Musiikin ystävät saivat pari viikkoa sitten ikäviä uutisia levykaupparintamalta: Stupido Shop ilmoitti tiistaina 24. kesäkuuta sulkevansa ovensa pysyvästi.

Olemme sulatelleet tietoa oman aikamme. Nyt haluamme kiittää Stupidoa lukemattomista levylöydöistä ja kuluneista vuosista.

”Tuntui, että pari kaupalla vietettyä tuntia paransivat sielun paremmin kuin mikään muu olisi voinut”

Pikkiriikkisestä Iso-Roban kaupasta tuli vielä Tampereella asuessani pyhiinvaelluskohde, sillä olin kuullut, että se on Suomen paras levykauppa. Suhde Stupidoon muodostui kuitenkin vasta Helsinkiin muutettuani ja puodin siirryttyä kadun toiselle puolelle isompiin tiloihin. Stupidon muutto Hesarille lisäsi matkojani Kallioon runsaasti, ja parhaimmillaan taisin poiketa ostoksilla tai kahvilla neljä kertaa viikossa säilyttääkseni Foursquare-mayorshippini :-D Kahvi maistui paremmalta kuin kahviloissa, ja erityisesti mieltä lämmitti, kun RSD-jonon kiertäessä kauppaa Mathiaksella oli silti aikaa piirtää cafe latteeni paholaisen numerot 666 /,,/

Vinyylihamstraajalle valikoima oli hyvä, muttei suinkaan täydellinen. Lauseet ”ei olla saatu” ja ”se on toistaiseksi loppu” tulivat tutuksi, mutta toisaalta Stupidon palvelualttiit musanörtit osasivat iskeä silti sylin täyteen levyjä, niin että kauppaa oli opiskelijabudjetilla elävänä välteltävä ainakin seuraava kuukausi ennen kuin oli taas varaa astua ovista sisään.

Stupido oli kauppa, jossa vieraillessa lähes aina törmäsi tuttuihin, ja osasta myyjiäkin tuli lopulta tärkeitä ystäviä. Stupido ei ollut mulle vain levykauppa, vaan myös sellanen mielenrauhan temppeli, jonne menin selaamaan levylaareja, kun tarvitsi tyhjentää pää ajatuksista. Esimerkiksi erään työsuhteen päättyessä Aleksi sattumalta tviittasi mulle, että kyselemääni Darkside-vinskaa oli saapunut yksi kappale. Mulla ei ollut siitä varausta, mutta tviittasin salamana takaisin, että lähden heti hakemaan, luovutin työavaimet kiireellä pois ja kirmasin työkengät kainalossa ja liikutuksen kyyneleet silmissä fiilistelemään Darksidea Hesarille. Tuntui että ne pari kaupalla vietettyä tuntia paransi siinä sielun paremmin kuin mikään muu olisi voinut.

Kaipaamaan jääden
Mira Shemeikka, All Ears

 

”Ajattelin Stupidon olevan instituutio, jota ei hetkauta mikään”

Mewin Frengersistä ystävyytemme alkoi. Alkuaikoina minä ja Stupido kohtasimme Helsingin Punavuoressa. Putiikki oli aina vähän ahdas, mutta juuri sen takia kotoisa keidas. Siellä oli kokonainen maailma musiikkia, joka vain odotti vaikutteille altista lukiolaista, jolla oli liikaakin intoa tutustua kaikkeen, mitä eteen annettiin.

Myöhemmin ystävyytemme jatkui hieman isommassa putiikissa Helsingin Punavuoressa. Siellä ei ollut ihan niin ahdasta, mikä vaati totuttautumista. Lopulta löysin kotoisuuden sieltäkin. Eihän ystävyydessä lopulta muuttunut muu kuin miljöö ja pari myyjää. Heihinkin tutustuttuani sain odotetun hyvää palvelua ja kaiken musiikin, mitä vain uskalsin itselleni toivoa.

Lopulta miljöö muuttui liikaa. Roballa oli pelottavan hiljaista ja Kallio oli ”liian kaukana”. Olisin voinut tehdä asioita toisinkin, mutta en tehnyt. Ajattelin Stupidon olevan instituutio, jota ei hetkauta mikään. Olin väärässä, valitettavasti. Nyt Stupido lopettaa ja jäljelle jäävät vain muistot. Muistot, joihin kuuluu krapulainen Valtsu, Franz Ferdinandia tiskin alta ennen julkaisupäivää myynyt Aleksi, aina vinkkejä auliisti antanut Mathias ja ne kaksi työntekijää, joiden nimiä en koskaan oppinut tuntemaan. Olitte tekin hyviä tyyppejä, keitä ikinä olittekaan.

Eniten tulen silti kaipaamaan Stupidolle ominaista intoilua hyvästä musiikista, joka parhaimmillaan johti mielettömiin löytöihin. Ilman Stupidoa en olisi koskaan löytänyt Wolf Paradea, Arcade Firea, LCD Soundsystemiä, Death Cab For Cutieta, Ruudolfia, Magyar Possea ja lukuisia muita rakkaita yhtyeitä ja levyjä. Vaikka levykauppoja Helsinkiin jääkin, niin missään en ole kokenut – ja vähän pelkään etten tule kokemaan – samanlaista rakkautta musiikkiin kuin Stupidossa koin. Saitte saman rakkauden levitettyä minuunkin, minkä johdosta tännekin kirjoitan. Mitä ikinä Stupidon tyypit kaupan jälkeen tekevätkään, niin toivon saman rakkauden musiikkiin leviävän heidän toimestaan jatkossakin. Ilman sitä maailma olisi pahempi ja tyhjempi paikka. Ei anneta yhden kaupan kuoleman pilaavan vilpitöntä ja estotonta rakkautta musiikkiin, eihän.

Lauri, Wincave

 

”Olo on silkan stupidon sijaan lähinnä haikea ja jotenkin suruisa”

Levykauppakulttuurissa on hienointa se, että se on vaan ihan törkeän kiva asia. Hienointa on se fiilis, mikä niissä parhaissa kaupoissa on. Se tunne, kun ei ikinä voi tietää, mikä musiikki kaupassa sisään astuessa soi.

Ne samat syyt saavat intoilemaan pikkupojan lailla joka kerta, kun astuu sisään Pet Soundsin ovista Tukholman Södermalmilla. Tai Rough Traden ovista Lontoon Brick Lanella.

Samat syyt saivat tähän asti astumaan sisään myös Stupido Shopin ovista. Ei vastaavaa feel good -meininkiä ole löytynyt yhdestäkään toisesta helsinkiläislevykaupasta. Eikä mistään muustakaan levykaupasta Suomessa.

Stupido Shopissa on ollut aina hienoa se, että vaikka kuinka olisi vannonut itselleen menevänsä hakemaan vain ja ainoastaan jotain yhtä ainoaa tiettyä levyä, sieltä ei päässyt IKINÄ poistumaan ilman, että Stupido-pussukan sisälle olisi päätynyt vähintään kolme levyä. Suunnitellun pikaisen käynnin sijaan sitä huomasi lähes poikkeuksetta jumittuneensa hehkuttelemaan nostalgisia, päivänpolttavia ja usein mahtavan tyhjänpäiväisiäkin musiikkijuttuja Allun tai/ja Mathiaksen kanssa.

Ilman stupidolaisten suosituksia olisin saattanut missata The Nationalin kokonaan. Samoin The xx:n. Ja monia muita.

Vakiolevykaupan olemassaolon päättyminen on myös merkki jostain, minkä myöntämistä on onnistunut välttelemään tähän asti lähes täydellisesti: en ole enää ihan niin nuori, lapsenomaisesti levyihin suhtautuva nuori vasalli.

Ajat ovat muuttuneet. Okei, paikoin lapsenomaista suhtautumista lukuun ottamatta. Huokaus. Olo on silkan stupidon sijaan lähinnä haikea ja jotenkin suruisa.

Yksi asia on kuitenkin varma: tätä lapun oveen laittanutta Stupidoa tulee ikävä.

Visa, musiikki = terapiaa

 

”Levykauppa, josta puuttui ketjukauppojen pintakiilto”

Reaktioni uutiseen Stupidon lopettamisesta oli sellainen järkytyksensekainen yllättyneisyys. Vaikka – jos ollaan rehellisiä – oliko tämä nyt mikään yllätys? Takavuosina minäkin olen kantanut Stupidoon rahaa (ja myös omakustanteisia levyjäni), mutta edelliskerrasta on jo aikaa. Joskus vielä oli niin, että ostin levyn kuulematta sitä etukäteen vain siksi, että sitä oli arvosteltu jossain musiikkijulkaisussa kiittävästi. Nyt on toisin.

Kun luin Stupidon lopettamisuutisen tiistaina Facebook-fiidistäni, kuuntelin musiikkia Spotifysta. En ollut ainoa. Tuntui syylliseltä.

Vierailin Stupidossa ensimmäistä kertaa noin vuonna 2003, silloin, kun Free Record Shop oli vielä Helsingin levykauppamarkkinoilla tekijä. En tuntenut Helsinkiä sanottavammin – Mannerheimintien eteläpään jälkeen alkoi eksoottinen maailma, josta en tiennyt oikein mitään. Ystäväni johdatti minut kuitenkin Isolle Roobertinkadulle. Siellä oli tämä levykauppa, josta puuttui ketjukauppojen pintakiilto.

Pari vuotta myöhemmin aloin kuunnella indiepoppia. Muistan, kuinka kuulin Stupidossa Nada Surfin The Weight Is a Gift -levyä syyskuussa 2005 ja kuinka hyvältä se kuulosti. Muistan, kuinka haukoin henkeäni, kun löysin Stupidosta Voxtrot-yhtyeen erinomaisia EP:itä. Muistan, kuinka Stupidon levyhyllyjen alla oli julisteita, jotka oli näyteikkunasta sinne siirretty. Niitä sai ottaa sieltä mukaansa ilmaiseksi. Kerran menin Stupidoon ihan vain siksi, että olin nähnyt näyteikkunassa Belle and Sebastian -julisteen ja arvelin, että nyt se olisi siirretty levyhyllyn alle ylijäämäsäilytykseen. Kuinka oikeassa olinkaan! Se on isoin juliste, jonka olen koskaan omistanut.

Yksi viimeisistä Stupido-ostoksistani sattui kesällä 2012 Flow-festivaaleilla. Silloin ostin Stupidon kojusta Stupido-kangaskassin. Se kertoo kaiken siitä musiikin nykykuluttamisesta.

Kassi on edelleen päivittäisessä käytössä.

Johannes, Johanneksen musiikkiblokki

 

”The shelves at Stupido always favoured something new, something unique”

Stupido Shop is closed.

The news hit on a rainy day during a very cold month of June and it was also a rainy cold day the first time I stepped into this record store, at its old spot in Iso Roobertinkatu, sometime in the autumn of 2003. This is a tiny shop, I thought, but just after a few seconds I realised there was plenty of good music to be discovered there. The diversity of its selection was the store’s biggest asset. The shelves at Stupido always favoured something new, something unique – that being anything from local indie bands to the latest the Pitchfork hypes. Always pushing good music, it was difficult to leave the store empty-handed.

That first day I bought Uncle Tupelo’s No Depression, an album not exactly new at the time, but an alt-country classic that you couldn’t find that easily anywhere (remember this was during the pre-YouTube, pre-Spotify days and pre-Jeff Tweedy rock star days). Hundreds of visits to the shop have followed during the following eleven years, looking to buy a new release, enjoying an in-store gig or standing in line on a Record Store Day. Whatever the reason, it was always cool to hang around the shop from time to time. It was always more than just shopping.

Now Stupido Shop is closed and Helsinki looks a bit sadder. No more best new music to discover there, no more two for ten euros offers, no local artists will have a place to showcase their music. After so many years it felt the shop would always be there, like a good friend.

Thanks for bringing so much joy. Goodbye!

Eduardo, Glue