Viikonloppuna: säv. san. sov.:in tamperelainen sukulaisfestivaali
Hipsterihuumoria-postausarjaa lainatakseni – hehän ovat kuin kaksi marjaa:


Okei, okei – visuaalinen ilme on täysin erilainen. Pakko silti todeta, että hieraisin silmiäni pariinkin otteeseen, kun bongasin SÄV/SAN-festivaalin ekaa kertaa. Siinäpä tapahtuma, joka on ainakin nimensä puolesta kuin tehty meikäläiselle!
Ja kyllä ne esiintyjätkin houkuttelevat. Festivaali keskittyy melkein-kaimaansa enemmän laulaja-lauluntekijöihin. Itse asiassa SÄV/SAN-festari esittelee vain ja ainoastaan heitä.
Mirel Wagnerin keikat ovat aina vaikuttavia pienieleisyydessään – niin varmasti tänäänkin, jos Telakan yleisö älyää olla hiljaa ja keskittyä Mirelin surusanoman ääreen. Nicolas Kivilinnaa on pitänyt käydä katsomassa jo pariinkiin otteeseen siinä onnistumatta. Jos sinun keikoillepäätymisprosenttisi on ollut Kivilinnan kohdalla yhtä surkea kuin minun, suosittelen tutustumaan miehen Eino Leino -versiointeihin Spotifyssa. Pitkäsoittoa on lupailtu kesälle.
Eniten odotan kuitenkin huomiselta Yonan keikalta. Louhivuoren uusi materiaali kiehtoo etenkin tämän Instagramiin ilmestyneen avaruuspulputuksen jälkeen.
Tai siis odottaisin. Minähän en paikalle pääse majoitus- ja opparipoliittisiin syihin vedoten. Mutta menkää te nauttimaan taidokkaasta soitosta ja tulkaa sitten kertomaan, mitä missasin!
SÄV/SAN-festivaalin perjantai: Mirel Wagner / Risto / Nicolas Kivilinna
SÄV/SAN-festivaalin lauantai: Emily Portman / Yona / Arto Järvelä
Liput Telakalta hintaan 12e (yksi päivä) ja 20e (molemmat päivät). Lisätietoja tapahtuman verkkosivuilta ja FB-tapahtumasta. Logoa lainattu samasta paikasta.