Vesala (Vesala)

vesala

Paula Vesalan soolodebyytti on yksi niitä levyjä joiden ilmestymistä olen odottanut ihan järjettömän paljon. Jo ilmestyneet sinkkubiisit Tequila, Tytöt Ei Soita Kitaraa sekä juuri ilmestynyt Älä Droppaa Mun Tunnelmaa ovat myös tehneet tehtävänsä ja tuskastuttaneet odotusta entisestään.

Heittäydyin riemuissani puhelimeni kanssa sänkyyn perjentaina kun tajusin, että levy on vihdoin ilmestynyt. Iskin nappikuulokkeet korviin ja pistin ensimmäisen kappaleen soimaan. Minuutti ja kaksikymmentä sekuntia myöhemmin, kaikki ihokarvani pystyssä, ja kyyneleet silmissäni, olin niin saatanan kiitollinen siitä, että ei helvetti, tämähän on juuri sitä mitä olen toivonut.

Suurissa odotuksissa on nimittäin usein myös ikävä äkkipudotus takaisin maan pinnalle. Niiden levyjen suhteen joiden kanssa odotukseni ovat olleet erityisen korkealla, on tuo pudotus ollut lähes väistämätön. Tämä on mahdollisesti ensimmäinen kerta kun levy on vastannut juurikin niitä odotuksia, joita olen vain suurimmissa unelmissani osannut kuvitella.

Toivoin niin paljon, että tämä soolodebyytti olisi jotakin erilaista, jotakin taiteellista, urbaania ja uniikkia, jotakin yhtä uskomatonta ja uniikkia kuin itse Paula Vesalakin, joka mielestäni on mahdollisesti Suomen siistein nainen. Pelkäsin niin paljon sitä, että levy olisikin täysin… tavanomainen. Että se olisikin aivan tavallinen, mukiinmenevä, kaksitoistaraitainen pop/rock/iskelmä -levy täynnä kolmen ja puolen minuutin radiovanukkaita. Kiisselimäisiä, pehmeitä, venyviä einesmössöjä ilman minkäänlaista tunnetta.

Vesala on kuitenkin kaikkea muuta kuin sitä. Se on juuri kaikkea sitä mitä odotinkin, se on upea. En osaa päättää onko levyssä parasta Paula Vesalan sametinpehmeä ääni, monipuolinen tulkinta vai urbaanin taianomainen äänimaailma. Vai sanoitukset, voi ne sanoitukset, ne joita olen ihaillut niin Pemsujen aikaan kuin Paula Vesalan muillekin artisteille kirjoittamissa kappaleissa.

Vesala on upea taidonnäyte Paula Vesalan monipuolisuudesta sekä uniikista näkemyksestä. Koska hän on itse häärännyt myös levyn vastaavana tuottajana, tihkuu hänen koko olemuksensa levyn raitojen läpi. Etenkään tunnelmallisesti Lana Del Rey -viittaukset eivät olisi kovinkaan kaukaa haettu, kymmenen raidan ympärillä leijuu samanlainen taianomainen pilvi, jossa on ripaus synkkää tunnelmaa, kourallinen syvää tulkintaa, tippa suurta maailmaa sekä ehkä hyppysellinen myös suomalaista lähiötä.

Rakasta mua, Paula Vesala kuiskaa kolmetoista kertaa jo ensimmäisen kappaleen aikana.

Hei sun tarvitse anella. Rakastan sinua, Paula Vesala.

Ding

Ding

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.