Noin viikon biisit (loppukesän suosikit)

Satutin – Ei Rakkauslauluja

Tässä biisissä oli heti ensikuulemalta jotakin erikoista. Mietin, että mikä hitto tämä oikein on, voiko tällaista olla? Huomasin pian kuitenkin olevani täysin koukussa tuohon ääneen, soittavani koko biisiä uudestaan ja uudestaan sekä löytäväni jatkuvasti uusia suosikkikohtia biisistä.

Taylor Swift – Look What You Made Me Do

Olen aiemminkin blogissani kirjoittanut vaihtelevasta suhtautumisestani Taylor Swiftiin. En pitkään voinut sietää Swiftin musiikkia ja ”brändiä” mutta kun artisti alkoi aikoinaan hiljalleen kääntää uudelle vaihteelle musiikissaan, aloin minäkin saada siitä jo otetta. Taylor Swiftin kolmisen vuotta sitten julkaistu 1989 on minunkin mielestäni yksi upeimpia pop-albumeita mitä on julkaistu vuosikymmeneen sekä yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Odotukset olivat siis jo lähtökohtaisesti korkealla sitä seuraavan levyn suhteen.

Taylor Swiftin seuraava albumi Reputation julkaistaan marraskuussa ja siitä on nyt julkaistu kaksi maistiaista, …Ready For It? sekä tämä Look What You Made Me Do. Molemmat tummanpuhuvia kappaleita, joihin haettu uudenlaista särmää ja tietynlaista aggressiivista asennetta. Jälkimmäiseen ehkä hieman enemmän, sillä …Ready For It? on kuitenkin kappale josta voi vielä kuulla etäisesti sitä edellisen levyn tuttua Swiftiä. Näiden kahden kappaleen perusteella odottaisin erittäin vahvaa jatkoa tuolle edelliselle levysuosikilleni.

Gabbie Hanna – Out Loud

En juuri koskaan ole välittänyt videoiden tekijöistä, jotka päättävät kokeilla uraa musiikin parissa. Siis en ole vain löytänyt sieltä sellaisia jotkaiskivät musiikillisesti omaan makuhermooni, en edes Suomen ulkopuolelta. Tämä kappale kuitenkin osui puolivahingossa silmiini suosituksissa koska olin katsellut Gabbie Hannan videoita aiemmin ja yllätyin erittäin positiivisesti!

Mitään uutta ja innovatiivistahan Out Loud itsessään ei tarjoa, oikeastaan melkein tuntuu siltä kuin olisin kuullut tämän monta kertaa aiemminkin. Mutta hitto, että tykkään tän mimmin äänestä!

View – Say It Again feat. Kasmir

Kirjoitin aiemmin siitä kuinka olen viime aikoina kaivannut vain hiljaisuutta, eikä mikään musiikki tunnu oikein miltään. Tämä oli ensimmäinen kappale tuon hiljaisuuden jälkeen jota halusin kuunnella, en vain kerran, enkä toista, vaan uudestaan ja uudestaan. Ehkä kesältä vallan kaapannut syksy suorastaan vaatii rinnalleen tämänkaltaista tunnelmointia. Ihan älyttömän siisti biisi!


2017 Vuosisoittolista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.