#12 | Viikon biisit

Mariska – Typötyhjiin

Mariska on mielestäni ollut koko oman ikäni äärettömän mielenkiintoinen ja muuntautumiskykynen artisti. Tai siis, jestas sentään – kun minä olin nuori niin Mariska oli vielä räppäri! Viitisen vuotta sitten nainen täräyttikin sitten blues- ja jazz vivahteilla ja nykyään nainen liikkuu jossain popin lähimaastoissa. En valita! Uusi kappale Typötyhjiin kertoo päihdeongelmaisen lähellä elämistä ja sävellystä tarjottiin muuten alunperin Antti Tuiskulle!

Melkein jätin kuuntelematta Mariskan uuden biisin sillä Mariska ei ole kuitenkaan koskaan iskenyt henkilökohtaisesti omaan musahermooni erityisen kovaa, mutta hmm. Iso HMM. Jotenkin huomasin kuuntelevani tätä uudestaan ja uudestaan. Vaikka kappale on hieman tasapaksu, on sen yleisessä tunnelmassa silti jotakin äärimmäisen koukuttavaa. Mikä siinä muuten on, että jotkin radiopituiset kolmen ja puolen minuutin biisit tuntuvat hirveän lyhyiltä ja jotkus taas (kuten Typötyhjiin) tuntuvat jatkuvan loputtomiin?

A Day To Remember – Paranoia

A Day To Remember on jenkkiläinen metalcorepoppoo, jota kuuntelen todella kausittain. Silloin kun kuuntelen, en kuuntele juurikaan mitään muuta. Silloin kun en ole sillä tuulella, löytyy bändiä hädintuskin soittolistoiltani ollenkaan. Ja ai saakeli. En ole fiilistellyt kyseistä bändiä aikoihin, mutta kylläpä tämä uusi biisi potkii sitten senkin menetetyn ajan edestä! Ei mukisemista. 5/5

The 1975 – The 1975

Briteistä pongahtava The 1975 julkaisi I Like It When You Sleep, for You Are So Beautiful Yet So Unaware of It -levynsä helmikuun lopulla ja bändin omaa nimeä kantava kappale The 1975 on vain sen ihastuttava avausraita. Ajattelin tänään jättää sen teille pieneksi teaseriksi toivoen, että kävisitte kuuntelemassa loputkin levystä!

Lähes kaksikymmentäraitainen (!) plätty on järjestyksessään bändin toinen ja tahtoisikin suositella tässä samalla sitä teille kaikille etenkin näille ensimmäisille kevätpäiville. Siis sellaisille kun astut ulos kotoa ja huomaat, että aurinko paistaa niin kirkkaasti, että on pakko laittaa aurinkolasit päähän. Sellaisena päivänä laita tämä levy soimaan ja saatat ilahtua.

Ariana Grande – Dangerous Woman (acappella)

Jaoin kanssanne jo viime viikolla päivän biisinä Ariana Granden uuden sinkun Dangerous Woman, mutta nyt on pakko hieman toistaa itseäni sillä ystäväni soitti minulle tämän hurmaavan videon, jossa Ariana Grande lauleskelee kappalettaan ilman säestystä lateksipupuasu päällään muuten tyhjässä setupissa. Mä olen kyllä hitaasti, mutta varmasti niin rakastunut tähän mimmiin ja tuohon ääneen, siinä on samalla jotain niin suloista, mutta myöt häivähdys tummaa käheyttä. Pidän!

Ruger Hauer – Charlie Mansonin häät

Tämän biisi on lähinnä kevyt heads up kaikille siitä, että hei! Nyt se on ulkona! Ruger Hauerin uusi levy nimittäin! Uusi levy Mature julkaisiin torstaina ja sitä mukana tekemässä ovat olleet Regina-yhtyeen Iisa ja Mikko Pykäri.

Tiesin heti, että tahdon nostaa tästä vielä yhden kappaleen blogiini levyn julkaisun yhteydessä ja jo kuunneltuani levyn paristi läpi tiesin, että sen kappaleen tulisi olla Charlie Mansonin Häät. Lähinnä siksi, että se erottuu levyn kappaleista niin suuresti ja on niin oiva esimerkki Reginan kosketuksesta tällä levyllä.

Evelina – Honey

Olen luukuttanut tätä biisiä poikkeuksellisen paljon lähiaikoina vasta nyt vaikka sen julkaisusta onkin jo aikaa. Käsittääkseni Evelinan debyyttialbumin olisi tarkoitus ilmestyä tänä vuonna ja se on yksi kovimpaa odottamiani levyjä tällä hetkellä sillä kaikki Evelinan sinkut ovat mielestäni olleet niin kovia! Evelinan neljäs sinkku Sireenit julkaistaan 31.3. torstaina. Ai niin, ja tämä on myös kummityttöni mielestä paras biisi tällä hetkellä. Hän ei ole vielä edes 1-vuotias. Lasten suustahan kuullaan tunnetusti totuus, joten…

Ding

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.