Ryan Star @ Nosturi, 23.3.2017

Kävi tovi sitten hassusti kun etsiskelin kiinnostavia tulevia keikkoja Helsingin alueelta. Etsintäkaruselliini kuuluu aktiivisimpien keikkapaikkojen nettisivujen keikkakalenterin selaaminen suurennuslasin tarkkudeella. Nosturin listassa vastaan tulikin jotakin hämmästyttävää; Ryan Star.

Sallikaa minun selittää miksi se oli mielestäni niin hämmästyttävää. Ryan Starin esikoisalbumi Songs from the Eye of an Elephant oli aikoinaan suosikkini, ja vaikka sen julkaisusta on jo yli vuosikymmen, nykii se vieläkin sydänlankojani juuri oikeista kohdista. Tuossa levyssä aikoinaan minua viehätti Ryan Starin äänen ohella levyn pianovoittoisuus, sillä olin niin tottunut akustisten ja semiakustisten levyjen nojautuvan kitaraan.

Ryan Star on kiertänyt maailmaa isojen nimien kanssa aina Bon Jovista Goo Goo Dollseihin, mutta on Suomessa pysynyt tuntemattomana. En aikoinaan löytänyt yhtäkään ihmistä, jonka kanssa olisin voinut fiilistellä musiikillista löytöäni, enkä todellakaan edes osannut unelmoida, että näkisin täällä meillä vielä niin tuntemattoman Ryan Starin vielä joskus livenä.

Ryan Star on sittemmin julkaissut kaksi studioalbumia, mutta artistin tunnettavuus meidän maakamarallamme ei ole muuttunut vuosien saatossa. Nytkin paikalle oli saapunut Ryan Starin (joka esiintyi keikan lämppärinä) aikaan ihmisiä vain muutama kymmenen. En silti voi sanoin kuvailla sitä iloa ja kiitollisuutta jonka koin siitä, että pääsin todistamaan miestä livenä.

Ryan Star asteli tyhjyyttään ammottavan Nosturin lauteille huppariinsa hautautuneena, lähes tavaramerkiksensä muodostunut tuima ilme kasvoilleen. Lyhyen settinsä hän pusersi läpi kitara kourassaan välillä vaihtaen soitinta istumalla koskettimien ääreen. Vähäisen ihmisjoukon keskellä oli niin hiljaista, että jos jonkun päästä olisi irronnut hius ja pudonnut lattialle, olisi se aiheuttanut melua.

Mutta Ryan Staria se ei juuri kiinnostanut. Hän esiintyi juuri niin kuin yleisön koosta riippumatta pitäisikin esiintyä; antoi kaikkensa, eikä piiloutunut hiljaisuuden taakse vaan herätti ihastusta koko salin täyttävällä äänellään.

Ja se ääni, se valtavan kokoinen ääni. Upea, rosoinen, kattava, ravisuttava. Se perimmäisin syy minkä vuoksi aikoinaan rakastuin Songs from the Eye of an Elephant -albumiin. Se autenttinen huuto joka repii niistä sydänlangoista juuri oikealla tavalla, mutta välillä murtuu kaihoisaksi hyräilyksi juuri oikeilla hetkillä.

Vaikka paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, uskallan väittää että heihin Ryan Star teki lähtemättömän vaikutuksen — ja lisäksi minut kovin onnelliseksi. Olen niin onnellinen, ettei tarvinnut pettyä vaan kyseinen artisti oli juuri sitä mitä toivoinkin, jopa niin kovin paljon enemmän.

(Huomenna luvassa kuvia saman illan Takidan keikalla, tänään tahdon vain fiilistellä tätä kokemusta ja velloa musiikkionnellisuudessani.)

Ei kommentteja

Avenged Sevenfold @ Hartwall Arena 7.3.2017

Viimeksi Helsingin Hartwall Arenan ääriään myöten täyttänyt Avenged Sevenfold palasi Helsinkiin viime tiistaina. Vaikuttavista live-esiintymisistään tunnettu bändi on tällä hetkellä studiossa valmistelemassa uutta albumiaan, jonka ilmestymispäivää odotetaan kuumeisesti. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa loppuunmyydyllä areenakeikalla marraskuussa 2013.

Tsekkaa kuvat keikalta alta!

Ei kommentteja

Bastille @ Black Box, Jäähalli 8.3.2017

Bastillen Wild Wild World -kiertueen Euroopan osuus käynnistyi tammikuun lopussa Luxemburgista. Ennen areenakiertuettaan yhtye on ehtinyt kasvattaa kuulijakuntaansa mm. lukuisilla festivaaleilla. Niin Suomessakin — Bastillea on kuultu täällä meillä niin Ruisrockissa, Provinssirockissa kuin Ilosaarirockissakin. Viimeviikkoinen Helsingin keikka oli kuitenkin yhtyeen ensimmäinen oma konsertti Suomessa.

Sen lisäksi, että tämä on ensimmäinen kerta kun ehdin itse katsastamaan bändin livenä, on kyseessä on myös ensimmäinen keikka jota pääsen todistamaan Livenationin Black Box -tilassa! Kyseessä on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettu 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta että isosta keikkatuotannosta. Käytännössä Black Box -tapahtumissa Jäähallin sisälle rakennetaan musta laatikko siten, että istumakatsomot jäävät piiloon ja tilalle jää vain seisomapaikkoja sekä tiivis klubitunnelma.

Mielestäni oikein mainio ratkaisu sille, ettei Helsingistä vielä oikein löydy samankaltaista muutaman tuhannen hengen klubia. Lähimmäs pääsevät Helsingissä varmaankin Circus, joka vetää n. 2000 henkeä sekä Kaapelitehdas, joka vetää vajaat 3000 henkeä.

Molemmat ovat mielestäni aina olleet tilana hieman ongelmallisia mikäli ei onnistu nappaamaan itsellensä heti ensimmäisenä hyvää paikkaa ennen keikkaa. Black Boxissa tätä ongelmaa ei ole, se on hyvin simppeli kuution muotoinen tila.

Black Box on myös erityisen mainio konsepti siksi, että Jäähallin suuret tilat mahdollistavat isojenkin tapahtumatuotantojen järjestämisen, mutta samalla rajattu katsomotila luo tiiviin, klubimaisen tunnelman mitä erilaisimmille tapahtumille. Kun kevät on ohi, siellä on nähty soittamassa niin Anthrax kuin Mikael Gabrielkin.

Lisäksi Black Box on tietenkin suunnattoman tyylikäs; mustiin kankaisiin verhottu Jäähalli jättää piiloon kaiken mikä konsertille itsessään ei ole oleellista.

Vaikka ilma tuntuukin viileältä astuessani sisään tähän mystiseen mustaan laatikkoon, on tunnelma itsessään lämmin. Vaikka Bastille onkin useaan otteeseen nähty vierailemassa Suomen festarikesässä, on Black Boxin konsertti bändin ensimmäinen oma konsertti Suomessa ja sen mukainen odotus leijailee painavana ilmassa. Kun bändi astelee lavalle, valtaa eturivin suunnaton huutomyrsky sekä kyyneltulva.

Bastillen musiikissa on jotakin suunnattoman tyylikästä, mahtipontista ja kaikessa elektropopissaan äärimmäisen orgaanista — samalla se on kuitenkin myös suunnattoman arkinen ja samaistuttava. Brittiläisyys suorastaan paistaa etenkin bändin solistista Dan Smithistä, jonka sooloprojektina myös Bastille on aikoinaan nähnyt päivänvalon. Sittemmin bändi on kasvanut bändin mittaiseksi kokoonpanoksi, joka on jo kiitettävästi niittänyt mainetta maailmalla.

Tämän illan perusteella bändi on jo saanut ihan kivasti jalansijaa myös Suomessa. Lievää kiusaantuneisuutta olen huomaavani lavalla aina hetkittäin, mutta en siinä määrin, että se jarruttelisi menoa. Kliseisesti Smith rupattelee välispiikeissään suomeksi sekä käskee jopa kerran yleisön kyykistymäänkin ja pomppaamaan ilmaan vasta kun lupa on myönnetty. Väsynyt temppu sekin, mutta kaikessa kiusaantuneisuudessaan Bastille on keikallaan suloinen, kiinnostava, sekä hurjan energinen ja mukaansatempaava.

Ei kommentteja

FOR RAD BABES

Nainen, tänään juhlimme sinua! ♥ Sen kunniaksi portaalimme lainsuojattomat kuratoivat Rosvojen oman naistenpäivän soittolistan, joka löytyy Rikospaikalta. Lisäksi halusin jakaa teille myös oman mimmienergiasoittolistani, joita popitan silloin kun tahdon erityistä naisenergiaa.

Miten te vietätte naistenpäivää? Muistatteko rakkaitanne, vai onko se vain yksi päivä muiden joukossa? Käytättekö erityisesti aikaa epätasa-arvokysymysten pohtimiseen vai heitättekö kenties lantin jos toisenkin naisten asioita ajavien järjestöjen lippaisiin?

Ei kommentteja

Helmikuun levyt

Mikael Gabriel x Isac Elliot

”Minusta on äärimmäisen ihanaa, että lähivuosina yhteisten projektien määrä suomalaisessa musiikissa on mielestäni selkeästi ollut kasvussa. Vielä ihanampaa onkin minusta siis se, että tämä kaksikko päätti tarjota niitä heti kättelyssä kolme.”

Lue koko postaus lyhytsoitosta täällä.

 

 

Kuume (Pariisin Kevät)

”Mutta nyt se nousee taas, kuume. Uusi levy, Kuume on täydellinen sekoitus näistä molemmista maailmoista; sekoitus uutta ja vanhaa, yhtä paljon Pikku Huopalahti ja Matkalla Etelään kuin myös Kesäyö ja Haamupuhelukin. Se on täysi Pariisin Kevät, täydessä elämänkaaressaan.”

Lue koko postaus levystä täällä.

 

 

Beachheads (Beachheads)

Norjalaista metallimusiikkia soittavan Kvelertakin kitaristi Vidar Landa sekä basisti Marvin Nygaard yllättivätkin ja perustivat power-pop -yhtyeen nimeltä Beachheads, joka julkaisi debyyttialbuminsa helmikuun alussa.

Kvelertakin soundin perusteella ei ehkä odottaisi näin iloista ja menevää kitaravetoista pop-rockia, mutta mikäs siinä, onhan kyseessä aivan eri bändi. Nopeatempoiset ja duurivoittoiset kappaleet tarjoavat niin aurinkoisen äänimaailman, että on vaikea kuvitella bändin ponnistavan metallivoittoisesta Norjasta.

Bändin debyyttialbumi sekä bändin soundi itsessään on simppeli, helposti lähestyttävä ja aurinkoinen. Biisit muistuttavat minua etäisesti duurivoittoisemmista The Gaslight Anthemin kappaleista, vaikka Beachheadsin soundi ei ole ehkä ihan yhtä jykevä.

 

All Your Fault: Pt. 1 (Bebe Rexha)

Bebe Rexha julkaisi helmikuussa toisen lyhytsoittonsa All Your Fault: Pt. 1. Aika kiva, sillä edellisestä lyhytsoitosta onkin kulunut jo kaksi vuotta! Ihmetyttää vähän ettei pitkäsoittoja näy eikä kuulu, mutta kukin tyylillään.

Levyn tunnelma on jotenkin salaperäinen, jopa tummanpuhuva. Ainoa poikkeus on jotenkin kevyempi ja hennompi viime I Got You, joka julkaistiin sinkkuna jo viime lokakuussa. Se ei mielestäni ole kuitenkaan lyhytsoiton paras biisi, mutta selkeästi toki hittivetoisin ja sopivin radioon.

Kaiken kaikkiaan lyhytsoiton maalailevammat biisit kuten Atmosphere ja Small Doses iskevät minuun enemmän kuin hittivetoisemmat rallit, jotka jäävät vähän tasapaksuiksi. Niillä hittivetoisimmilla biiseillä kuulaan kuitenkin vierailemassa mm. G-Eazy sekä Ty Dolla $ign.

 

Aliens (Satan Takes A Holiday)

Joskus kun kuuntelee uusia julkaisuja ja yrittää vähän kartoittaa minkälaisia uutuuksia sitä oikein onkaan julkaistu, on pakko myöntää, että meinaa melkein nukahtaa. Aliens on kuitenkin sellainen levy, joka potkaisee heti avausraidallaan ihan täysin hereille. Levy on mainio piristysruiske pimeän talven keskelle.

Vaikka bändin nimi saattaisikin viitata pohjoismaiseen tuomiometalliin, kyseessä on Satan Takes a Holiday kuitenkin ruotsalainen garage indie -poppoo, ja löytyypä vaikutteita hennosti myös glam rockistakin. Jos oikein tarkasti kuuntelee. Oikeastaan bändin nimi kuvastaa sen soundia täydellisesti, särmikäs pahis, mutta mojitolasi kädessä jossakin aurinkorannalla.

Pidin bändin Who Do You Voodoo -levystä ihan valtavasti, mutta petyttyäni bändin livekuntoon festareilla vuonna 2013, kyseinen levy ja kaikki muut bändin levyt jotenkin jäivät. Aliens on kuitenkin mielestäni bändin paras levy toistaiseksi. Se tempaisee mukaansa aivan hirveällä vauhdilla ja sen soundi syvenee mitä pidemälle pitkäsoittoa päästään. Suosittelen lämpimästi!

IKINÄ (Samoista Soluista)

Odotukseni tästä levystä olivat todella korkealla, sillä rakastuin niin paljon bändin ensimmäiseen Terapiaa-biisijulkaisuun vuosi sitten. Bändi on eittämättä jonkinlainen sekoitus Stam1naa ja vaikkapa sitä punkimpaa PMMP:tä. Sittemmin bändi on julkaissut neljä uutta sinkkua, ja julkaissut nyt debyyttilevynsä Samoista Soluista.

Valitettavasti Terapiaa on mielestäni edelleen bändin paras tuotos eikä mikään levyn kappaleista nouse aivan sen tasolle. (Eikä kyseistä kappaletta edes löydy levyltä.) Levy tarjoilee toki edelleen sitä samaa kekseliästä soundia josta innostuin alun perinkin, mutta kokonaisuutena se jää mielestäni melko tasapaksuksi sillä siltä ei löydy juurikaan vaihtelevuutta mikä jaa harmittamaan.

Vaikka bändin soundi itsessään onkin monitasoinen, kekseliäs, erilainen ja kokeileva ei se pelkästään riitä jos se ei tule levyllä juurikaan esiin. Levyn kappaleet jäävät liian samanlaisiksi ja levy on kuin yksi, kolmekymmentäkuusiminuuttininen biisi. Levyn ainoat erottuvat biisit ovat Bileet ja #elämää, jotka ne taas tuntuvat jotenkin turhan alleviivatulla tavalla erikoisilta.

Tykkään ihan hirveästi tämän bändin meiningistä (ja olisi muuten varmaan livenä kova, kinostelis), mutta tämä kömpelö debyytti kuulostaa mielestäni enemmän kellaridemolta kuin eheältä levykokonaisuudelta. Harmittaa.

 

Valkoinen Hetero (Samuli Putro)

Samuli Putro julkaisi uuden levynsä Valkoinen hetero helmikuussa ja kyseessä on Putron viides studioalbumi. Samuli Putron musiikki post- Zen Café ei ole oikein missään vaiheessa ollut minun kuppi teetäni, mutta tämä levy herätti jostain syystä mielenkiintoni.

Albumin melankolinen meininki nostaa tempoaan hieman levyn loppua kohden, mutta levyn yleistunnelma pysyy kuitenkin melko alakuloisena. Levy ei kuulosta myös aivan yhtä orgaaniselta kuin sen edeltäjät vaan hakee tukea myös konelähtöisistä minimalistisista taustoista. Tällä levyllä kuullaankin tietynlainen Samuli Putro 2.0.

Valkoinen Hetero on tietynlainen ajankuva, jonka aiheet pyörivät yhteiskunnallisesti ajankohtaisten kappaleiden ympärillä toisin kuin Putron aiemmat levyt, joiden aiheet ovat selkeästi himpun verran enemmän henkilökohtaisia.

Päällimmäisenä levyltä mieleen jäävät äärimmäisen kuvottava (eli siis äärimmäisen hyvin onnistunut) satiiri Kohta pidetään hauskaaValkoinen Hetero on levy, jolla yhteiskuntaa tarkkaillaan edelleen Putron omasta näkövinkkelistä, mutta selkeästi tällä kertaa enemmän kuin vain sen oman kuplan sisältä. Suuri osa kappaleiden aiheista voisi olla kuin suoraan Twitterin virrasta.

 

Antaudun (Reino Nordin)

En olisi vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitella koskaan fiilisteleväni Reino Nordinia, mutta niin ne vain ajat muuttuvat. Ja artistit. Ja kuuntelijat.

Tuntuu siltä kuin jokainen Reino Nordinin viime vuonna julkaisemista kappaleista olisi ollut täysi hitti, tai siis niin se on tainut ollakin sillä ne ovat pärjänneet omillaan niin hyvin, että levy on jo ennen julkaisuaan ylittänyt kultalevyn rajan. Antaudun -levy myös kuulostaa siltä. Kolme vuotta sitten julkaistun ensimmäisen soololevyn Bongorockin soundi meni itseltäni vähän ohi, mutta piru vie kun tykkäänkin tästä uudesta Nordinista! Esiin on kuoriutunut aivan uusi artisti; moderni mutta omintakeinen sellainen.

Levy hönkii pitkälti samanlaista klubihenkeä kuin sitä edeltäneetkin sinkkujulkaisut eikä sillä kuulla juurikaan sitä orgaanisempaa soundia mitä Puhu Vaan -sinkulla tai varsinkaan sellaista kuin edellisellä Bongorock-levyllä. Levy tarjoaa kuitenkin myös muutaman slovarin, kuten nimikkobiisin Antaudun, joka löytyy myös akustisena.

Antaudun on kokoelma klubihittejä ja moderneja sävellyksiä rakkaudesta – pyörää ei siis ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta miksi tarvitsisikaan? Vanha pyörä toimii.

 


Ei kommentteja

YSTÄVÄKIRJA | Hank Solo

Nimi: Henkka | Ikä: 27

Minua kutsutaan…
Henkka

Minä uskon…
Intuitioon

Parhaat asiat elämässä ovat…
Musiikki, rakkaus, ihmiset.

Minua kuvaillaan…
Intohimoiseksi ja itsepäiseksi.

10 vuotta sitten minä…
Olin akne-naamainen kitaristi.

Paras laulu maailmassa on…
Tällä hetkellä Bon Iverin 29 #Stafford APTS.

Jos minä olisin laulu, olisin…
Draken Marvin’s Room.

Salainen ihastukseni kohde on…
Alison Brie

En voisi elää ilman…
Kahvia.

Hävitän aina…
Piponi

Minä rakastan…
Ystäviäni ja perhettäni.

Minä vihaan…
Tekopyhyyttä, teeskentelyä ja mustia aukkoja.

Mottoni: Kyllä se siitä.

Toteemieläimeni: Laiskiainen.

Jos minulla olisi jumalallisia voimia päivän ajan, minä…
Lopettaisin sodat, nälänhädän ja voittaisin lotossa.

Autiolle saarelle ottaisin mukaani…
Kitaran.

Googletan itseni: a) en ikinä b) ”en ikinä” c) joskus d) usein
Olen: a) introvertti b) ekstrovertti c) olen sekasorto
Valehtelin tässä kirjassa: a) kyllä b) ei

Lue myös: Haastattelussa Hank Solo

 

 

 

Ei kommentteja