Ja Rosvo-Emmat saa…

Tänään se koittaa. ”Maamme suurin ja arvostetuin vuotuinen musiikkialan palkintojenjakotilaisuus, Emma Gaala, jakaa jälleen tunnustusta kuluneen vuoden aikana kotimaisen musiikin saralla ansioituneille tekijöille.”

Rosvoleirissä ei kuitenkaan malteta seremonioita odotella, vaan otamme oikeuden omiin käsiimme ja annoimme palkinnot bloggaajiemme jaettaviksi. Eli skipataan Baronat ja käydään suoraan asiaan!

Ja Rosvo-Emmat saa...

Vuoden tuottaja

Rosvo-Emman vuoden tuottajalle antaa NA NA NA -blogin Joanna.

Ja palkinnon saa… Henri Salonen!”

”Kymmenisen vuotta Salosen uraa seuranneena ei minulla ole ollut epäilystäkään ettei kunnianhimoisen miehen matka päätyisi jossakin vaiheessa juuri tähän. Henri Salosen kädenjälki on selkeästi kuultavissa esimerkiksi Sannin platinaa myyneen debyyttialbumin “Sotke mut” sekä Kasmirin kultaa myyneen debyyttialbumin ”AMK Dropout” tuotannoissa. Kudos ja papukaijamerkki – Salonen on oiva esimerkki siitä, että kovalla työllä ja päämäärätietoisuudella pääsee pitkälle!”

Vuoden iskelmäalbumi

Rosvo-Emman vuoden iskelmäalbumille antaa Kalenterikarju-blogin Mikko.

”Ja palkinnon saa… Jari Sillanpää – Rakkaudella merkitty mies!”

”Vuoden Iskelmäalbumin voisi jakaa tänä vuonna oikeastaan kahdelle albumille, sillä sekä Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaanin ällistyttävän upea Käpälikkö että Jari Sillanpään mahtava Rakkaudella merkitty mies ansaitsisivat molemmat voiton. Kalenterikarjun viisari osoittaa loppujen lopuksi Jari Sillanpäätä, jonka albumin kruununjalokivenä komeilee Sinä ansaitset kultaa -kappale, joka on moderni iskelmäklassikko.”

Vuoden rockalbumi

Rosvo-Emman vuoden rockalbumille antaa Glue-blogin Eduardo.

”And the award goes to… Happoradio – Elefantti!”

”Thanks to heavy touring and a series of solid studio albums, Happoradio have mastered the peculiar genre of Suomirock with an album that tells about life expectations not accomplished, about people who fear and feel failure in their lives, but no matter what happens, they remain a beautiful person. That’s a strong, universal message for an album with classic alternative rock riffs and mellow, melancholic melodies.”

”Listen to the power ballad Kaunis ihminen or the slightly prog-rock Älä anna paskiaisten päättää. That’s Suomirock 101.”

Vuoden hiphop-albumi

Rosvo-Emman vuoden hiphop-albumille antaa Wincave-blogin Lauri.

”Ja palkinnon saa… DJ Kridlokk – Mutsi!”

”Ehdokkaista hän on ainoa, jolla on räpeissään sisältöä ilman saarnaavuutta tai tarvetta menneitten haikailuun. DJ Kridlokk on myös hauska ilman miellyttämisen tarvetta. Mutsi on toisin sanoen ainoa viime vuoden hiphop-klassikko. Siksi se ansaitsee Emman.”

Vuoden jazzalbumi

Rosvo-Emman vuoden jazzalbumille antaa Jazzpossu-blogin Pasi.

”Ja palkinnon saa… Mopo – Beibe!”

”Vilpittömän huumorintajuisen ja anarkistisen ulkokuoren alta löytyy yksi suomalaisen jazzin omaperäisimmistä äänistä. Kakkosalbumi Beibe todistaa vahvasti, että Mopo ei ole vain hetken tuikkiva tähdenlento vaan bensaa riittää tankissa ja matka jatkuu eteenpäin.”

Vuoden metallialbumi

Rosvo-Emman vuoden metallialbumille antaa Glue-blogin Eduardo.

”And the award goes to… Lost Society – Terror Hungry!”

”The album cover, the leather jackets, the song titles, the band logo… everything about Lost Society’s Terror Hungry remits to the golden age of heavy metal, the good old 1980s. Funny, because none of the band members were even born before the end of that decade (all of them have barely turned 20). Nevertheless Lost Society’s second album nailed old school trash metal with a superb collection of speedy riffs, adrenaline-driven drums and fist-raising melodies.”

”In an era when the majority metal albums try to sound more epical that The Lord of the Rings trilogy or just a diabolic kick in the guts, the lo-fi, uncompromising up your ass metal of Lost Society is extremely and notably refreshing.”

Vuoden biisi

Rosvo-Emman vuoden biisille antaa Alice & June -blogin June.

”Ja palkinnon saa… Kasmir – Vadelmavene!”

”Vuoden Biisi on se kappale, jota niin kalliolainen musanörtti kuin raumalainen kotiäitikin hyräilee valmistautuessaan päivän koitoksiin. Kasmirin Vadelmavene tuo raikkaan merellisen tuulahduksen kansainvälisyyttä Suomen skeneen, unohtamatta kotiin päin vetämistä lyyrillisin keinoin.”

Vuoden miesartisti ja vuoden naisartisti

All Ears -blogin Mira muokkasi kategorioita muutenkin kuin valitsemalla voittajat ehdokasvaihtoehtojen ulkopuolelta. Hän nimittäin jakoi Rosvo-Emmat mies- ja naissolistien sijaan vuoden mies- ja naisartistille.

”Ja vuoden miesartisti on… Heikki Kuula!”

”Heikki Kuulan Heijastuksia täydelliseltä rundilta oli viime vuoden merkkiteos, jonka jokainen kappale ylsi yksinäänkin vuoden parhaimmiston joukkoon. Ennalta-arvaamattomalla Kuulalla on upea kyky sekoittaa tarttuvat sing-a-long-kertosäkeet useaan eri tyylilaajiin: rappiin, punkkiin, poppiin, rockiin, iskelmään ja jopa noiseen. Kaikissa kymmenessä biisissä yhdistyy taiturimaisesti tarttuvat melodiat sekä arkiset ja oivaltavat sanoitukset, joissa kuuluu Kuulan rap-taustojen lisäksi ihastus kotimaista rock-lyriikkaa kohtaan.”

”Ja vuoden naisartisti on… Milla Rumi!”

”Viime vuonna debytoinut omaperäinen laulajatar Milla Rumi oli yksi vuoden yllättäjistä. Rumilla on kadehdittavan upea kyky kirjoittaa universaalisti samastuttavia tekstejä ja löytää ympäristöstään kirjailijamaisella tarkkuudella pieniä arkisia yksityiskohtia kertomaan suurempaa tarinaa. Vähintään yhtä hienoja olivat Rumin kauniit sävellykset, joiden hillityt bändisovitukset nostivat valloittavat lyriikat hienosti oikeuksiinsa.”

Kriitikoiden valinta

Rosvo-Emman kriitikoiden valinnalle antaa #KOVAAPASKAA-blogin Jukka.

”Ja palkinnon saa… Viitasen Piia – Uni onnesta!”

”Viitasen Piian kaunis folk/pop teki minuun ison vaikutuksen jo 3 vuotta sitten, ennen Piian ensimmäistä omakustannejulkaisua. Olen aina pitänyt Piian kiireettömistä ja kauniista lauluista. Mielestäni silkka ehdokkuus Kriitikoiden valinta -Emman voittajaksi on kaunis sulka Piian hattuun. Soisin kuitenkin hänelle ehdokkuuden lisäksi myös voiton. Uni onnesta on mielettömän upea ja tunnelmallinen albumi, täynnä odotusta ja kaihoa.”