Nostalgiaa (Anssi Kela)

Kävin tutustumassa Anssi Kelan perjantaina 15.5. ilmestyvään Nostalgiaa-levyyn etukäteen studiolla Anssin itsensä johdattelemana. Paikalla on lisäkseni kourallinen toimittajia sekä muutama fani, Anssi Kela seisoo ylimitoitettu nahkatakki päällään lämpimästi valaistussa studiohuoneessa odottamassa. Kaikkia hymyilyttää.

Anssi Kela – nostalgian ammattilainen

Oma suhteeni Anssi Kelan musiikkiin on ollut vaihteleva ja varmasti hyvinkin samankaltainen kuin monella muulla Anssi Kelan satunnaisella kuuntelijalla. Olin 9-vuotias kun Nummela-levy ilmestyi, niin utopistiselta kuin se kuulostaakin. Ala-asteen discoissa pojat ja tytöt pysyivät visusti tanssisalin vastakkaisilla puolilla kunnes Mikan Faijan BMW toi kaikki yhteen ja pompimme yhdessä musiikin tahdissa. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin kuinka masentavasta tarinasta kappaleessa oikeastaan oli edes kyse.

Juuri tarinankertojana Anssi Kela onkin mielestäni ollut aina erityisen lahjakas. Nojatessaan nahkaiseen tuoliin studiolaitteistonsa edessä, Anssi kertoo aikoinaan kuunnelleensa radiosta suomalaisten musiikintekijöiden musiikkia ja pohtineensa niiden tekstejä. ”En ymmärtänyt puolistakaan biiseistä mistä niissä edes lauletaan. Halusin kirjoittaa sellaisia tavallisten ihmisten biisejä joita minäkin ymmärrän.”

Nummelan jälkeen Anssi Kela unohtui omasta soittimestani suurimpia hittejä lukuunottamatta, myönnän. Kaksi vuotta sitten julkaistu edellinen levy herätti kuitenkin huomioni jälleen enkä varmasti ole ainoa. Levoton Tyttö on edelleen mielestäni ehdottomasti parhaita kotimaisia biisejä viime vuosina. Olen sen jälkeen huomannut paneutuvani Anssi Kelan tuotantoon tarkemmin yhä uudestaan ja uudestaan. Sekä Anssin persoonassa, että musiikissa on jotakin sympaattista ja kiusallisen samaistuttavaa. Aitoa ja rehellistä.

Ja nyt. Mitä sanoisitte, jos minä sanoisin teille, että Anssi Kela on tehnyt 80-lukua huokuvan discolevyn?

Anssi Kela - Nostalgiaa

Nostalgiaa on selkeä ja tietoisesti edellisen Anssi Kela -levyn jatkeeksi tehty sisarlevy. Niille, jotka pitivät edellisestä levystä, tulee Nostalgia siis olemaan varmasti erittäin miellyttävää jatkoa. Nummelan jatko-osan odottajat saavat kuitenkin edelleen odottaa sillä Nostalgiaa vie Anssi Kelan musiikillista tietä yhä kauemmas siitä missä artisti seikkaili vielä 14 vuotta sitten. Kertoessaan levyn 80-luvusta sekä discosta poikivista vaikutteista levyn kymmenen kappaleen aikana esille nousevat mm. Fleetwood Mac, Duran Duran, Michael Jackson ja Prince. Eivät ehkä ensimmäisiä musiikillisia vaikuttajia, jotka Anssi Kelasta normaalisti tulisi mieleen, mutta siellä ne vain kuuluvat levyllä kuitenkin.

Ensimmäiseltä kuuntelukerralta minuun suurimman vaikutuksen teki mm. levyn kolmas kappale Tyhmä Kuu, jossa on jotakin ihastuttavaa. Anssi kertoo törmänneensä kappalen kanssa harvinaiseen writer’s blockiin, jonka tuloksena hänellä oli jäljellä vain yksi rivi josta hän halusi kovasti pitää kiinni, mutta vaikeuksia rakentaa mitään lauseen ympärille. Oon siili keskellä ilmapallojen tuotti niin paljon päänvaivaa, että lopulta Anssi hälytti apuvoimia tekstinsä rakentamisen. Se oli kuitenkin sysäisy oikeaan suuntaan sillä pian inspiraatio alkoi taas virrata ja tekstikin valmistui. Anssi itse kuvailee kappalettaan tietyllä tavalla pakkomielteiseksi tekstinsä suhteen samoin kuin kuvailee myös levyään pakkomielteiseksi 80-luvun suhteen.

Levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Nostalgiaa nousee myös levykokonaisuudesta esiin selkeänä sinkkubiisinä. Levylle on päätynyt muutama kappale, jota työstettiin jo edellisen levyn aikaan ja Anssi kertoo Nostalgiaa -kappaleen olleen yksi niistä. Kappale ei kuitenkaan tuntunut valmiilta joten se pudotettiin viime hetkellä sillä mututuntuma sanoi, että siinä olisi ainesta myös paljon enempää. Nyt se on nostettu levyn ensimmäiseksi sinkuksi ja Anssi toteaa, että odottaminen kannatti. Kappale nousi myös koko plätyn nimeksi ja sopikin sellaiseksi mainiosti 80-luvun nostalgian kannatellessa levyn äänimaailmaa muutenkin.

”Musiikki on sellainen jännä aivojen säilytysliemi. Tiettyjä biisejä kuunnellessa tuntuu siltä, että voi palata takaisin ajassa ja avaruudessa ja melkein muistaa miltä silloin tuoksui”, Anssi kertoo ja naurahtaa. ”Keikoilla saattaa usein tulla ihmisiä keikan jälkeen nykimään hihasta ja kertomaan kuinka Nummela oli kovin levy ikinä nuorempana. On hienoa, että osa omasta musiikistakin alkaa olla jo niin vanhaa, että joillekin se on sitä nostalgiaa mikä vie takaisin lapsuuteen samalla lailla kun Duran Duran vie mut takaisin niihin hetkiin kun ostin elämäni ensimmäisiä levyjä.”

Ding

Ding

Anssi Kela on kieltämättä tietynlainen nostalgian ammattilainen. Se tuntuu olevan kantavana teemana joko tekstillisessä mielessä tai vaikuttajiensa puolesta Anssin tuotannossa aina, olipa kyse sitten 14 vuotta sitten ilmestyneestä Nummela-levystä tai perjantaina ilmestyvästä Nostalgiaa-levystä. Arvostettavaa on kuitenkin, että siitäkin huolimatta Anssi Kela osaa uudistua ja pysyä relevanttina eikä lennä vain vanhojen hittiensä siivillä.

”Siistiä on myös, että jonakin päivänä taas tämä levy on ehkä kuuntelijoille nostalgiaa. Sehän siinä onkin hienoa, että vaikka esittäjät musiikkikentällä ja elämässä vaihtuu niin biisit jää jollain tapaa elämään omaa elämäänsä. Sitä vartenhan tätä musaa tehdään.”

Sekä Anssin rehellisyys, että itseironian taju on tuntunut kasvavan silmissä vuosien mittaan. Nostalgiaa-levyn Anssi kertoo tehneensä ”tosissaan mutta ei vakavasti.” Hän mainitsee monesti kertoessaan kappaleista rikkoneensa monia musiikintekijöiden ”sääntöjä”. En tiedä mistä kirjasta nämä ”säännöt” löytyvät, mutta minusta tuntuu, että olen lähivuosina keskustellut yhä useamman ja useamman muusikon kanssa siitä kuinka vapauttavaa niitä on rikkoa ja edetä vain musiikin ehdoilla. Riski tuntuu aina kannattavan ja niin nytkin. Jo aiempaa linjausta rikkonut edellisen levyn ensimmäinen sinkku Levoton Tyttö oli radioiden soitetuin kappale vuonna 2013 ja samaa linjaa jatkavaa Nostalgiaa-levyä kuunnellessa on vaikea keksiä toista suomalaista miesartistia, joka tekisi samanlaista musiikkia juuri nyt. On rohkeaa päästää irti siitä mikä on ”sallittua”, mutta rohkeat erottuvat aina edukseen. Rohkeus, riskinotto ja kyky päästää irti tekevät mielestäni hyvän artistin.

Piirrä minuun tie on kappale, jolla Anssi Kela on tehnyt mainion uuden valtauksen balladien saralla. Hän kertoo ymmärtäneensä muutama vuosi sitten ettei hänellä ole slovaria takataskussaan, joten hän meni kotiin ja teki sellaisen. Kappale kulki pitkään työnimellä ”Voimaballadi” mutta siitä lopulta luovuttiin sillä todellinen voimaballadi ”tarvitsisi kitarasoolon, jota soitetaan musiikkivideolla kanjonin reunalla tuulessa samalla kun kamera kiertää helikopterin avulla yläilmoissa.” Yhtään vähemmän kliseisimmiltä musavideoviboilta en kuitenkaan välty vaikka kappaleen nimi onkin pistettykin vaihtoon. Näen Anssi Kelan sinertävällä kasarivideolla laulamassa toispuolisella valaistuksessa naishahmon siluetin tanssiessa hitaasti taustalla. Videolla on paljon savua. Piirrä Minuun Tie on yllättävä veto Anssilta, mutta toisaalta Anssi Kelan yllätyksellisyys ei enää yllätä minua. Kappale on niin mahtavan imelä ja juustoinen, että se on jo huikea. Aiemmin mainittu kitarasoolo olisi kieltämättä nostanut kappaleen voimaballadiksi.

Anssi Kela

Levyn lähentyessä loppuaan Anssi kertoo tarinan akustisesta kitarastaan, jonka elämäntarinan oli jakanut somessaan. Kyseessä oli kitara, jolla on sävelletty Mikan Faijan BMW ja joka on edelleen matkassa mukana luomassa uutta musiikkia tänäkin päivänä. Tarina oli koskettanut syvästi naista, joka kertoi kommentissaan kaapissaan pölyttyvästä kitarasta, joka kuului hänen edesmenneelle miehelleen. Viestiteltyään naisen kanssa hieman, syntyi keskustelusta inspiroituneena fiktiivinen tarina levyn päättävän Kuolleen miehen kitara -kappaleen takana. Anssi kertoo olevansa kappaleesta erityisen ylpeä ja kuvaileekin sitä levyn pääteokseksi.

Tarina on kieltämättä kaunis ja myös kappale äärimmäisen kaunis, kitara kuuluu tekstin lisäksi kappaleessa myös musiikissa merkittävässä osassa. Kuolleen miehen kitara huokuu samaa energiaa ja tematiikkaa kuin Puistossa aikoinaan, elämä jatkuu, ihmiset vaihtuu ja muuttuu, maailma matkaa kulkuaan. Kertoessaan kappaleesta Anssi palaa takaisin ajatukseen siitä kuinka laulut jäävät elämään omaa elämäänsä vaikka artisteista ja ihmisistä aika jättää, se on kieltämättä hieno ajatus ja yksi syistä miksi olen itse niin kiinnostunut musiikin voimasta. Pidän myös erityisesti tässä kappaleessa siitä kuinka kappaleen puolessa välissä tunnelma kääntyy ja kappale muuttuu aivan toisenlaiseksi. Anssi itse kuvailee käännöskohtaa ”soihdun luovuttamiseksi” seuraavalle sukupolvelle.

Kaiken kaikkiaan Nostalgiaa on erittäin mielenkiintoinen ja yllättävä jatke Anssi Kelan uralle. Tavoite saada kuuntelija hymyilemään on viety hyvin maaliin sillä on lähes mahdotonta kuunnella levyn kappaleita ilman, että sydämen valtaisi valtavan lämmin ja iloinen fiilis. ”Tämä on se mitä musta tulee ulos tällä hetkellä kun mä avaan itseni”, Anssi kertoo ja toteaa, että edellisen levyn linjaa jatkava Nostalgiaa lienee samankaltaisen tyylisuuntauksen viimeinen osa.

Onkin jännä nähdä minkälaista musiikkia saamme kuulla seuraavaksi, Anssi myöntää nimittäin olevansa itsekin suuren pohdiskelun edessä mitä tulee sen suhteen mihin suuntaan hän haluaa seuraavaksi kehittää itseään artistina. Kun katsoo Anssi Kelan yli kymmenen vuotta sitten alkanutta matkaa Nummelan jälkeen, on ollut upeaa seurata kuinka monia uusia tasoja hän on löytänyt itsestään muusikkona. Siksi olenkin erittäin innoissani tästä levystä ja odotan innolla myös minkälaisia tasoja on löydetty lisää seuraavan kymmenen vuoden päästä.

PS. CD-kotelon umpinaisen valkoisen levyalustan alta huomasin pilkistävän jotakin värikästä ja irrottaessani osan levykotelosta löysin tämän. Ilmeisesti karate on tulossa takaisin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.