Noin viikon biisit

Peura – The Art Of Dying

Peura on itselleni täysin uusi tuttavuus — luonnollisesti, sillä kyseessä on ilmeisesti jo pitkään musiikkia tehneen artistin debyyttijulkaisu! The Art of Dying ihastutti välittömästi herkällä, elektronisella dreampop -soundillaan. Kappale kuulostaa keväisen kuplivalta tutkimusretkeltä musiikin ja äänien polulla.

Nähtäisiinkö Peura kenties esiintymässä Flowssa jo ensi vuonna? Näkisin sen sieluni silmin!

Ellinoora – Nartut

Nartut ovat niitä ilkeitä tyttöjä, jotka postailevat paljon kuvia naamastaan, käyttäytyvät vittumaisesti ja välittävät ensisijaisesti omasta menestyksestään. Näin siis jos hallussa on Ellinooran uusin sinkkulohkaisu, jolla mm. lauletaan kuinka toisen läsnäolosta saa virtsatieinfektion. Ilkeät ihmiset kieltämättä vituttavat itse kutakin, mutta metatasolla kappale kuitenkin hieman hämmentää. Eikö nimittäin ole aika narttua tehdä tällainen kappalekin? Siksi kappale tavallaan kääntyy itseään vastaan, ja tuntuu hieman tekopyhältä. Girl, live and let live.

Jos kuitenkin puhutaan biisin soundista näin yleisesti, on se huomattava ja mielenkiintoinen muutos Ellinooran tuotannossa myös lyriikoiden ulkopuolella! Villi Lapsi -albumi oli henkevä ja luonnonläheinen, mutta mahtipontinen debyyttialbumi. Loppuvuodesta julkaistu Glitterii taas oli ensimmäinen maistiainen Ellinooran seuraavasta levystä ja tarjoilikin soundiltaan hyvinkin luontevaa jatkumoa debyyttilevyn soundille.

Nartut on kuitenkin Ellinooran aiemmasta tuotannosta poiketen erityisen provosoiva (varmastikin ihan tarkoituksellisesti) ja myös kuulostaa erilaiselta; yksinkertaisia taustoja peittävät lähes räpinomaiset verset jotka muistuttavat etäisesti PMMP:n kappaletta Tytöt, joskin siinä rohkaistaan muita naisia, eikä paineta heitä alas.

Sini Yasemin – Lihasmuistissa

Fiilistelin Sini Yaseminia jo pari vuotta sitten kun Pukukoodi julkaistiin. Edelleenkin odotan innolla aina tämän mimmin julkaisuja kuin kuuta nousevaa. Sini Yaseminin laulusoundissa ja jopa artikulaatiossa on jotakin äärimmäisen kiehtovaa.

Jo tuon aiemmin mainitsemani Pukukoodin aikoihin oli artistia helppo verrata Sanniin ja teen sen nytkin; nimittäin Sini Yasemin on nimittäin mielestäni edelleen kuin vähän tummempi, pahiksempi ja raaempi versio Sannista. Tässä biisissä meininki on muutenkin tosi mielenkiintoinen ja fiilisteilen noita taustoja ihan kympillä!

Evelina – Sun Vika

Tuleekohan Evelinan kakkoslevystä lattarilevy? Sen verran isoa latinolarppausta ovat Evelinan viimeisimmät sinkkujulkaisut (lukuunottamatta Katri Helena -julkaisua) ovat kuitenkin olleet! Sun Vika ei ole tässä mikään poikkeus, päinvastoin se ehkä eniten sitä itseään. Samankaltaisuus Camila Cabellon viime vuonna julkaistuun Havana-kappaleeseen on toki poikkeuksellisen ällistyttävä.

Toisaalta olen itse elänyt silloin joskus vuosituhannen vaihteessa latinopopin kansainvälistymisen kulta-ajan, jolloin pinnalla oli samanaikaisesti latinoartisteja aina Shakirasta Enriqueen ja jopa englanniksikin yleensä laulavat artistit julkaisivat espanjankielisiä levyjä. Olen huomannut kuinka sen jälkeen latino-aalto on pyyhkinyt rantaan kansainvälisiäkin latinohittejä aina tasaisin väliajoin ja nyt tuo trendi on selkeästi nostamassa nostanut taas päätään. Olihan Despacito viime vuoden kenties isoimpia hittejä ja jo tänäkin vuonnakin on latinovivahteita voinut kuulla Evelinan lisäksi mm. Kasmirin uudella levyllä.

Juno – Katumuksen Sakramentti feat. LEO

Viime vuoden lopulla Juno ilmoitti lopettavansa uransa tammikuussa 2019. Tämä vuosi tuo kuitenkin vielä tullessaan paljon uutta Juno-musiikkia sekä keikkoja niin klubeilla kuin festareilla. Katumuksen Sakramentti -kappaleella Juno anoo synninpäästöä elämän varrella tekemistään teoista. Vierailemassa kappaleella kuullaan Vuoden Tulokas -Emman pokannut LEO. Kappaleen markkinointiin ovat kuuluneet poikkeuksellisen henkilökohtaiset videot Junon somessa!

Cledos – Made in Italy feat. Mikael Gabriel

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani sellaisista biiseistä, joiden flow on niin vahva, että niitä voisi kuunnella repeatilla tuntikausia eikä ajan oikein edes huomaisi kuluneen. Niin yllättävää kuin se ehkä onkin, tämä on yksi niistä biiseistä!

Olen niin mummo, että en yleensä ymmärrä puoliakaan Cledoksen biisien sanoista, mutta tästä ymmärrän kuitenkin sen verran, että aikamoisesta rahan rälläämisestä on kyse. Tässä voisi varmaan kirjoitella sanasen jos toisenkin järkevästä kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä, mutta kerrankos nyt sitä kun on näin hyvä biisi.

SANNI – Pornoo

Jo ennakkoon kauhisteltu Pornoo on biisinä lyriikoidensa puolesta toki klassista Sannia, mutta sen soundi ei kuitenkaan kuulosta yhtä mehevältä kuin Sannin aiempi tuotanto. Paikoitellen soundi on ihanan freesi, mutta etenkin kertosäkeen osalta se jäi itselleni todella etäiseksi sekavuutensa ja geneerisyytensä vuoksi.

Sanni on aina ollut mielestäni niin huikea juuri sen vuoksi, että hän on artistina erottunut niin vahvasti kaikista muista. Ei yksinkertaisesti ole toista Sannia. Viimeisimmällä Vain Elämää -kaudellakin puhuttiin ”biisien Sannittamisesta” eli siitä, kuinka Sanni osaa muovata kappaleet niin poikkeuksellisella tavalla luontevasti oman tuotantonsa jatkeeksi.

Ehkä juuri siksi itselleni oli niin suuri pettymys, että tämä kappale ei ollutkaan niin erikoinen, vaan voisi yhtä hyvin olla kenen tahansa muunkin suomalaisen naisartistin julkaisu.

Ei kommentteja

Sunrise Avenue @ Hartwall Areena

Sunrise Avenue julkaisi Heartbreak Century -albuminsa viime syksynä ja lähtikin sen myötä 14 maata kattavalle Euroopan-kiertueelle, joka päätettiinkin nyt Helsingin Hartwall Areenalle viime perjantaina. Yleisöä oli paikalla illan aikana 11 500 ihmistä.

Aikaisemmin Suomessa suurimmassa mittakaavassaan lähinnä Helsingin Jäähallissa esiintynyt poppoo pääsi siis nyt nostamaan panoksiaan areenan kokoisiin mittasuhteisiin. Konsertin tuotantoon kuuluivatkin massiiviset screenit, jossa pyörivät kappaleisiin sopivat kuvitukset koko konsertin ajan, catwalk, sekä kattokruunua muistuttava valoinstallaatio areenan katossa.

Ilta sujahti alusta loppuun lämpimissä tunnelmissa, mutta yleisön energia ei kuitenkaan missään vaiheessa noussut niin järjettömään hurmioon kuin olisi ehkä voinut toivoa. Haber kuitenkin yllätti karismallaan ja vahvalla laulullaan, joskin lähes kaksituntisen konsertin aikana olisi toivonut hieman enemmän kontaktia yleisöön, sillä valtaosa konsertista meni perinteisesti kitaran kanssa mikrofonin edessä pönöttäessä, ja catwalkkikin jäi hämmentävän vähäiselle käytölle.

Jollakin omituisella tavalla Sunrise Avenuen live-presenssissä on kuitenkin jotakin todella jenkkiä. Olo on jostain syystä ajoittain sellainen kun viettäisi iltaa amerikkalaisen country-artistin konsertissa. Mieleen tulee etäisesti esimerkiksi Switchfootin meininki kymmenisen vuotta sitetn. Eikä se sinänsä ole mitenkään huono asia — viimeisimmän albumin kappaleiden soundi on poikkeuksellisen freesi, sellainen joka voisi soida avoauton autoradiosta samalla kun tukka putkella road trippaisi läpi Amerikan paahtavassa auringonpaisteessa.

Ripauksen sitä vapauden tunnetta Sunrise Avenue siis tarjosi viime perjantaina. Siitä tunteesta murusen otinkin mukanani kotiin ja ihanaa on, että voin palata siihen aina kuunnellessani Heartbreak Century -albumia.

Setlist

Prisoner in Paradise
Beautiful
Unholy Ground
Little Bit Love
I Help You Hate Me
Hurtsville
Heartbreak Century
Never Let Go
Flag
Lifesaver
Question Marks
Hiljaisuus
I Don’t Dance
Afterglow
Forever Yours

Let Me Go
Point Of No Return
Fairytale Gone Bad

Home
Hollywood Hills

2 kommenttia

Nuorena Jaksaa (Aleksanteri Hakaniemi)

Aleksanteri Hakaniemi on tuonut Suomen musiikkikentälle jotakin mitä olen jo kauan kaivannut – leikkisää ja rohkeaa poppia, joka on vahvasti nykyhetkessä. Nyt käsissäni on vihdoin levy, jota odotin niin kovasti jo viime vuoden puolella, että kirjoitin siitä viime vuonna 7 x debyyttilevyt joita en malttaisi odottaa -postauksessani.

Nuorena Jaksaa

Etsi Mut: Levy alkaa samalla biisillä, jolla Hakaniemen sooloura polkaistiin käyntiin marraskuussa, se oli myös ensimmäinen tältä levyltä julkaistu kappale. Fiilistelin biisiä sen julkaisun aikaan täällä, ihastuin biisiin suunnattomasti jo tuolloin ja se on edelleen yksi omista henkilökohtaisista suosikkijulkaisuista viime vuosina.

Nikotiini: Levyn ensimmäinen julkaisematon kappale. Biisi on huomattavasti tanssivoittoisempi ja antaa jo hieman enemmän vihiä siitä mitä levyltä voi odottaa; tarttuvia bangereitä, jotka sopivat helposti klubisoittoon ja tanssilattialle, mutta taipuvat myös bändin avulla mainiosti rokkimeininkiin keikkalavoille.

Filmi Katkee: Hakaniemen kakkossingle, joka julkaistiin vuosi sitten helmikuussa. Kirjoitin kappaleesta tuolloin laajemmin täällä ja se olikin itselläni kaiken kaikkiaan toiseksi eniten kuuntelemani biisi koko viime vuonna! Mielestäni tämä biisi selkeytti paljon sitä mihin suuntaan Hakaniemen musiikki oli tuolloin menossa, ja fiilistelin jo silloin paljon sitä kuinka tavallaan tässä yhden miehen poikabändissä onkin kaikki ne klassiset persoonallisuustyypit joista poikabändit 90-luvulla rakennettiin – mutta tällä kertaa kaikki vain yhdessä samassa somassa paketissa.

Kynttilät: Kappale jatkaa levyllä jo julkaistujen biisien voittokulkua, se oli järjestyksessään viides sinkkulohkaisu ennen koko levyn julkaisua. Se palaa takaisin Etsi Mut -biisin kaltaiseen herkempään tunnelmaan, mutta kasvaa hienosti loppua kohden mahtipontiseksi balladiksi.

Ihon Alla: Tukee edeltävän kappaleen starttaavaa herkempää linjaa. Biisinä pelkistetty ja monella tapaa aukinainen nojatessaan vahvasti lähinnä Hakaniemen vokaaleihin. Taustalla kuullaan lähinnä pelkistettyä kitaraa ja muuta minimalistista äänimaailmaa, mutta loppua kohden tämäkin kappale räjähtää suuremmaksi kuin mitä biisi alkaessaan antaa ymmärtää.

Fucked Up: Viimeinen sinkkujulkaisu ennen kokopitkän debyyttialbunin julkaisua. Kappale palaa takaisin levyn ronskimpaan ja leikkisämpään tunnelmaan. Kappale on kuitenkin huomattavasti rennompaa poljentaa kuin levyn muut menevämmät biisit.

Mascara: Raikas ja kevyt tuulahdus keskellä levyä, joka on samalla myös rohkaiseva oodi luonnollisuudelle, avoimuudelle sekä itsensä hyväksymiselle etenkin parisuhteessa tai sen alkutaipaleella.

Ikioma: Levyn ainoa balladiduetto. Biisillä kuullaan vierailemassa Idolsissa kolmanneksi sijoittunut Julia Rautio.

15: Näin jälkikäteen tarkasteltuna, tämä on ennen albumin julkaisua julkaistuista sinkuista ollut lopulta ehkä pätevin läpileikkaus Aleksanteri Hakaniemestä artistina. Se esittelee kolmessa ja puolessa minuutissa monipuolisesti omintakeista laulua, nokkelaa kynäilyä, sekä niin herkkää kuin raskaampaakin puolta Hakaniemen tavasta tehdä musiikkia. Kirjoitin biisistä enemmän jo sen julkaisun aikaan täällä.

Pane Mut Sekaisin: Kappale nosti julkaisuhetkellään Hakaniemen musiikin tietyllä tavalla uudelle tasolle puskiessaan rajoja vielä entisestään. Biisillä kuullaan myös erittäin siististi Hakaniemen revittelevämpää äänenkäyttöä. Äärimmäisen koukuttava.

Nuorena Jaksaa: Mielenkiintoinen biisi siinä mielessä, että se vastaa kuitenkin mielestäni eniten sitä meininkiä mitä nähdään Hakaniemen keikoilla. Onkin mielenkiintoista nähdä ottaako tulevaisuudessa rock enemmän niskaotetta Hakaniemen musiikissa vai säilyykö se edelleen pintaan puskevana alaviitteenä.

Poikkeus: Alkaa rauhallisena kitaran näppäilyllä, mutta kasvaa loppua kohden kuitenkin piirun verran isommaksi biisiksi. Sellaiseksi, jonka jälkeen tekee mieli laittaa levy soimaan uudestaan alusta.


Yhteenveto

Debyyttinä Nuorena Jaksaa on erityisen loistava, sillä se esittelee Aleksanteri Hakaniemen hienosti monipuolisena ja erottuvana artistina, joka on onnistunut tuomaan Suomen musiikkikentälle jotain uutta; modernia, rohkeaa ja leikkisää tanssipoppia, jonka pohjalla kytee lopulta kuitenkin rock’n’roll.

Lyriikoiltaan levyn tematiikka pyörii vahvasti ihmissuhteissa ja kevyessä rappioromantiikassa. Elämän tarkoitusta ei tällä levyllä ole siis lähdetykään etsimään, mutta se antaa levylle paljon kosketuspintaa ja pitää biisit samaistuttavina.

Levy ei soundillisesti niinkään noudata mitään selkeää loogista tahtia vaan vaihtelee tasaisesti menevämpien ja rauhallisempien kappaleiden välillä. Vaikka levyn draamankaari jääkin sen vuoksi vähän rikkonaiseksi, pitää se levyn toisaalta freshinä ja ennalta-arvaamattomana. Hakaniemen laulusoundi on poikkeuksellisen tunnistettava niin kevyissä säröissään kuin tyylitellyssä lausunnassaankin.

Vierailevia artisteja levyllä kuullaan kahdella raidalla; Aste vierailee jo aiemmin julkaistulla Filmi Katkee -biisillä sekä Julia Rautio Ikioma-biisillä. Mielestäni isommat nimet eivät olisi levylle välttämättä vierailemaan sopineetkaan sillä artisti kantaa levynsä hienosti itsekin — kuten kuuluukin.

Nuorena Jaksaa nousi sekä fyysisen albumilistan, että albumilistan kärkiykköseksi. Albumilistalla huomioidaan myös striimien määrä ja sillä Aleksanteri Hakaniemi kiisi mm. JVG:n ja Antti Tuiskun ohi. Ei huono noin niin kuin debyyttilevyksi, eikä toki muutenkaan!

 

Avainkappaleet

Etsi Mut, Nikotiini, Pane Mut Sekasin, 15, Fucked Up, Nuorena Jaksaa

 

Lue myös

Ei kommentteja

Valmis (Kasmir)

Jos Kasmirin nelisen vuotta sitten julkaistu debyytti on jo tullut aikoinaan tutuksi, alkaa tämäkin levy siitä tutulla äänimaisemalla. Sinänsä ei ihme sillä levyä on ollut rakentamassa Kasmirin kanssa sama supertiimi kuin ennenkin; tuottajat Hank Solo sekä Jonas W. Karlsson.

 

Valmis

Omana: joka alkaa Hennosti sisään liukuva, selkeä aloitusbiisi. Loppua kohden se kuitenkin kasvaa nopeasti muun levyn raameihin ja lopulta kappale onkin niinkin mahtipontinen aloitus levylle, että se tavallaan sopisi myös lopetusraidaksi. Tematiikaltaan kappale on suloinen, ja sillä Karmir toivoo että jokaiselle olisi joku jota tuntuisi hyvältä pitää omana.

Amen: Toisena raitana levyn tarinankaarta jatkaa jo pari vuotta sitten julkaistu Amen, joka oli aikoinaan ensimmäinen maistiainen Kasmirin uudesta tummemmasta soundista menestyneen, astetta aurinkoisemman debyyttilevyn jälkeen. Vaikka kukaan meistä ei sitä vielä tuolloin olisi voinut satavarmasti arvata, näytti kappale jo julkaisuhetkellään todella vahvasti tämän tulevan albumin suunnan. Amen kertoo tarinaa päätä sekoittavasta, suorastaan huumaannuttavasta asiasta, joka tässä tapauksessa on koko musiikkiala. Laulussa metaforana tätä edustaa kuitenkin nainen.

Huuruun: Levyn kolmas kappale on kenties Kasmirin soolotuotannon raskaammasta päästä. Kasmir viettikin milleniumin alussa jopa vuosikymmenen rankempaa rokkia paukuttaneen Collarbonen solistina ja sittemmin hieman amerikkalaisvaikutteisempaa rokkia soittaneen 15 Minutes Before The Diven nokkamiehenä. Huuruun-biisillä voidaankin ehkä kuulla kaikuja noilta ajoilta sillä kappaleessa on vahva poljenta, eikä se kuulosta kovin suomalaiselta vaikka laulukieli onkin suomi. Samalla kappale on kuitenkin vahvasti tässä ajassa.

Huonoo Seuraa: Melko itseselitteinen. Suuri harmi on, että sen julkaisu jäikin viime keväänä syntyneen kohun jalkoihin, sillä kyseessä on todella hieno biisi. Se oli itse asiassa minun henkilökohtaisesti eniten kuuntelemani kappale koko viime vuoden aikana!

Vanhaa Sua: Albumin ensimmäinen raita jolla kuullaan vierailemassa toinen artisti, Sini Yasemin. Biisi jatkaa levyn tummasävyistä, mutta maalailevaa linjaa, ja se on osuva kerronta itsensä hävittämisestä parisuhteessa ja vanhan itsen tai toisen kaipaamisesta. Tämä on yksi niistä kappaleista, joihin kasvaa enemmän kiinni joka kuuntelukerta.

Haluun löytää kotiin: Levyn selkeä käännekohta. Se alkaa viedä levyn suuntaa takaisin valoon ja tarinan kaarta takaisin tasapainoisemman elämän makuun. Kappaleella kuullaan äärimmäisen korostettu autotune, mutta kuitenkin enemmän efektinä tai jopa tietynlaisena instrumenttina, kuin tarpeena. Kappale edustaakin mielestäni hienosti juuri levyn modernimpaa, tyylikästä puolta.

Kaija: Polkaisee käyntiin levyn valoisamman osion. Se oli myös ihan oikeassa elämässä se kappale, joka ilmestyessään näytti, että Kasmirin ura jatkuu eikä ole ohi. Siinä missä Vadelmavene aikoinaan potkaisi siis Kasmirin uran käyntiin, on Kaija potkaissut käyntiin tämän uuden aikakauden. Kaija tuntuu helpottavalta, raikkaalta henkäykseltä levyn raskaamman osion jälkeen ja kappaleen kepeyttä suorastaan korostaa sitä edeltävän kappaleen raskas soundi.

Tulla ja Mennä: On hauskaa, että levyllä, joka on jollakin tapaa niin amerikkalainen mutta lyriikoiltaan kuitenkin selkeästi suomalainen, on otettu näinkin vahvasti vaikutteita myös jostakin ihan muualta — Kaijaa seuraava Tulla ja Mennä on nimittäin Kasmirin tiimin korsi lattarikekoon! Kappale oli Kasmirin viimeinen sinkkujulkaisu ennen levyn ilmestymistä. Vaikka tämä kappale suorastaan säteilee mielikuvia paahtavasta auringosta puhumattakaan millenium-lattaritaustoistaan, on sen laulumelodioissa mielestäni kuitenkin todella vahva henkäys Suomea. Tohtisinko jopa sanoa, että Suomi-iskelmää?

Miami: Levyn toinen kappale jolla kuullaan vieraileva artisti, tällä kertaa JVG joka tuokin jo entisestään aurinkoiseen kappaleeseen vielä vahvemman ripauksen positiivisuutta. Tässä eletään jo ihan huolella levyn selkeästi aurinkoisempaa aikakautta ja levyn synkemmät kappaleet ovat enää vain muisto. Melkein olisin kaivannut levyn ”valoisalle” puolelle vielä toisen näinkin pirteän biisin.

Cha Cha Cha: Yllätykseksi jo levyn toinen hieman lattarihenkinen kappale. Se on eittämättä levyn rauhallisin raita, ja on tunnelmaltaan melko leijaileva ja jopa hieman välisoittomainen (vrt. AMK Dropoutin Indiana Jones) eli se ei itsessään paina levyllä kauhean paljoa, mutta vahvistaa kuitenkin levyn yleistä tunnelmaa ja draamankaarta.

Kiitos: Levyn päättää tunteellinen ja poikkeuksellisen avoin kappale Kiitos. Kappale on sinänsä aika tyhjentävä ja päättää myös hienosti levyn draamankaaren. Hauskaa on myös se, että mikäli levyn soittoa jatkaa automaattisesti uudestaan, sopii levyn ensimmäinen kappale Omana tämän perään myös jotenkin erityisen kauniisti.

 

Yhteenveto

Valmis on huomattavasti AMK Dropout -debyyttiä tummasävyisempi levy. Tätä toki ovat vihjalleetkin muutamat aiemmin julkaistut sinkut kuten Amen, Huonoo Seuraa sekä Vanhaa Sua. Vaikka muutama sinkkujulkaisu onkin jätetty levyltä kokonaan pois (Moshaamaan, Nutellaa ja Jutellaa) on levyä kuunnellessa päivänselvää miksi ne eivät sinne ole sopineet. Levyn draamankaari on hiottu lähes täydelliseksi, eivätkä nämä kappaleet olisi sekaan luontevasti mahtuneet. (Nutellaa ja Jutellaa levyn loppupuoliskolle ehkä jotenkin, ja sekin vain ehkä.)

Vaikka tummasävyisyys onkin levyn selkeästi näyttävin ja hallitsivin ominaisuus, eroaa se edeltäjästään myös monessa muussa asiassa. Valmis on huomattavasti ilmavampi ja siinä on osattu taitavasti käyttää hyväksi myös vähäeleisyyttä, ”tyhjää tilaa” ja hiljaisuutta. Levyllä on tehty paljon kypsiä ja tyylikkäitä valintoja musiikki edellä. Siinä missä leikkisämpi AMK Dropout puski ajoittain läpi erikoisilla soundeillaan ja nokkelilla sanoituksillaan kuin höyryjuna, on Valmis jykevä ja aikaa kestävä tuotos.

Yhteenvetona siis tänään julkaistu Kasmirin kakkosalbumi Valmis on äärimmäisen tyylikäs albumi. The Weekndit on kyllä kuunneltu ja rapakon takaa otettu taitavasti mallia kotimaiseen tekemiseen. Levyllä on hieno draamankaari ja se tuo hienosti esiin synkkyyden kautta raikkaaksi ja valoisaksi avautuvaa kokonaisuutta. Levyllä kuullaan myös laulullisesti vielä silkkisempää äänenkäyttöä kuin aiemmin.

 

Avainkappaleet

Omana, Amen, Vanhaa Sua, Huonoo Seuraa, Kaija, Tulla ja Mennä

 

Lue myös:

 

 

Ei kommentteja

Noin viikon biisit

Breaking Benjamin – Red Cold River

Olen rakastanut Breaking Benjaminia bändin We Are Not Alone -albumista lähtien ja herranjesta, ehän on julkaistu jo 14 vuotta sitten! (Oikeasti, jos haluatte tuntea itsenne vanhaksi niin tsekatkaapa milloin teidän teini-iän suosikkialbumit on oikein julkaistu.)

Jotenkin yllätyin kuunnellessani tätä Red Cold River -kappaletta, sekä toista hiljaittain julkaistua Feed The Wolf -kappaletta, sillä onpas bändin soundista tullut huomattavasti raskaampi kuin ennen? Harmi sinäänsä, sillä uusi soundi ei enää juurikaan erotu muista samankaltaisista yhtyeistä. Vanhassa Breaking Benjaminissa tuntui olevan jotain vähän raaempaa ja ehkä myös herkempää.

Roope Salminen & Koirat – Kusipää

Tätä biisiä on soitettu keikoilla mielestäni jo vuoden päivät, mutta julkaisuun se päätyi päätyi kuitenkin vasta nyt. Kappale alkaa tavallaan leikkisästi mukaansa tempaavalla riffillä, mutta loppupeleissä kyseessä on kuitenkin osuva kannanotto valloillaan olevaan turhauttavaan arvostelukulttuurin. Mielenkiintoista on myös, että kappale on päässyt radiosoittoon melko kiistanalaisista sanoituksistaan huolimatta!

New Deadline – Rainy Days

Biisi tarjoilee nimestään huolimatta jotain , valoisaa, raikasta ja suoraviivaista talven keskelle. Melkein voisinkin lisätä tämän jo kevätsoittolistalle. Sehän on kohta jo ajankohtainenkin taas!

Emily Burns – Bitch

Bitch on kupliva ja aurinkoinen ja Burnsin soundi muistuttaa feminiinistä versiota Ed Sheeranista, mutta asenteessa on kuitenkin häivähdys Charli XCX:ää. Salaperäisestä Burnsista ei vielä löydy kauheasti tietoa internetin syövereistä eikä Spotifystakaan löydy kaiken kaikkiaan kuin vasta kaksi kappaletta, mielenkiintoni kuitenkin heräsi sen verran, että taidan jäädä tutkalle.

Sting – Don’t Make Me Wait feat. Shaggy

Eikö olekin omituisin duetto mitä olette koskaan kuulleet? Itselleni ei olisi tullut ihan ensimmäisenä mieleen iskeä yhteen Stingiä ja Shaggya, mutta jotenkin kummasti se toimii ihan kivasti. Mitään pyörää tässä ei toki ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta rento kolme- ja puoliminuuttinen on syntynyt kuitenkin. Sting tuntuu kappaleessa vetävän kuitenkin reilusti pidemmän korren kuin Shaggy, mikä ei sinänsä ole yllätys.

Kasmir – Tulla ja mennä

Vaikka tämä kappale suorastaan säteilee vahvoja millenium-lattaritaustojaan, on sen laulumelodioissa mielestäni kuitenkin todella vahva henkäys Suomea. Tohtisinko jopa sanoa, että Suomi-iskelmää? Olen fiilistellyt tätä biisiä julkaisustaan saakka ja täysin ihastunut siihen. Tulla ja mennä lienee viimeinen sinkku perjantaina julkaistavalta Valmis-kakkosalbumilta. Julkkareita juhlitaan Helsingin Korjaamolla levyn julkaisua seuraavana päivänä.

This is me (The Greatest Showman Soundtrack)

Kävin katsomassa The Greatest Showman -elokuvan sen ilmestyttyä teattereihin ja siinä ihastutti erityisesti elokuvan upea soundtrack. Tähän kappaleeseen rakastuin kaikkein eniten ja se on eksynyt ihan omillekin soittolistoilleni sitten elokuvan katsomisen. Elokuvan soundtrack on menestynyt noin muutenkin mainiosti ja mennyt monessa maassa suoraan listojen kärkeen. En ihmettele, vahva suositus niin elokuvalle kuin soundtrackillekin!

Haloo Helsinki! – Texas feat. JVG

Mielipiteitä on toki monia mutta omani on, että tämä on yksi siisteimmistä yhteisbiiseistä mitä on julkaistu viime aikoina! Tässä on jotain äärimmäisen siistiä ja oikeastaan kappale muistuttaa minua jotenkin Aerosmithin Walk This Way -kappaleesta, joka pistettiin uuteen uskoon Run DMC:n kanssa vuonna 1986 kymmenisen vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen. Texasissa on samaa leikkimielistä rähinää ja kujeilevaa rokkikitaraa kuin kyseisessä kasariklassikossa!

Jenni Vartiainen – Väärään Suuntaan

Vaikka Väärään Suuntaan kuulostaakin luonnolliselta jatkumolta Jenni Vartiaisen edellisille julkaisuille, siinä on mielestäni myös ihan hirveästi jotain samaa kuin Ihmisten Edessä -albumin äänimaailmassa oli aikoinaan. Tämä on tietenkin mielestäni ihanaa, sillä juuri tuo albumi oli se jonka avulla Jenni Vartiaiseen alunperin ihastuin. Joskin Jenni Vartiaisen ääni on tietenkin saanut rutkasti enemmän varmuutta sitten kymmenen vuotta sitten julkaistun debyyttilevynsä.

Sitku – Happee

Soundiltaan huomattavasti raskaampi Happee esittelee usein enemmän kepeältä, ilmavalta ja hyväntuuliselta Sitkulta huomattavasti tiukemman puolen. Voisi kuvitella, että aiempien julkaisujen jälkeen olisi vaikeaa jukaista tällainen biisi niin, että sitä pystyy ottamaan vakavasti mutta sitä ongelmaa ei kuitenkaan biisisstä löydy ja oikeastaan Happee on mielestäni ehkä siistein kaksikon toistaiseksi julkastuista biiseistä!


2018 Vuosisoittolista

Ei kommentteja

Emma Gaala 2018

Järjestyksessään 32. Emma Gaala jakoi viikonloppuna palkintoja 19 eri kategoriassa! Televisioidussa gaalassa jaettiin yleisöä oletetusti eniten kiinnostaneet palkinnot.

Vime vuoden Emma Gaalasta päällimmäisinä jäi itselleni mieleen Alman loistelias voittoputki, sekä Mikael Gabrielin välitön riemu ensimmäisen Emmansa saamisesta. Tänäkin vuonna kaksi palkintoa pokannut Alma on tällä hetkellä Los Angelesissa tekemässä debyyttialbumiaan, ja oli siksi gaalassa läsnä videopuhelun välityksellä.

Tämä vuosi tuntui olevan tulokkaiden, ja gaalaa dominoivat kirkkaasti vuoden menestyneimmät tulokkaat. Oli myös hienoa nähdä viime vuona Tulokas-kategorian ehdokkaana olleen Evelinan pokaavan tänä vuonna vuoden naissolistin pystin. Aika näyttää kuinka korkealla tämän vuoden tulokasehdokkaat nähdään vuoden päästä!

Tänä vuonna jaetut pystit koskettivatkin kenties kaikkein eniten mahdollisesti juuri niitä, jotka palkittiin gaalassa ensimmäistä kertaa; Evelinaa, pitkän uran tehnyttä Reino Nordinia sekä uutta tulokasta Leoa.

PME Recorsin poppoo edusti tuttuun tapaan yhdessä ja vauhdikkaassa hengessä niin punaisella matolla kuin gaalan aikanakin. Ohessa JVG, Gettomasa sekä Cledos, jotka jostain syystä kaikki näyttävät siltä kuin olisivat eri kuvassa. Cledos nähtiin illan aikana myös tekemässä voltteja niin punaisella matolla kuin gaalaesityksensäkin aikana!

Debyyttinsä Aito G -EP:n toukokuussa julkaissut PastoriPike oli ensimmäistä kertaa ehdolla Emma Gaalassa. Ehdokkuus oli siunaantunut Kriitikoiden valinta -kategoriassa.

Kesällä festarilavoille palaava Nylon Beat nähtiin myös pitkästä aikaa yhdessä, sillä kaksikko jakoi vuoden pop-Emman. Mä haluun olla Nylon! <3

Liekkien saattelemana televisioidun gaalan potkaisivat käyntiin Haloo Helsinki! sekä JVG, jotka esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä. Lavalla kuultiin uusi kappale Texas.

 

Silminnähden voitostaan yllättynyt Leo palkittiin tänä vuonna vuoden tulokkaana. Koko tiimi oli riemuissaan voitosta.

Illan aikana nähtiin loistelias tulokaspotpuri, joka oli koonnut taitavasti kasaan kuluneen vuoden menestyneimmät tulokkaat ja hittibiisit. Potpurissa kuultiin kaikki tulokas-kategorian ehdokkaat eli Aleksanteri Hakaniemi, Cledos, Ida Paul & Kalle Lindroth, Leo sekä Nelli Matula.

Jo vuosikymmenen musiikkiuraa tehneen Reino Nordinin uusi tuleminen soolona on ollut enemmän kuin menestynyt. Nordin pokasikin tänä vuonna ensimmäisen Emma-pystinsä koskaan sillä Antaudun on ollut vuoden striimatuin biisi yli 11 miljoonalla kuuntelukerralla! HUH!

Illan gaalan päätti esityksellään Antti Tuisku, joka voitti illan aikana kaksi Emma-palkintoa! Tuisku palkittiin vuoden miessolistina ja myös syksyllä julkaistu Anatude -albumi palkittiin vuoden pop aktina.

Gaalan suurvoittajaksi kapusi Hulluuden Highway -levyllään vaikutuksen tehnyt Haloo Helsinki! Kaiken kaikkiaan yhtye haali gaalassa neljä patsasta, ja etenkin Vuoden albumi -pysti liikutti Elli Haloon puheessaan lähes kyyneliin.

Profeetat jäi tänä vuonna palkkiotta, mutta kansa siunasi Cheekiä kahdella pystillä yleisöäänestyksissä.


Emma Gaala 2018 -voittajat 2018

Vuoden naissolisti: Evelina
Vuoden miessolisti: Antti Tuisku
Vuoden yhtye: Haloo Helsinki!
Vuoden albumi: Haloo Helsinki! / Hulluuden Highway
Vuoden tulokas: Leo
Vuoden rock: Haloo Helsinki! / Hulluuden Highway
Vuoden metalli: Battle Beast / Bringer of Pain
Vuoden biisi: Alma / Chasing Highs
Vuoden pop: Antti Tuisku / Anatude
Vuoden hiphop: JVG / Popkorni
Vuoden klassinen: Kamus Quartet / Homunculus
Vuoden jazz: 3TM / Form
Vuoden tuottaja: Jurek
Vuoden iskelmä: Matti Esko / Järvenpää-Kauriala
Vuoden etno: Maija Kauhanen / Raivopyörä
Vuoden lasten musiikki: Robin Hund & Hans Glada Orkester / Alla ropar ett hej!
Kriitikoiden valinta: Litku Klementti / Juna Kainuuseen
Vuoden live: Ultra Bra
Kultainen Emma: Niko Nordström
Erikois-Emma: Pekka Säilä
Erikois-Emma: Popeda
Vuoden vienti-Emma: Alma

Vuoden artisti: Cheek     [ YLEISÖÄÄNESTYS ]
Vuoden musiikkivideo: Cheek / Enkelit    [ YLEISÖÄÄNESTYS ]

Vuoden myydyin albumi: Haloo Helsinki! / Hulluuden Highway (51 239 kpl)
Vuoden striimatuin biisi: Reino Nordin / Antaudun (11 589 507 striimiä)

Ei kommentteja