Joulukalenteri: Fullsteam X Rosvot

Tänään Rosvojen joulukalenterista tulee yhden luukun ajaksi Fullsteamin joulukalenteri.

Fullsteam on jakanut joulukuun joka arkipäivä lahjoja Facebook-sivuillaan ja lahjojen jako jatkuu jouluaattoon saakka. Tänään lahjoja jaetaan Rosvoissa. Mukana on ollut hienoja palkintoja keikkalipuista levyharvinaisuuksiin ja ystäväyritysten yllätyksiin. Kaikkien joulukalenteriin osallistuneiden kesken jouluaattona arvotaan pääpalkintona sisäänpääsy kaikille Fullsteamin vuonna 2015 järjestämille keikoille!  Viime vuosina tällaisia klubi- ja areenakeikkoja on järjestetty keskimäärin tuhatkunta, joten mahdollinen sapattivuosi on kuitenkin omakustanteinen.

J Mascis

12. luukku liittyy J. Mascisiin. Parhaiten pitkän linjan vaihtoehtorockbändi Dinosaur Jr:n keulahahmona tunnettu J Mascis julkaisi tänä vuonna uuden sooloalbumin Tied To a Star. Levyn tiimoilta hän saapuu konsertoimaan Helsingin Nosturiin 20. joulukuuta.

Dinosaur Jr:ia jo kolmekymmentä vuotta johtanut J Mascis on vaihtoehtorockin arvostetuimpia nimiä. Surinarockin kummisedäksikin nimetty muusikko on pääbändinsä ja lukemattomien sivuprojektiensa ohella keskittynyt viime vuosina myös soolouraan.

Rosvot ja Fullsteam jakavat yhteistyössä neljä avecillista lippupakettia J. Mascisin Nosturin keikalle 20.12. Osallistuaksesi arvontaan sinun täytyy vain kertoa kommenteissa, minkä kappaleen toivoisit harmaahapsisen vaihtoehtorock-legendan esittävän Nosturissa. Vastausaikaa on 17.12. klo 23:59 asti. Onnea arvontaan!

Muistathan Fullsteamin myös Twitterissä & Instagramissa: @fullsteamfamily

Rosvot ovat pitkin vuotta käsitelleet Fullsteamin artisteja ja tapahtumia blogeissaan. Tässä pieni otos vuoden mittaan kirjoitetuista jutuista.

Wincave: Damn Seagulls – Let It Shine
All Ears: Full Steam Ahead osat 1, 2 ja 3
Wincave: Kuka hitto on Hisser?
1000 Sparks: Hypensä arvoinen Hisser
Wincave: #TBT: Lapko
WNSAC: Biisi: Mikko Joensuu – Land of Darkness
#KOVAAPASKAA: NEØV – The Rain People
#KOVAAPASKAA: No Shame – Viimeinen kesä
Jazzpossu: Sun Ra Arkestra Savoyssa 21.8.2014

J. Mascis (USA)
J. Kiesi
La 20.12.2014 Nosturi, Helsinki
S/K-18, Ovet klo 20
LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 30,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min+pvm) sekä netistä: http://www.tiketti.fi/J-Mascis-USA-Nosturi-Helsinki-lippuja/27597