6 syytä rakastaa Graham Coxonia

Graham Coxon täytti eilen vuosia. En tiedä, kuinka paljon, mutta oikeastaan sillä ei ole väliä. Brittipopparit nimittäin ovat iättömiä ja ajattomia. I k u i s i a.

Synttäreiden kunniaksi 6 syytä rakastaa Graham Coxonia. You go Gra!

1. Blur – Tender (1999)

Oh my baby, oh my baby. Grahamin nörttinasaali nostaa kappaleen kiinnostavuuden aivan uudelle tasolle, anteeksi nyt vain kaikki Tenderiä rakastavat.

Näin Blurin keikalla Lontoossa keväällä 2003, pian sen jälkeen, kun Coxon oli jättänyt yhtyeen. Tuolloin Coxonin lauluosuutta paikkasi ehkä maailman sympaattisimmin rumpali-Dave. Yleisö taputti.

2. Standing On My Own Again (2006)

Vuoden 2006 Love Travels at Illegal Speeds -levyn avausraita ja ehkä Coxonin soolotuotannon kivoin kappale. Ajoittuu Coxonin poppikauteen: Love Travels at Illegal Speeds ja sitä edeltänyt Happiness In Magazines – mainioita kitarapopalbumeita kumpainenkin.

3. Happiness In Magazines -albumi (2004)

Vuoden 2004 Happiness In Magazines esitteli uudenlaisen soolo-Grahamin, kun vaihtoehtonörtistä kuoriutui suuren (tai ainakin entistä suuremman) yleisön rakastama poppari. Hurmaava ja symppis levy, joka sai uskomaan, ettei lähtö Blurista ollut mitenkään traumaattinen kokemus. Jotain ehkä loppui, mutta Happiness In Magazinesin myötä jotain myös alkoi – uusi uljas sooloura.

Bittersweet Bundle Of Misery -kappaletta dominoiva kitararenkutus on NIIN tuttu, esimerkiksi Coffee And TV -biisistä. Omaa toki voi kierrättää.

4. Blur – Coffee And TV (1999)

Tämä nyt vain on yhtä kuin Graham Coxon.

5. Grahamin Cheryl-paita

Graham Coxonista ei voi puhua mainitsematta Cheryl-paitaa: Graham arrived sporting his old ’Cheryl’ t-shirt, kirjoittetiin eräässä Blurin Glastonbury-comebackin arviossa vuonna 2009. Kaikkien rakastama julkkis ja brittipopklassikko Cheryl-paidasta tuli Blurin legendaarisen, vuoden 1994 Alexandra Palacen keikan myötä.

Kulttisuosikki, Blurin kultavuosien symboli ja melkein yhtä paljon rakastettu kuin mies itse, sitä Cheryl-paita on nykyään. Lisäksi se on ainakin toistaiseksi vielä ainoa t-paita, joka on saanut minut itkemään. Ja tämä tapahtui Lontoon Forumissa 27.11.2004. Coxon, Cheryl-paita ja Pete Doherty yhtä aikaa lavalla. Enempää onnea en olisi kestänytkään.

6. Blurin Chemical World ja sen kitara (1993)

Taitaa olle melko yleinen mielipide, että Coxonin kitararatkaisut ovat tällä kappalleella kohdillaan erityisen kiehtovasti kohdillaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.