Joanne (Lady Gaga)

joanne-jpg-a6d8d6fd6e671a82ae75e80925ff43d3Minne hävisi Lady Gaga? Sitä olen viime aikoina huomannut kysyväni itseltäni yhä useammin. Olen nähnyt naisen livenä paristi, omistan muutaman levynkin, silti hän vain jotenkin katosi musiikkisoitistani, mielestäni, ja tavallaan kai jopa suomalaisesta mediastakin. Eräs päivä mieleeni muistui kuin salama kirkkaalta taivaalta, Born This Way, tuo mielettömän hyvä biisi joka oli kuitenkin jotenkin vain kadonnut kaikilta soittolistoiltani. Kaikki Born This Way -levyn jälkeen tehdyt julkaisut ovat jääneet itseltäni täysin huomiotta. Häpeällistä.

Viimeisimmät muistikuvani Lady Gagasta ovat kaksi vuotta sitten Tony Bennettin kanssa julkaistu jazz-albumi Cheek to Cheek sekä vuotta myöhemmin mahtavuudellaan häkellyttänyt Sound Of Music -esitys Oscar-juhlista orkesterin kanssa. Jo silloin Gaga oli selkeästi menossa jo klassisempaan suuntaan. Gaga näytteli myös alkuvuoteen päättyneellä American Horror Storyn viimeisimmällä tuotantokaudella. Kiirettä on siis pidellyt, vaikkei artistista olekaan kuulunut.

Viime viikolla havahduin kuitenkin siihen, että alkusyksystä julkaistun Perfect Illusion -biisin lisäksi Gaga oli julkaissut etukäteen ikään kuin virallisen epävirallisina promosinkkuina ennakkoon ladattavaksi myös kaksi muuta kapaletta; A-YO sekä Million Reasons.

Jo levyn ja sinkkujen kannet antavat vihiä uudesta, kypsemmästä Gagasta. Ajatus siitä tuntuu jännittävältä. Oikeastaan ”normaali” taitaakin olla ainoa asu johon Lady Gaga ei ole uransa aikana vielä pukeutunut. Samalla se tuntuu hieman lannistavalta – riittääkö normaali kaiken sen mahtipontisesti korostetun outouden jälkeen?

Uusi levy Joanne yllätti positiivisesti. Pienen alkujännityksen jälkeen, huomasin jo levyn toisen kappaleen A-YO aikana tanssahtelevani paikoillani kirjoittaessani tätä tekstiä. Joanne – kuten levy muutenkin paikoittain henkii jopa kevyitä kantriviboja jotka ovat loppujen lopuksi melko harvinaisia Gagan tuotantoa puntaroidessa. (Lukuunottamatta edellistä Artpop-levyä, josta minulla ei edelleenkään ole hajuakaan sillä en ole ottanut vieläkään haltuun.) Levyn loppupuolella kuvaan astuu kuitenkin kepeämpi, hieman kesäisempi Lady Gaga. Melkein tekisi mieli pukeutua tyylikkäisiin kesävaatteisiin ja lähteä pienelle kaupunkikäveleylle hakemaan jäätelöä. Harmi, että ulkona sataa vettä.

Erityisen vaikutuksen orgaanisuudellaan tekee levyn päätösraita Angel Down – joka paljastuukin työskentelydemoksi. Ei ihme, että kappaleessa on voimaa – se kertoo Yhdysvaltalaisesta 17-vuotiaasta Trayvon Martinista, joka ammuttiin ilman syytä. Ampujaa ei tuomittu syyllisenä taposta, mutta uskotaan, että kyseessä oli puhtaasti rasistinen viharikos.

Mitäpä levystä jäi sitten käteen? Ihan kiva fiilis, vähän sellainen kädenlämpöinen, mutta kuitenkin aika varma olo siitä, että tämän kiekon voisi pyöräyttää soittimessa ehkä uudestaankin ja vaikkapa kaivaa vanhatkin levyt esiin. Joanne-levyssä on jotakin orgaanisempaa ja ylväämpää kuin Gagan aikaisemmissa tuotoksissa.

Ding

space

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.