Last Year Was Complicated (Nick Jonas)

Last Year Was Complicated - Nick Jonas

Olen lähivuosina löytänyt itsestäni uusia puolia musiikinkuuntelijana. Olisin jotenkin odottanut, että vanhetessani musiikkimakuni jotenkin kypsenisi ja muuttuisi vakavammaksi, sen sijaan siitä on vaqin tullut laajempi. Tämä on tietenkin hyvä asia. Siinä missä monien kriitikoiden kohdalla tuntuu siltä, että kaikesta yritetään keksiä jotakin negatiivista, koen olevani omimmillani nimenomaan musiikkibloggaajana sillä saan vapaammin nimenomaan keskittyä fiilistelemään hyviä juttuja, enkä kritisoimaan huonoja juttuja. Mielestäni elämästä saa enemmän irti kun lähtökohtaisesti yrittää fiilistellä ihan kaikkea ja sitten jättää omaan nojaansa ne jutut josta ei niinkään välitä.

Tämä pitkä alkumonologini johtaa siihen, että olen saanut lähiaikoina löytää ihan hirveän paljon sellaisia uusia suosikkeja joista en olisi koskaan odottanut pitäväni. Tämä levy on yksi niistä. Mielestäni on nimittäin kolmenlaisia levyjä. On niitä levyjä, joita odotetaan kuin kuuta nousevaa ja kun se vihdoin ilmestyy, täyttää se kaikki odotukset. Sitten on niitä levyjä, joita odottaa kuin kuuta nousevaa, mutta kun se vihdoin ilmestyy, on jokainen solu kehosta aina sydänjuuria myöten pettynyt siihen ettei levy ollutkaan aivan sitä mitä olisi toivonut.

Ja sitten on niitä levyjä jotka eivät oikeastaan ole käväissytkään mielessä ennen kun ke kuulee ensimmäistä kertaa. Tämä on sellainen levy.

Last Year Was Complicated on Nick Jonasin kolmas soololevy, mutta ensimmäinen joka herätti huomioni jos ei mukaan lasketa parin vuoden takaista Chains-sinkkua. En tiedä mitä olisin odottanut Nick Jonasilta jos olisin jotenkin innoissani varautunut tähän levyyn ja odottanut sitä. Tässä levyssä veivät välittömästi mukanaan pehmeä tunnelma ja biitti, tämä on ehdoton fiilistelylevy ja juuri sellaiset ovat minun suosikkejani. Vaikken odottanutkaan mitään, tämä levy pääsi silti jotenkin yllättämään. Levy on nimittäin älyttömän… kypsä.

Okei, Nick Jonas on jo reilusti yli parikymppinen aikuinen mies, mutta poikabändihistorian kirous jokaisen vastaavan artistin uralla lienee se, että typerykset kuten minä muistavat aina vain sen pörröpäisen pikkupojan joka soitti joskus Jonas Brothersin riveissä. Ehkä jos kuuntelen tätä kappaletta tarpeeksi, tuo kuva katoaa päästäni.

Kaiken kaikkiaan Last Year Was Complicated on mahtava teos; kypsä, herkkä, swaggy, taipuva ja vaikka minkälaisia ylistyssanoja. Vaikka levy on kaikkea muuta kuin tasapaksu, ei se kuitenkaan kanna mukanaan yhtäkään tarpeeksi suurenmoista biisiä, joka nostaisi sen seuraavalle tasolle ja erottaisi levyn muiden mainioiden poplevyjen joukosta.

Vahva kasi puol.

Ding

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.