Gerard Way Helsingin Circukseen!

”AAAAAA!! Voiko tämä olla todellista?!” ajatteli poloinen mieleni kun sähköpostini eilen unenpöpperössä avasin. Niin ikään juuri soolodebyyttinsä Hesistant Alien julkaissut aiemmin My Chemical Romancen laulajana tunnettu Gerard Way saapuu Helsinkiin ja nähdään Circuksen lavalla ensi helmikuussa. Liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa tiistaina 21. lokakuuta.

10590595_10152828523728846_2480826516225662924_n

My Chemical Romance on valtaosan koko olemassaolostani ollut itselleni se the bändi mitä noin henkilökohtaisiin suosikkeihini tulee. Heillä oli alusta asti niin tietyllä tapaa raaka ja erilainen soundi kuin millään muulla bändillä jota olin aiemmin kuullut. Bändin kehityskaari noin myöhemminkin lähti mielestäni hyvin mielenkiintoiseen suuntaan ja olisin mielelläni seurannut sitä kehitystä vielä monta vuotta. Monenlaisella musiikilla on ollut suuri vaikutus minuun, mutta väittäisin, että My Chemical Romancella on ollut suurin vaikutus minun maailmankuvaani ja siihen kuka minä olen tänä päivänä. Se myös opetti minut ilmaisemaan itseäni, taistelemaan sen vuoksi mihin uskon sekä aina pysymään aitona. Siksi myös tämän blogin nimi juontaa juurensa kyseisen bändin kappaleeseen.

Minä vietin parhaimmat ja kamalimmat vuoteni tämän bändin parissa, minä kasvoin sen kanssa. Minä turvauduin siihen kun makasin pahimmissa teiniangsteissani kerässä huoneeni lattialla koska mikään ei tuntunut vaikeammalta kuin ihmiseksi kasvaminen, minä kuuntelin sitä kun isäni menehtyi ja minä kuuntelin sitä kaikki valvetuntini silloin kun löysin itsestäni kipinän erilaisiin taiteisiin. Minä kuuntelin sitä kun iloitsin ja tanssin sen tahtiin kun tuntui siltä. Bändin musiikki siis auttoi ja kannusti minua elämäni vaikeimmissa tilanteissa ja olo ilman sitä olisi ollut varmasti sata kertaa yksinäisempi.

Juuri bändin solisti, Gerard Way on aina ollut itselleni suuri esikuva sillä ihailin ihailen hänen tapaansa tarkastella maailmaa ja se kiehtoo minua edelleen suunnattomasti. Musiikkinsa lisäksi myös taiteen saralla ansioitunut Way on ennen kaikkea tarinankertoja ja vielä hyvin erikoislaatuinen sellainen. Visuaalinen silmä ei vuosien aikana myöskään ole ollut lainkaan pahitteeksi musiikin sarilla vaan on selkeästi näkynyt aina My Chemical Romancen touhuissa niin lavalla kuin kansitaiteessakin, musiikkivideoissa ja muussa bändin oheistoiminnassa.

Olin käsittämättömän surullinen kun bändi tuli tiensä päähän, mutta samalla odotin innolla minkälaisia projekteja se poikisi erillään jokaiselle jäsenelle. Uuteen soolomateriaaliinsa Way on selkeästi ammentanut vaikutteita brittipopista sekä indiestä.  Epäselväksi eivät jää myöskään vaikutteet esimerkiksi David Bowielta, kröhöm. Uusi levy Hesistant Alien on samalla tuulahdus jostakin ihanan erilaisesta ja jännittävästä, mutta myös tutusta ja turvallisesta. Levyn voi ottaa haltuun täällä.

KEIKKA:
Gerard Way (USA)
To 5.2.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Liput

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.