7 x debyyttilevyt joita en malttaisi odottaa

Artem x Yonas

Tämän helsinkiläisen kaksikon musiikin avainsana on rentous, kuitenkin menevässä ja urbaanissa ympäristössä. Artem x Yonas on julkaissut toistaiseksi viisi kappaletta, jotka ovat hienosti linjassa keskenään kuitenkin tarjoten joka kerta jotain uutta ettei soundi käy liian tylsäksi. Samalla suomenkielinen räppi ja hip hop -biitit flirttailevat paljon myös mainstreamin kuuloisen popin kanssa.

Alma

Almahan on toki julkaissut jo muutaman raidan EP:n, mutta listaan hänet silti sillä odottelen nimenomaan debyyttialbumia  ja varmasti aivan mieletöntä sellaista. Fanitan Almaa suunnattomasti sillä artistina hän on ollut alusta saakka äärimmäisen kiinnostava ja uniikki; tuo mielettömän syvä ja sielukas ääni yhdistettynä hieman yllättäenkin urbaaniin ja kansainvälisen kuuloiseen poppiin. Ja kaikki tämä suloiselta tytöltä, joka pukeutuu neonväreihin ja kulkee käsi kädessä siskonsa kanssa kaikkialla mihin menee. Niin cool.

Paino myös sanalla ”kansainvälinen” – Alman kappaleet ovat nimittäin nousseet menestyksekkäästi listoille myös mm. Irlannissa, Briteissä, Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Tanskassa. Lisäksi mimmi kiertää keikoillakin lähes aktiivisemmin ulkomailla kuin Suomessa. Ei siis ihmekään, että hänet palkittiin vuoden Emma-gaalassa sekä vuoden tulokkaana, että vuoden vienti-Emmalla. Kannattaakin käydä tsekkaamassa Alman keikat Suomessa kun vielä ehtii ja varjella niitä, ennen kuin menetämme Alman maailmalle. </3

Ida Paul & Kalle Lindroth

Kymmenisen vuotta sitten rakastuin palavasti erilaisiin akustisiin artisteihin joita löytyi tuolloin paljon etenkin fanittamieni ulkolaisten bändien sivuprojekteista. Suomessa tuo sara ammotti kuitenkin tyhjyyttään, lukuunottamatta tietenkin joidenkin artistien satunnaisia akustisia keikkoja joita varjelin suuresti sillä sain niistä jotenkin niin paljon enemmän, musiikki tuntui tulevan jotenkin puhtaammin läpi ja suoraan sydämeen.

Juuri tältä tuntui myös kun universumi siunasi meitä tällä kaksikolla; Ida Paul & Kalle Lindroth väsäsivät yhdessä rykelmän akustisia biisejä lähes vahingossa. Niitä on nyt julkaistu kourallinen ja lähes jokainen niistä on tuntunut menestyvän edeltäjäänsä kovemmin. Lukiemieni haastatteluiden perusteella kappaleita on kuitenkin olemassa jo levyllinen, enkä malttaisikaan odottaa että pääsisin kuuntelemaan sen jo kokonaisuudessaan!

PS. Heinäkuussa voit aloittaa viikonlopun jo torstaisin, kun t Helsingissäämä kaksikko nousee Allas Sea Poolin lavalle! Eivätkä vain kerran, vaan joka torstai läpi heinäkuun. Heidän kanssaan lavalle nousee joukko vierailevia huippuartisteja, joita on nähty mm. Vain Elämää -tähtinä. Tsek!

Aleksanteri Hakaniemi

Aleksanteri Hakaniemi on tuonut Suomen musiikkikentälle jotakin mitä olen jo kauan kaivannut – rehellistä ja rohkeaa poppia, sellaista joka on vahvasti nykyhetkessä, mutta jossa olen myös kuulevani rytmivaikutteita aina ysäreiltä saakka. Erityisen tunnistettavan ripauksen kappaleisiin lisää tunnistettava ääni, jota koristaa pieni, mutta komea särö. Livenä Aleksanteri Hakaniemi muistuttaa nuorta Olavi Uusivirtaa ja toivonkin ennustankin Hakaniemelle yhtä pitkää ja mallikasta uraa!

Sini Yasemin

Tässäpä nuori nainen, joka on julkaissut vasta muutaman kappaleen mutta niistä jokainen on sitäkin vaikuttavampi. Sini Yasemin muistuttaa nuorta Sannia uransa alkumetreillä, joskin Sini Yasemin on astetta salaperäisempi ja synkempi artistina. Viimeisimpänä artistia on kuitenkin kuultu vähän menevämmällä vuoden kesäkumibiisillä Tyynysotaa, jossa mukana ovat myös kolme toista todella lupaavaa ja mageeta naisartistia (Vilma Alina, Nelli Matula sekä Ida Paul). Suurimpiin omiin suosikkeihiini kuuluvat kappaleet Pukukoodi sekä Mun Kaa, joissa kuullaan lahjakas ja monitasoinen artisti jolta janoaisi enemmänkin kappaleita – esimerkiksi levyllisen.

Juulia

Juulia on toistaiseksi julkaissut kolme biisiä joista viimeisin, Mul oli ikävä mua, on soinut aktiivisesti kesän juhlissa ja soittolistoilla. Ajankohtainen ja raikas, mutta samalla salaperäinen Juulia on koukuttanut minut tunnistettavaan soundiinsa jota nauttisi mieluusti levyllisenkin verran, ja mieluusti mahdollisimman pian.

Nelli Matula

Nelli Matula on tuonut jo muutamalla julkaisemallaan biisillä Suomen musiikkikentälle kovasti kaivattua mimmienergiaa ja feminiinistä itsevarmuutta. Matula onkin Rähinä Recorsin ensimmäinen naisartistikiinnitys. Tänä kesänä Matula soi aktiivisesti radioaalloilla sillä uniikkia ääntä kuullaan niin vuoden kesäkumibiisillä Tyynysotaa kuin Robinin vuoden virallisella kesähitillä Hula Hula.


2 kommenttia

Noin viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Viime viikot ovat vetäneet ihanista keleistä huolimatta minut aika matalaksi sillä olen käpertynyt sänkyyni kuumeen kourissa. Voin kertoa, että piru vie se on muuten aika turhauttavaa maata kotona päivätolkulla sellaisessa kunnossa, ettei pysty keskittymään yhtään mihinkään aktiviteettiin kuten esimerkiksi edes televisioon tai kirjoihin. Onneksi yhtä asiaa voi tehdä aina, jopa tuossa tilassa: kuunnella musiikkia!

Viikon biisit -blogisarjan nimi on muuten herättänyt aina silloin tällöin hämmennystä. Koska käsittelen usein uutuusbiisejä, saa siitä (minunkin mielestäni) liian helposti käsityksen, että tarkoitus olisi nostaa juuri tuolla viikolla julkaistuja kappaleita. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan ajatuksenani on ollut jakaa sellaisia kappaleita joita olen tuon viikon aikana kuunnellut ja joista minulla on jotain sanottavaa.

Toisaalta lähiaikoina ovat julkaisujen ajatkin vähän venähtäneet jos tähdet ovat olleet väärässä asennossa, esimerkiksi nyt kun olen ollut kuumeessa ja julkaisen ajatuksia muutamien viimeisten viikkojen biiseistä.

Ehkä voisinkin harkita postaussarjan uudelleen nimeämistä siten, ettei se sitoutuisi niin vahvasti siihen viikottaisuuteen. Miten olisi vaikka noin viikon biisit?


Kauriinmetsästäjät – Sua Sua

Tunnen kesän itsessäni aina siitä kun mun tekisi mieli hylätä kaikki mitä tunnen, keskustella syviä ja lähteä seikkailulle tuntemattomaan. Ajaa pitkin kuumia moottoriteitä ja pysähtyä vieraille huoltoasemille, tanssia festareilla ihmisten kanssa joiden nimiä en edes tiedä ja sulkea silmät lämpimässä auringonpaisteessa.

Tämä kappale kuulostaa juuri siltä.

Mikael Gabriel – Riippumatto

Tästä kirjoitinkin jo täällä.

Juulia – Mul oli ikävä mua

Tästäkin kirjoitin jo täällä.

Uniklubi- Laavaa

Olen lähivuosina ikään kuin löytänyt Uniklubin uudelleen ja fiilistellyt ihan suunnattomasti bändin suurimpia hittejä. Vaikka Uniklubi etenkin lyriikoidensa puolesta kompastelee usein mitä suurimpiin kliseisiin kappaleissaan (olenko ainoa josta tuntuu, että lähes kaikissa Uniklubin biiseissäon joko sirpaleita tai pirun kylmä?) ovat bändin menevimmät rallit yksinkertaisesti niin pirun kovia, että ne saavat kaiken anteeksi.

Vaikka Uniklubin viimeisin kokopitkä albumi Kultakalat on julkaistu jo seitsemän vuotta sitten, on bändi kuitenkin soittanut edelleen keikkoja. Bändi on kuitenkin elänyt sellaista hiljaiseloa, että ihan rehellisesti yllätyin kun vielä pari vuotta sitten tajusin bändin olevan edelleen olemassa.

Laavaa on kappale, joka vähän repii minua kahteen eri suuntaan. Toisaalta se on samalla jotenkin raikas sekä ihanan uniklubimainen, mutta toisaalta se ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta ja kompastelee ehkä samaan kömpelyyteensä kuin aikaisemminkin, joka minulle itselleni on jättänyt bändin aina jotenkin etäiseksi. Minusta henkilökohtaisesti tuntuu melkein siltä kuin bändin suurimmat hitit olisivat niin intensiivisiä, ettei niitä yksikertaisesti voi olla kuuntelematta – mutta loput tuotannosta jää liian tasapaksuksi ja tylsäksi. En oikein osaa päättää vielä kumpaan kategoriaan tämä kappale kuuluu.

Lovex – Fight back

En olisi koskaan uskonut sanomani tätä, mutta hitto vie tästä Lovexin biisistähän tulee mieleen ihan suursuosikkini Hurts! En todellakaan pistä pahakseni, mutta olen kyllä äärimmäisen yllättynyt.

Lovex herätti uudelleen mielenkiintoni muutama vuosi sitten julkaisemallaan Action -sinkulla ja sittemmin olen väijynytkin orkesterin satunnaisen hajanaisia biisijulkaisuja suurella mielenkiinnolla. Fight Back oli pitkästä aikaa kappale johon vähän ihastuin! Mielestäni Lovex on kasvanut ja ”aikuistunut” upeasti vuosien saatossa ja saanut kappaleisiinsa hienosti syvyyttä ja monitasoisuutta.

Vuosisoittolista 2017

Ei kommentteja

Witness (Katy Perry)

Rakastuin Katy Perryyn sinä mustahiuksisena pin up -tyttönä joka keikisteli giganttisten kirsikoiden ja vaaleanpunaisten hattarapilvien keskellä. Siihen Katheryn Hudsoniin, joka hylkäsi uskonnolliset taustansa, taisteli levy-yhtiöitä vastaan vuosia ja vihdoin singahti mainstream-musiikin huipulle. Rakastin tuota Katy Perryä.

Tuo Katy Perry on kuollut.

Uusi Katy Perry onkin rohkea lyhythiuksinen blondi kapinallinen, joka on lävistänyt nenänsä ja yrittää laulaa politiikasta. Vähemmän lähestyttävä, vähemmän samaistuttava, mutta hitusen verran enemmän salaperäinen ja kiinnostava. En yleensä pidä siitä, että naisartisteja koskevien musiikkiartikkeleiden yhteydessä puhutaan artistien ulkonäöstä, mutta tällä kertaa se on mielestäni oleellista koska Perryn muodonmuutos on niin radikaali ja samalla niin synkassa uuden musiikin kanssa.

Myös tuo aiempi musiikkityyli on nimittäin kuollut.

Perryn kehitys levy levyltä on ollut toki luontevaa, mutta koskaan ei harppaus levyjen välillä ole ollut näin suuri. Poppi on tälläkin levyllä toki läsnä, mutta kuten aiemmassa postauksessani kirjoitin, uudet kappaleet henkivät toki modernia elektronista soundia vieden kuitenkin samalla myös kevyelle aikamatkalle kymmenien vuosien taakse discolattioille ja syntikkapopin maailmaan. Vahvat vaikutevibat tulevat paikoittain esimerkiksi sellaisista yhtyeistä ja artisteista kuin Eurythmics, The Human League ja Erasure. Yleinen soundi on kuitenkin loppujen lopuksi niin hallittu, että se sitoo Perryn edelleen vahvasti popmaailmaan.

Vanha Katy Perry on ehkä kuollut, mutta Perryn soundi on syntynyt uudelleen — vähän niin kuin mitä Miley Cyrus teki uralleen vuonna 2013 ilmestyneen Bangerz -albumin myötä. Tosin siinä missä Miley oli tuon albuminsa myöntä ehkä ”vähän enemmän”, on Katy Perry onnistuneen tyylikkäästi pelkistänyt soundiaan. Tavallaan voisi melkein sanoa, että Perry on musiikillisesti aikuistunut sitten Teenage Dream -vuosiensa — niin hauskoja kuin ne olivatkin.

Witness on unenomaista discomaalailua,  joka jää lyriikoidensa puolesta vähän liian naiiviksi ja kliseiseksi, mutta on kokonaisuutena sopivan taiteellista tunnelmointia. Sen sinkut ovat kuitenkin melko unohdettavia, eikä levystä muutenkaan löydy hirveän paljon tarttumapintaa. ”Maalailussa” on aina se vaara, että levy jää vähän tasapaksuksi ja se on vaarana myös tällä levyllä vaikka se ajoittain hengittääkin kauniisti.

Osittain tätä tylsää tasapaksuutta tukee se, että levyllä on viisitoista raitaa mikä tuntuu himpun verran liian suurelta määrältä albumille. Koska kappaleet ovat niin samankaltaisia, valtaa kuuntelijan (tai ainakin minut) viimeistään puolessa välissä polttava tunne skippailla biisejä ja kuulla jotakin hieman erilaista. Omaa kuuntelukokemustani olisi parantanut jos albumi olisi ollut kompaktimpi ja siltä oltaisiin pudotettu pois muutama heikompi lenkki.

Kaiken kaikkiaan, olen ihan äärimmäisen innoissani Perryn uudesta soundista, joka on huomattavasti kiinnostavampi vaihde kuin jo hieman liian tutuksi tullut puhdas poppivaihde. Samalla en kuitenkaan koe, että tuo soundi kantaisi tarpeeksi kiinnostavana levynmittaisen kokonaisuuden yli.

Onko siellä muita joissa tämä levy herättää ristiriitaisia ajatuksia? Kuuntele levy alta!

Ei kommentteja

Juulia – Mul oli ikävä mua

Okei, tiedän, että tänä vuonna on jo julkaistu ihan mielettömän ihania kesäbiisejä ja julkaistaan varmasti vielä lähikuukausienkin aikana. Siitäkin huolimatta, Juulian uusi biisijulkaisu on henkilökohtaisesti ykkössijalla parhaaksi kesähitiksi tänä vuonna.

Kuulin itse tämän biisin ennakkoon runsas viikko sitten ja olen siitä saakka kuumeisesti odottanut sen julkaisua. Mul oli ikävä mua on upea niin monella tapaa, se on kepeä, oivaltava ja raikas, mutta samalla jotenkin nostalgisoi myös vähän vähemmän kepeitä hetkiä.

Aihe on myös itselleni tärkeä sillä se on ollut mielen päällä koko elämäni ajan. Uskon siihen, että kaikki menettävät itsensä elämänsä aikana tavalla tai toisella joskus, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Jotkut ovat sille varmasti alttiimpia kuin toiset. Jokainen etsii joskus itseään.

Ja itsensä voi menettää niin monella tavalla. Joskus sitä välittää liikaa siitä mitä muut ajattelevat ja sitä ikään kuin katoaa toisten ihmisten mielipiteisiin.  Joskus itsestään muovaa puolivahingossa tunnistamattoman sopiakseen yhteiskunnan tarjoamiin malleihin. Välillä sitä katoaa parisuhteeseen, työhönsä… joskus itsensä kadottaa raskaammista syistä. Itse huomasin esimerkiksi pahimman masennusjaksoni aikana surevani kaikkein eniten oman itseni menettämistä, kirjoitinkin siitä silloin muutama vuosi sitten täällä.

Siksi tämä kappale on minusta henkilökohtaisesti niin ihana, se on kuin tyyntä myrskyn jälkeen. Ehkäpä jopa se ensimmäinen hymy, sen jälkeen kun ei ole hymyillyt pitkään aikaan. Aivan ihana tsemppibiisi tälle kesälle, pidän tästä niin paljon. Pidätkö sinäkin?

Ei kommentteja

Mikael Gabriel – Riippumatto

Minusta on ollut aina ihan mahtavaa kun uhoavat räppijätkät tekevät täysikäännökset ja julkaisevatkin jotakin tällaista ihanaa. Valehtelisin jos väittäisin etten olisi esimerkiksi yhtään yllättynyt kuin viimeisimmällä levyllään kuolemasta ja kivusta räpännyt Cheek julkaisikin kappaleen nimeltä All Good Everything, jossa räppää onnesta ja pokemoneista. Siinä on jotain hellyyttävää.

Mikael Gabrielin suhteen ero ei ole yhtä räiskyvä, sillä artistina MG ei ole mielestäni koskaan ollut selkeästi lintu eikä kala. Tavallaan pidän Mikael Gabrielista artistina juuri siksi, ettei hän ole puhdas räppijätkä vaan flirttailee popin kanssa niin paljon, että tuotanto jääkin jonnekin eri genrejen välimaastoon. Ja nuo välimaastot ovatkin aina olleet niitä omia suosikkejani!

Siitä huolimatta Riippumatto on raikas yllätys etenkin viime vuoden Vain Elämää -kauden jälkeen jossa moni tulkinta jäi synkäksi ja purki auki Mikael Gabrielin menneisyyttä. Riippumatto sen sijaan katsoo tulevaan ja keskittyy etenkin tähän kesään. Kaikki taikasanat kesäisen mielikuvan maalaamiseen mainitaan jo ensimmäisen minuutin aikana; tarakka, mansikat, elokuu, riippumatto, pool, breezer jäillä, omenapuut… Jos jostain on leivottu kesäbiisiä niin tästä, ja mielestäni aika onnistuneesti!

Kesäsoittolistallehan tämä päätyi.

Ei kommentteja

#22 | Viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Antti Tuisku – Hanuri feat. Boyat

Olen miettinyt mikä Antti Tuiskun uusissa kappaleissa tuntuu jotenkin erilaiselta ja olen päätynyt siihen, että siinä missä Tuiskun aiemmat biisit ovat olleet välittömiä ihastuksia, olen lämminnyt uudemmille julkaisuille paljon hitaammin. Toisaalta se on ainakin oman kokemukseni mukaan kielinyt aina siitä, että kappale kestää paremmin aikaa.

Hanuri liikkuu äänimaailmallisesti flirttailevan trooppisissa rytmeissä, mutta samalla se on lyyrisesti sidottu vahvasti Suomeen ja hanurisoundiensa puolesta jopa suomalaiseen humppaan. Muistelenkin kuulleeni jostain, että afrobeat-soundeihin ihastuneen Tuiskun tuleva albumi olikin tarkoitus äänittää Karibialla joten en ihmettelekään vaikka tämä äänimaailma hallitsisikin koko tulevaa albumia.

Pete Parkkonen – Ei Nyt

Pete Parkkosen uusi tuotanto on liikkunut jossakin rockin, satunnaisten discopop-vivahteiden sekä äärimmäisen seksuaalisuuden välimaastossa. Ei Nyt jatkaa tätä samaa kaavaa, joskin tässä biisissä ei kauheasti raskaampia vivahteita ole, siis sellaisia joita oli kuultavissa esimerkiksi loppuvuodesta julkaistussa Kohta Sataa -sinkussa, joka oli suunnaton hitti (syystä tai toisesta).

Aivovuoto – Tottakai feat. Mariska

Tää on hirveän hyvä biisi, mutta mulla ei jotenkin ole tähän mitään sanottavaa tai lisättävää. Tykkään biisin rauhallisesta ja tummasta rytmistä, ei kai siihen muuta tarvita!

Vesta – Sun katu

En tiedä voiko kappale olla sateinen, mutta jos voi, tämä on juuri sitä. Dramaattista, mutta pelkistettyä biisiä koristaa Vestan tunnistettavan koruileva ääni. Kappale on yllättävän samaistuttava kertomus siitä kuinka eron jälkeen kaupunki ja sen erinäiset paikat jakautuvat eronneiden kesken.


Vuosisoittolistalle lisätty lisäksi:

Helye – Lähiöprinsessa
Liam Gallagher – Wall Of Grass
Martta Hakala – Sä
Prinssi Jusuf – Meen hakee sen

Ei kommentteja