Kesäkumibiisi 2015 | Vauvoja (Kasmir & SAARA)

Kasmir julkaisi tänään uuden kesäsinkun Vauvoja, joka on myös vuoden kesäkumibiisi. NO NYT. Vauvoja on hillitön partybiisi, jossa Kasmirin svengaavaan purkkasouliin yhdistyy vereviä funkvivahteita, mainiot torvisovitukset, mehevä gospel-kuoro sekä molempien solistien huikeat laulusuoritukset.

Ding Kasmir ja Saara - Vauvoja
Ding

Kasmir itse kommentoi uutta sinkkua näin: ”Ensinnäkin ihan älyttömän siistiä päästä tekemään oma kesäkumibiisi! Kun kyseessä on vielä 20v juhlavuosi, päätimme tuottajieni kanssa tehdä tämän ”go big or go home” -tyylisesti. Biisissä vierailee nimittäin Saaran lisäksi myös Higher Ground -gospelkuoro. Biisi edustaa myös hieman erilaisempaa Kasmir-soundia”, Kasmir kertoo.

Kappale on esittäjiensä ja teemansa mukaisesti sopivan härski. Kasmir ja Saara ovat mainiosti toisiansa täydentävä voimakaksikko enkä itse olisi keksinyt tähän hätään hauskempaa kaksikkoa esittämään kesäkumibiisiä juuri nyt. Kova on kappale ja jää helpoksi korvamadoksi jo ensikuuntelun jälkeen. Kappaleen mukana julkistettiin tänään myös hulvaton musiikkivideo, kas näin:

Väistämättä jalan alle menevää hittiä tulee komppaamaan myös kappaleeseen erityisesti suunniteltu tanssikoreografia jonka tanssimuuveja voi alkaa treenailemaan jo 30.5. järjestettävää YleX Popia varten. Oulun torilla järjestettävässä ilmaiskonsertissa esiintyvät Kasmirin lisäksi mm. Mikael Gabriel, Isac Elliot, Satellite Stories sekä huippu-DJ:iden muodostama erikoiskattaus. Vauvoja-kappale kuullaan Oulussa eka kertaa livenä!

YleX:n, Suomen Punaisen Ristin, Syöpäjärjestöjen sekä Sotilaskotiliiton järjestämä kesäkumikampanja järjestetään tänä vuonna jo 20. kertaa. Myös sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa. Kesän aikana jaetaan yhteensä 200 000 kondomia eri puolilla Suomea järjestettävissä tapahtumissa ja Suomen Punainen Risti sekä Väestöliitto kiertävät kesäkumin mukana muun muassa Ruisrockiin Turkuun ja Blockfestiin Tampereelle jakamaan kondomeita ja tietoa nuorille. Aiempina vuosina kesäkumibiisin esittäjinä on nähty mm. Klamydia (how convinient), Juusopäät, PMMP, Pariisin Kevät, Haloo Helsinki!, Cheek sekä vuoden 2014 superhitin Kesärenkaat esittäjä Robin.

Ding

PS. Jos jäit janoamaan lisää discofiilinkejä, myös Anssi Kelan uusi kasaridiscohenkinen levy Nostalgiaa julkaistiin tänään, kirjoitin siitä aiemmin täällä. Tanssintäyteistä viikonloppua kaikille!

2 kommenttia kirjoitukseen Kesäkumibiisi 2015 | Vauvoja (Kasmir & SAARA)

  1. June June kommentoi:

    Aluks olin silleen et njääh. Kasmir kiva joo, mutta ei kuulosta kesäkumibiisiltä.

    Sit kuuntelin uudestaan, mietin et kesäkumei tai ei, ni ei tää nyt niin paha oo.

    Kuuntelin kolmannen kerran ja olin et joooooo, tanssittaa!!!!

    Seuraavilla kuunteluilla rasittaa enää Saara. Tajuan kyllä naisen roolin biisissä ja hyvinhän mimmi vetää, mutta tykkään paljon enemmän kaikesta muusta, mitä kappaleesta löytyy. Harmittaa, että viikonloppu menee YO-juhlissa muualla maassa, ja jää YleX Pop välistä. :/

    1. Joanna Nana Tzortzis Joanna Nana Tzortzis kommentoi:

      Samaa oon kuullut myös muilta et on vaatinut vähän enemmän kuuntelukertoja ennen kuin laulun mahtavuus on todella löytynyt! Mä oon niin koukussa tähän biisiin ettei mitään rajaa. Varmasti soi omassa soittimessa koko kesän. ☺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.