Olen kuunnellut viime aikoina ihan tolkuttoman paljon Ian Brownia. Ei siis ihme, että tämän hetken jumituskappale löytyy tältä suunnalta.

Always Remember Me on ollut minusta aina hieno kappale, vaikka se kaikista maagisin Ian Brown -hetki onkin aina ja ikuisesti vuoden 1998 soolodebyytiltä löytyvä Corpses In Their Mouths. 

Mutta Always Remember Me. Kappale ei ole enää vain hieno. Uljas, haikea, Ian Brown -tavalla itsevarma. Siitä on tullut myös elintärkeä. Jotain tässä ajassa ja paikassa on sellaista, että kappale on yhtäkkiä, viitisen vuotta ilmestymisensä jälkeen melkein best ever.

Joskus käy näin.

Että vanhat tutut vuosien takaa alkavat näyttäytyä uudenlaisessa valossa. Ja sitten ihastutaan.