ihastuksilta: Paul Weller, The Charlatans, Ash, The Maccabees, The View. Noel Gallagher.

Mutta muistan vuoden 2015 myös australialaisesta DMA’sta. Yhtyeen juttu ikään kuin kiteyttää sen, mistä olen paasannut vuosia: 90-luku on parasta, ajasta ja paikasta riippumatta. Voi että, mikä rakkauden kaltainen hullaantuminen tästä on kehkeytynyt!

Niin, ehkä minun ei ollutkaan tarkoitus rakastua tänä vuonna keneenkään, vaan johonkin. Oppia taas pitämään arvossa rakkaudesta ihaninta. Kestävintä, ikuisinta ja inspiroivinta.

Rakkautta popmusiikkiin.

DMA’sin uusi single Lay Down ei ole yhtyeen paras kappale, mutta hyvä se silti on. Pian tämän singlejulkaisun jälkeen vasta yhden ep:n julkaissut trio ilmoitti, että So the album’s done… Sekin on hyvä, sillä se tarkoittaa, että myös ensi vuodelle on luvassa rakkautta. Ainakin jonkinlaista.

Ja loppuun vielä pieni esimerkki siitä, miten rakkaus popmusiikkiin voi olla inspiroivaa. Näettekö nuo laulajan reisitaskuhousut? Ja ne astuivat kuvaan juuri, kun olin miettynyt, että olisiko nyt hyvä aika hankkia taas puvustoon reisarit – 90-luvun lopun Manicsistä inspiroituneena! Pitäiskö hankkia? Tai katsoa, löytyisikö jostain varastoista oikein autenttiset aikalaiset, Oulun R-Collectionilta hankitut moiset. Ai että rakastin niitä.

Kuten kaikki rakkaus, myös rakkaus popmusiikkiin on sokea: pitäis.

2 kommenttia kirjoitukseen DMA’s – Lay Down

  1. Pete P. kommentoi:

    Hyvä biisi – enimmäkseen. Melodia ja soundit oikein mainiot, ainoastaan toi kertsin jälkipuolen ihme hevisoundi vähän kummastuttaa.

    Videokin oli hauska!

    Reisitaskuhousuille silti iso EI.

    1. Miia Miia kommentoi:

      Enimmäkseen :D Arvostan tuota millin tarkkaa ”kertsin jälkipuolen ihme hevisoundi” -analyysiä :) Reistaskuhousu-kommenttia en sitten arvostakaan :(

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.