Summer Up 2017

En ajatellut tänä kesänä juurikaan poistua edes festareiden houkuttelemana pääkaupunkiseudulta vaan nauttia lähinnä oman lähiseutuni kulttuurihelmistä. Tähän päätökseen tuli kuitenkin särö hyvinkin nopeasti kun Pikku G tiedotti esiintyvänsä tänä kesänä muutamilla festareilla. Ennen kuin huomasinkaan, oli ovessani Joannan muotoinen reikä kun olin jo rientänyt Lahden Mukkulan rantaan odottamaan Summer Up -festareita sekä Pikku G:tä jo sinne saapuvaksi.

Nautin siis itse kyseisistä festareistä tänä vuonna lauantaipäivänä, jolloin Summer Up paistatteli sopivassa auringonpaisteessa tutussa ympäristössään luonnon helmassa. Tapahtumapaikka on siitä jotenkin mielenkiintoinen, että kerrostalolähiön lomasta aukeaakin mielettömän kaunis luontoalue, joka tarjoaakin upeat puitteet niin itse festareille kuin leirintäänkin. Puiden lomasta aukeaa auringossa kimaltava vesistö.

Kesäistä tunnelmaa festareille lauantaina oli jo ehtinyt tuoda mm. Arttu Lindeman sekä Reino Nordin, mutta alueen todella liekkeihin sytytti Sanni, joka on kiertänyt jo vuoden alusta saakka ympäri Suomea SANNI TOUR 2017 -kiertueensa merkeissä.

Livekuntoa tarkastellessa ei jää kyllä tippaakaan epäselväksi minkä vuoksi juuri Sanni on yksi maamme kärkinimistä. Sen lisäksi, että Sanni ottaa yleisön huolettomasti haltuunsa ja silminnähden nauttii lavalla remuamisesta, on Sannissa edelleenkin sitä mystistä jotain joka erottaa hänet muista artisteista. Sanni on upea edelläkävijä, ja kaikessa Sannimaisuudessaan ihan äärimmäisen cool.

Pakko kyllä sanoa, että itse hieman yllätyin siitä miten Sannin festarisetti oli rakennettu, vaikka toisaalta oli kyllä myös piristävää, että se ei ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Suurimmat hitit kuultiin, tottakai, ja niistähän saakin jo aika ison lohkon festarislotista täytettyä. Kuitenkin olisin odottanut enemmän biisejä Sannin uusimmalta levyltä, sillä huippuja sellaisia löytyy siltä niin paljon! Oma suosikkibiisini levyltä SANNI onneksi kuultiin livenä, mutta esimerkiksi toista suosikkiani Kakara ku Cara saan vielä jäädä odottamaan toiseen kertaan.

Sannin liekehtivän elektropop-shown jälkeen alkoi samainen lava hiljalleen täyttyä pastellinsävyisistä lavasteista ja kukkasista. Olikin aikatauluakin katsomatta helposti pääteltävissä, että niiden sekaan hyppäisi seuraavaksi koko kansan kova jäbä Mikael Gabriel, jonka samankaltaisilla sävyillä ja tunnelmalla somistettu keikkabussi oli koristanut aluetta koko päivän sen pilkistäessä päälavan takaa.

Mikael Gabrielin kesäsetti olikin varsin delightful, aivan kuten lavasteista olisikin ehkä voinut päätellä. Itse artistin lämmin energia välittyi kirkkaasti yleisöön ja yleisö tuntui antavan enemmän kuin samalla mitalla takaisin. Jotenkin hauskaa palata ajatuksen tasolla ajassa takaisin samaan paikkaan, jossa vuosi sitten Mikael Gabriel veti myöskin Summer Upin lauteilla — varsin hyvin silloinkin, mutta nyt kaikki tuo energia tuntuu lähes kymmenenkertaistuneen. Sen kuulee jo pelkästään yhteislauluista, jonka yleisö kajauttaa taivaalle räjähdyksen tavoin.

Lavasteiden lisäksi keikassa on myös muita hellyyttäviä ja piristäviä elementtejä. Lavan sivulle ripustettuun riippumattoon Mikael Gabriel kutsuu kesken keikan yleisöstä tyypin, jotta he voivat yhdessä laulaa kappaleen. Lisäksi keikalla nähdään myös MG:n keikoille tuttuun tapaan vierailemassa PastoriPike, joka viihdyttää yleisöä myöskin muutaman kappaleen verran. Lisäksi keikan loppupuolella yllätysvisiitin tekee myös Isac Elliot, jonka kanssa Mikael Gabriel julkaisi alkuvuodesta yhteisen EP:n.

When you see it…

Kun illan kuuluisi hämärtyä, tai edes hieman viilentyä, tuntuu aurinko vain puskevan enemmän parastaan. Kun Evelina astuu Lahti-stagelle auringonkeltaisessa takki-asiassaan tuntuu koko alue kylpevän auringossa. Suomen kesä ei nuku.

Evelina tuntuu tarjoavan yleisölle jotain suoraa ja välitöntä, jotakin sellaista kaverillista ja olohuonemaista, jota juuri tämä hetki tarvitsee. Suorastaan vaatii. Vastauksena yleisö yhtyy Evelinan aurinkotanssiin sekä laulaa riemukkaasti mukana niin kauniissa, pelkistetyssä versiossa vanhasta ja tutusta Vuoristorataa-kappaleesta kuin myös uudessa ja menevämmässä Kylmii väreitä -hitissä.

Päätän Evelinan jälkeen tutkiskella mitä muuta festarialueella on tarjottavanaan ja löydän kaikenlaista aina glitterpakaroista tankotanssiin. Alueelta löytyy myös muita hupeja kuten perinteinen mekaanisella härällä ratsastaminen, huolestuttavan houkuttelevan halpa lävistyskoju, sekä rutkasti erilaisia ruokakojuja. Sisäänkäynnin läheisyyteen on myös pystytetty teltta, jonka oma DJ tarjoilee kevyttä musiikkia ja pientä oheistoimintaa.

Jos jokin on Summer Upissa kuitenkin eniten läsnä, on se kuitenkin vierailijoiden nuori ikä. Kenties Lahden Mukkulassa kupliikin nuoruuden lähde. Nuoret festarikävijät tarkoittavat monia asioita mutta positiivisin niistä on ehdottomasti se, että festarin keikkoihin suhtaudutaan suurella intohimolla ja osallistumisella. Passiivisia istuskelijoita ei alueella juurikaan näy ja se näkyy myös keikoilla — esiintyjät antavat kaikkensa mutta nuoret kuulijat sitäkin enemmän.

Alan iltaa kohden olla jo niin täpinöissäni, etten oikein pysty keskittymään mihinkään. Kun Lahti -stagelle nostetaan Pikku G:n lakanalla koristeltu DJ-pöytä, inahdan ilosta. Olen odottanut tätä niin pirun pitkään!

Haluan kirjoittaa tästä fiiliksiäni vielä erikseen hieman enemmän, joten kerron tähän loppuun vain lyhyesti miten mieletön tunnelma kyseisen keikan aikana oli. Jo ennen artistin nousemista lavalle, on ilmassa kummallinen fiilis, yleisön odotus on melkein käsinkosketeltava. Kuin yhteisestä päätöstä, alkaa yleisö hurraamaan.

”Pikku G! Pikku G! Pikku G! Pikku G! Pikku G!”

Pikku G:n noustessa lavalle yleisön jännitys raukeaa ja kaikki puhkeavat riemulliseen juhlaan. Kamerani kostuu ilon kyynelistä, saan ehkä yhden kelvon kuvan (yllä). Olen silti niin onnellinen.

Keikan aikana kuullaan kaikki oleellisimmat hitit kuten Räjähdysvaara, Kaikki baunssaa, Kylki Kyljessä, Romeo ja Julia, Shalalala ja Me Ollaan Nuoriso. Käypä lavalla vierailemassa Sannikin. Yleisö laulaa huumaavalla volyymilla ja on mukana niin koko sydämellään, että keikka tuntuu olevan ohi viidessä minuutissa.

Sen jälkeen kaikki muu elämässä tuntuu turhalta on turhaa.

Illan päätteeksi päälavalla nähtiin vielä G-Eazy, mutta illan todellinen tähti ja sydämeni ehdoton pääesiintyjä oli eittämättä Pikku G.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.