UMK14: Rosvoraadin voittajasuosikit

Uuden Musiikin Kilpailu päättyy tänään. Kisan aikana Rosvot ovat kuunnelleet, sparranneet, someilleet ja bloganneet. Nyt on aika antaa lopullinen tuomio. Kuka ansaitsee UMK-voiton?

Rosvoraati ei ollut yksimielinen. Lempparin valinta ei ollut helppoa, kuten Mirankin puheenvuorosta voi tulkita.

”Näistä kahdeksasta esiintyjästä voisin lähettää peräti puolet puhtaalla omallatunnolla Kööpenhaminaan, ja niistä oman suosikin valinta tuntuu edelleen mahdottomalta. Koska Suomella ei voi kuitenkaan olla Euroviisuissa neljää edustajaa, on mun annettava ääneni Mikko Pohjolalle. Ensinnäkin sydämeni älähtäisi, jos äänestäisin nyt ketään muuta, ja toiseksi Sängyn reunalla sai mut hyssyttelemään telkkarin ääressä kanssakatsojille jo demovaiheessa. Se oli ainoa biisi, joka aiheutti ensikuulemalta niin voimakkaan tunnereaktion, ja tekee saman edelleen. Uskon, että erinomainen sävellys, nappitulkinta ja koskettava tarina voi pärjätä Kööpenhaminassa – oli esityskieli mikä hyvänsä.”
Mira, All Ears

Kuva: Jutta Juvonen / Alice & June

Kuva: Jutta Juvonen / Alice & June

”Äänestys perustuu nimenomaan BIISIN loistavuuteen, ei niinkään Euroviisuja silmällä pitäen. Toisaalta, miksi viisuihin pitäisi lähettää heikompi kappale vain sillä mentaliteetilla, että se on ’viisumatskua’? Sängyn reunalla on hienointa pitkään aikaan, siinä on kerroksia, jotka aukeavat pikkuhiljaa päästäen kokoajan syvemmälle. Vaikka useat muutkin ehdolla olevat esitykset ovat loistavia, ei niistä voi sanoa samaa.”
June, Alice & June

”Jos yksi Biisi voittaa, niin Mikko Pohjola voittaa. Kappale, joka teki välittömän vaikutuksen jo demovaiheessa pomppaa massasta esiin joka kerta. Uskoakseni se pystyisi samaan myös Euroviisuissa.”
Jyri, 1000 Sparks

”Sängyn reunalla oli ainoa UMK-demo, joka oli pakko kuunnella heti perään uudemman kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen.”
Anna, säv. san. sov.

Kuva: Mira Shemeikka / All Ears

Kuva: Mira Shemeikka / All Ears

Mikko Pohjolan tilanne näyttää lupaavalta myös Spotify-kuunteluiden osalta: YleX uutisoi eilen, kuinka Sängyn reunalla on 34 000 kuuntelukerrallaan selvästi suosituin UMK-kappale. Toiseksi eniten on luukutettu Softenginen Something Betteriä.

Hassua kyllä, Rosvojen voittajasuosikit noudattavat samaa kaavaa: Softengine häviää Rosvojen äänestyksessä Mikko Pohjolalle äänin 4-3.

Softenginen kappale ei ole välttämättä Euroviisujen kovin pistehai, mutta UMK:n paras voittajaehdokas. Viisupisteitä saattaa tosin tulla täydellisestä ajoituksesta teini-idoli-ilmiön aallonharjalle.”
Tomi, Echoes

”Olin jo demovaiheessa valmis heittämään pikkuhousut tämän bändin lavalle! Biisi on vahvoista Coldplay-vaikutteistaan huolimatta freesin kuuloinen ja nuoruuden into hehkuu kotikatsomoon asti. Viime vuotisen purkkapoppiksen jälkeen olisi virkistävää vaihtelua lähettää viisuihin näin herttaisen oloista rokkia.”
Anna, Kuuntelija

”Pomppuindien aika on tullut viimeistään euroviisuihinkin. Nää jätkät menis kilpailuun häkeltymään, pörräämään ja loistamaan. Ei olis edes väliä paljonko pisteitä tulis, tai tulisko lainkaan, kunhan antais kaikkensa. Ja sen tiedän, että Softenginen tyypeiltä irtois kaikki.”
Juhani, Slow Show

Mutta ei koplamme suinkaan näin yksimielistä sakkia ole. Mukaan mahtuu myös pari oman tiensä kulkijaa.

”Suosikkini on Lauri Mikkola. Valinta on vaikea, koska Softenginellä on hyvä biisi ja järjettömän hyvä meininki, enkä voi olla pitämättä Hukasta ja Mamastakaan, mutta Mikkola on suosikeistani ainoa, jolle voitto olisi uran kannalta äärimmäisen tärkeä. Voice of Finland jo näytti, että hänessä on potentiaalia ja siitä UMK:kin on antanut viitteitä ja haluaisin nähdä Mikkolan aidosti isolla areenalla näyttämässä todella, mitä hänestä irtoaa. Suomi ja UMK ovat lopulta liian pienet areenat hänelle.”
Lauri, Wincave

MIAU on osoittanut kisan edetessä, että piskuisesta garagerock-yhtyeestäkin voi olla jättiläismäisen Eurovision-lavan täyttäjäksi. God/Drug  biisinä yhdistää erinomaisesti bändin historian, nykyhetken ja tulevaisuuden moniäänisillä lauluillaan, koneflirteillään ja rock-poljennoillaan.”
Jukka, We Never Stood A Chance

Kuka on sinun suosikkisi? Seuraa illan finaalia TV2:lta klo 21 alkaen ja kerro, mikä esitys ansaitsee UMK-voiton! Rosvojen kommentit saat tuoreeltaan Twitteristä, Instagramista ja finaalilähetyksen jälkeen netissä nähtävästä UMKplussasta.

Yksi kommentti kirjoitukseen UMK14: Rosvoraadin voittajasuosikit

  1. Karoliina kommentoi:

    Lauri Mikkola on menossa isoille mestoille, kävi näissä geimeissä miten vaan!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.